Kuva: Minna-Lehtola: Hopeanainen.

Jokainen näkee asiat eri valossa, omalla tavallaan. Se on väistämätöntä ja myös rikkaus. Aiheiden, näkökulmien ja tyylien moninaisuus on ideana Helsingin työväenopiston Valokuvailmaisun projektipajan näyttelyssä. Yhdistävä tekijä on ryhmäläisten intohimo kuvaamiseen ja halu kehittyä. Kuvista näkyy, että tekijät ovat valmiita panemaan itsensä likoon.

Tapio Autelolle mustavalkokuvat ovat pieniä graafisia runoja. Näyttelyn kuvasarja kertoo Sohvista ja hänen seuranaan kulkeneesta varjosta, Tapiosta, joka kutsui Sohvia Silkkiturkiksi. Jan Ekström kuvaa lukioaikaisia luokkakavereitaan heille nykyään rakkaan asian parissa. Kuvat tuovat esiin heidän persoonaansa. Antti Kauppi kuvaa metsän kosketusta – liikettä, muutosta, tuntua, tunnetta ja metsän kokonaisuutta.

Marjut Korhosen kuvissa ollaan erilaisissa tilanteissa ja paikoissa, jotka voivat olla todellisia tai täysin kuviteltuja. Ne kertovat tämän päivän ihmiskontakteista, kohtaamisista, jotka jäävät usein hyvin pinnallisiksi, arvoituksellisiksi tai ohuiksi. Minna Lehtolan studiokuvasarjassa musta on paikoittain läpitunkematonta vastakohtanaan valkoinen ja välissä niukat harmaan sävyt. Mustavalkoinen kuva värillisestä kohteesta on osa valokuvan vanhaa taikaa. Musta ikään kuin lainaa omaa glamouriaan ja nostaa kohteen hetkeksi arjen yläpuolelle.

Kristiina Lähdesmäen kuvissa auringonvalon taivaalle houkuttelema katse on löytänyt talvipuiden valtakunnan. Paljaat oksat kurkottelevat korkeuksiin ja kertovat yllättäviä tarinoitaan. Päivi Lukkarille valo on energiaa. Se on hetki, joka katoaa, vaihtaa kohdetta tai illan tullen pakenee horisontin taa. Tarakini Rainahon kuvissa metsän puut siivilöivät valoa. Se tehostaa metsän energiaa, hiljaisuutta, tekee näkymättömän näkyväksi.

Jarmo Sarkkisen kuvasarjassa liikutaan unimaailmassa. Siinä todellisuus ja uni sekoittuvat. Toiveet tulevat todeksi. Ainakin hetkeksi. Kiisi Tuomala vangitsee kaupunkinäkymiä. Niissä on jotain tuttua. Muuttuva hetki, valo ja värit muokkaavat näkymiä herkeämättä. Siinä se on, mutta mikä? Seppo Verhon mielestä kaupunki on elävä olio, ällistyttävä teräksen, lasin ja ihmisten kietoutuma.

Helsingin työväenopiston Valokuvailmaisun projektipajaa ohjaa valokuvaaja Lea Kömi.