Suomen ensimmäiseksi kuluttaja-asiamieheksi valittiin vapaaherra ja juristi Gerhard af Schultèn vuonna 1978. Nimitys aiheutti monenlaista kohinaa, ja vääräleuat tehtailivat aiheesta vitsejä. Suomen kansa kuulemma tyhmistyi kertaheitolla, kun tarvittiin korkea-arvoinen virkamies valvomaan, etteivät kierot kauppiaat höynäytä tyhmiä asiakkaita. Alkukohun jälkeen tilanne tasaantui, kun nähtiin, että Schultèn hoiti virkaansa tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.

Kuluttajansuoja ja valheellinen mainonta olivat kuitenkin kuumia kysymyksiä noina aikoina. Myös mainoskuvia tarkasteltiin kriittisesti. Useimmat tuntemani kuvaajat eivät juurikaan ottaneet kantaa asiaan, vaan kuvasivat, kuten asiakas ja mainostoimisto halusivat. Joillakin kuvaajilla oli kuitenkin korkeampi moraali ja herkempi omatunto. Tässä esimerkki.

Asiakas oli tilannut pussikeiton mainoskuvauksen. Paikalle saapuivat tuotepäällikkö, AD ja asiakkaan koekeittiön kokki. Kokki valmisti pussikeiton ja kaatoi sen lautaselle. Kamera ja valot olivat valmiit.

Silloin paljastui totuus: valmis keitto muistutti näöltään lähinnä koiran oksennusta. Harmaanvihertävässä liemessä lillui muutama tunnistamaton möykky. Tuotepäällikkö ja AD ohjeistivat kokin heti kauppaan ostamaan tuoreita juureksia, jotta saadaan raikkaan ja herkullisen näköinen juureskeitto.

Silloin kuvaajalla paloi pinna. Hän ilmoitti, että ei onnistu, sillä sehän on petos. Hän kuvaa joko alkuperäisen keiton tai ei kuvaa mitään. Kuvaus päättyi kireissä tunnelmissa. Tuotepäällikkö jupisi mennessään, että kyllä tässä kaupungissa kuvaajia riittää…

Noina aikoina läheskään kaikissa autoissa ei ollut turvavöitä eikä maanteillä yleistä kattonopeutta. Liikenteessä kuoli vuoden aikana jopa yli tuhat ihmistä. Tupakkaa mainostettiin rajoituksetta. Elämä oli paljon vaarallisempaa kuin nykyisin, mutta monet meistä ovat ihme kyllä vielä elossa. Ei se yksi pussikeitto paljon painanut tässä suuremmassa kuvassa.