Käsitelty kuva ei ole tosi, vai voisiko sittenkin olla. Toisaalta, onko mikään kuva tosi, kuvaa kun muuttavat paitsi kameran takana olevan kuvaajan aivoitukset myös kamera ja objektiivi.
Itse asiassa kuvaa on käsitelty aina. Ammoiset kuvanretusoijat olivat taitavia käsityöläisiä, joiden käden jälki ei kuitenkaan saanut lopullisessa tuotoksessa näkyä.

Ensimmäistä kertaa valokuvan totuudellisuutta venytti taikuri ja elokuvaohjaaja Georges Méliès (1861–1938) teatterinäytöksissään. Mies keksi myöhemmin myös trikkikuvan. Jalanjäljissä kulkivat avantgardistit, jotka toivat valokuvaan alitajunnan ja unen maailman. Näistä yksi on lempikuvaajani Man Ray, jonka surrealistinen ote syntyi esimerkiksi leikkaa-liimaa-menetelmällä.

Nykykuvassa pitää olla säännöt, että tietäisimme, miten maailma makaa. Uutiskuvaa ei saa manipuloida, mutta siihenkin sallitaan vieno sävysäätö. Tiukasti kuvan käsittelyyn suhtaudutaan myös joissain kuvakilpailuissa, joissa varsinaisesta kuvasta voi joutua toimittamaan myös raakakuvan jälkitarkastelua varten.

Terveiset Pariisista ja Paris Photosta, jossa käsitelty kuva juhli. Kun maailman suurinta valokuvanäyttelyä näin jälkikäteen miettii, on helppo todeta, että kuvamanipulointi on iso osa taidekuvaa. Näyttelyssä pääsin ihailemaan paitsi Man Rayn vedoksia myös esimerkiksi Edward Burtynskyn hienoja töitä luonnon ja teollisuuden suhteesta. Burtynskyä voisi kutsua valokuvakoloristiksi, sen verran hänen työnsä tuntuvat saaneen väri-ilottelua laboratorioreissulla.

Tässä lehdessä kuukauden kuvaaja Markku Pajunen kertoo, kuinka komposiittikuvista urkeni uusi ura ammatinvaihtajalle. Rik Stavale taas kuvailee, miten hän retusoi digitaalisesti hyvin vanhoja ja katastrofeissakin tuhoutuneita otoksia. Kuvankäsittelyjutussa saat kohta kohdalta opastusta taajuuserotteluretusoinnista.

Hyviä lukuhetkiä ja vuodenlopun juhlia!

Arja Krank, päätoimittaja

arja.krank@kamera-lehti.fi

Kuva: Tuomas Toivanen