Vuoden kuvaaja 1/22: aiheena Kiertokulku

Kirjoittanut 26.1.2022

AIHE: Kiertokulku

Vuoden kuvaaja 2022 -kilpailun ensimmäisen osakilpailun aihe on kiertokulku.

Osakilpailun viimeinen osallistumispäivä on torstai 24.2.2022. Eniten pisteitä vuoden aikana kerännyt voittaa pääpalkinnon sekä Kamera-lehden Vuoden kuvaaja 2022 -tittelin. Lisäksi hänet esitellään kuvaajana joulukuun 2022 Kamera-lehdessä.

Kuvan vaatimukset

  • Vain yksi (1) kuva osallistujaa kohden.
  • Lähetä kuvatiedosto jpeg-muodossa. Painokelpoisuuden vuoksi kuvan lyhyen sivun pituus vähintään 2000 pikseliä!
  • Sinulla on oltava täydet oikeudet kuvaan.
  • Tekniikka on vapaa. Kuvankäsittely on sallittua.

Kuvan lähettäminen

  • Kuvan on oltava perillä viimeistään torstaina 24.2.2022.
  • Lähetä kuvatiedosto sähköpostilla osoitteeseen vuodenkuvaaja@kamera-lehti.fi. Emme nouda kuvia ulkopuolisilta nettisivuilta tai -palveluista.
  • Nimeä tiedosto niin, että tiedostonimestä näkyy sinun ja teoksen nimi (keijo_kuvaaja_luonto.jpg, jos nimesi on Keijo Kuvaaja ja teoksen nimi Luonto).
  • Lähetä kuvan mukana samassa sähköpostiviestissä seuraavat tiedot:
    • Nimesi (kuvaajan nimi), koko osoitteesi ja puhelinnumerosi
    • Sähköpostiosoitteesi
    • Kerro, missä ja millä välineillä ja asetuksilla kuva syntyi.

Kilpailun tulokset

Esimmäisenen osakilpailun tulokset julkaistaan 8.4.2022 ilmestyvässä Kamera-lehdessä 3/2022.

Voittajakuva saa 15 pistettä, toinen 14, kolmas 13 … ja kymmenes 6 pistettä. 11.–25. sijat saavat 5 pistettä.

Vuoden aikana yhteensä eniten pisteitä ansainnut kuvaaja on Vuoden kuvaaja 2022.

Jokaisen osakilpailun 25 tuomariston mielestä parasta kuvaa julkaistaan lehdessä / lehden verkkopalvelussa.

Kamera-lehdellä on oikeus julkaista kilpailussa palkittuja (1.-25. sija) kuvia kilpailun tiedotuksen yhteydessä lehdessä ja internetissä ilman erillistä korvausta.

Palkinnot

Kokonaiskilpailun pääpalkinto

500 euron lahjakortti valokuvausalan erikoisliikkeeseen, Color-Kolmioon. Color-Kolmio on valokuvatuotteiden toteuttamiseen erikoistunut laboratorio, jonka valikoimista löytyy myös laadukkaita ammattilaitteita mm. Fujifilmiltä, Epsonilta, Gossenilta ja Elinchromelta.

Osakilpailujen voitot

Lauri Eriksson: Sumunhimmeä maisema – Polaroideja lähiluonnosta. Valokuvataiteilija Lauri Erikssonin polaroid-kuvista koottu teos kurkistaa pääkaupunkiseudun lähimetsiin sekä talojen ja kortteleiden välissä sinnitteleviin luontokaistaleihin.

Osakilpailujen aiheet

Tämänkertainen kilpailuaihe on kiertokulku. Seuraavat kilpailuaiheet ovat olipa kerran…, perintö ja kontrasti. Niiden kilpailuaika ilmoitetaan myöhemmin.