Vuoden kuvaaja 4/18: aiheena fantasia

Kirjoittanut 16.8.2018

AIHE: Fantasia

Vuoden kuvaaja 2018 -kilpailun neljännen, viimeisen osakilpailun aihe on fantasia. Voit käyttää kuvankäsittelyä ja kuvien yhdistelyä niin paljon kuin haluat. Kaikkien kuvan elementtien tulee kuitenkin olla itse kuvaamiasi.

Osakilpailun viimeinen osallistumispäivä on sunnuntai 30.9.2018. Eniten pisteitä vuoden aikana kerännyt voittaa pääpalkinnon, Canon PowerShot G1X Mark III -kameran, sekä Kamera-lehden Vuoden kuvaaja 2018 -tittelin. Lisäksi hänet esitellään kuvaajana joulukuun Kamera-lehdessä.

Kuvan vaatimukset

  • Vain yksi (1) kuva osallistujaa kohden.
  • Lähetä kuvatiedosto jpeg-muodossa. Painokelpoisuuden vuoksi kuvan lyhyen sivun pituus vähintään 2000 pikseliä!
  • Sinulla on oltava täydet oikeudet kuvaan.
  • Tekniikka on vapaa. Kuvankäsittely on sallittua.

Kuvan lähettäminen

  • Kuvan on oltava perillä viimeistään sunnuntaina 30.9.2018.
  • Lähetä kuvatiedosto sähköpostilla osoitteeseen vuodenkuvaaja@kamera-lehti.fi. Emme nouda kuvia ulkopuolisilta nettisivuilta tai -palveluista.
  • Nimeä tiedosto niin, että tiedostonimestä näkyy sinun ja teoksen nimi (keijo_kuvaaja_luonto.jpg, jos nimesi on Keijo Kuvaaja ja teoksen nimi Luonto).
  • Lähetä kuvan mukana samassa sähköpostiviestissä seuraavat tiedot:
    • Nimesi (kuvaajan nimi), koko osoitteesi ja puhelinnumerosi
    • Sähköpostiosoitteesi
    • Kerro, missä ja millä välineillä ja asetuksilla kuva syntyi.

Kilpailun tulokset

Tulokset julkaistaan 29.11.2018 ilmestyvässä Kamera-lehdessä 10-11/2018.

Voittajakuva saa 15 pistettä, toinen 14, kolmas 13 … ja kymmenes 6 pistettä. 11.–25. sijat saavat 5 pistettä.

Vuoden aikana yhteensä eniten pisteitä ansainnut kuvaaja on Vuoden kuvaaja 2018.

Jokaisen osakilpailun 25 tuomariston mielestä parasta kuvaa julkaistaan lehdessä / lehden verkkopalvelussa.

Kamera-lehdellä on oikeus julkaista kilpailussa palkittuja (1.-25. sija) kuvia kilpailun tiedotuksen yhteydessä lehdessä ja internetissä ilman erillistä korvausta.

Palkinnot

Kaikki palkinnot ovat voittajille veronalaista ansiotuloa.

Pääpalkinto

Canon PowerShot G1X Mark III

Canon G1 X Mark III yhdistää järjestelmäkameran nopeuden, laadun ja kestävyyden PowerShot-malliston kätevään kokoon. Täydellinen valinta kuvaajille, jotka etsivät monipuolista kumppania järjestelmäkameralle. Kamerassa on 24,2 megapikselin APS-C-kenno, laaja kolminkertainen 24–72 mm:n optinen zoom sekä DIGIC 7 -prosessori. Arvo 1250 €. www.canon.fi

Osakilpailujen palkinto

Hahnemühle-valokuvapaperi

Hahnemühle Digital FineArt ja Photo -sarjat sisältävät premium-papereita niin valokuvien kuin taidekuvien tulostukseen. Palkinto sisältää sarjan palkittuja materiaaleja, joiden ominaisuuksiin kuuluvat hyvä säilyvyys, laaja värintoistoalue, paras kontrasti sekä hieno pienienkin yksityiskohtien toisto. Paperit ovat yhteensopivia pigmenttimusteiden kanssa, ja moniin tulostimiin löytyvät valmiit ICC-profiilit. Arvo yli 100 €. www.interfoto.fi