Kun tein Aikavalotuksia-kirjaa, valokuvaaja Aimo A. Tuomi kertoi, millaista oli kiertelevän valokuvaajan työskentely Lapissa 1940-luvun lopulla.

”Taloissa kuvatessani sijoitin perheen istumaan tuoleille kohtaan, jonka kattolamppu valaisi. Huomioin myös seinäkatkaisimen paikan. Asetin kameran jalustalle, säädin etäisyyden, himmentimen ja asetin sulkimen asentoon T.”

”Kun valmistelut oli tehty, sammutin katkaisijasta kattolampun, kiipesin tuolille ja kiersin lampun irti ja sen tilalle kiersin salamalampun. Huone oli lähes pimeä. Käskin katsoa iloisin silmin kameraan ja käänsin seinäkatkaisimesta. Salamavalo välähti. Panin kameran sulkimen kiinni ja siirsin filmin. Kiipesin tuolille ja otin palaneen salamalampun pois. Kiersin talon lampun takaisin paikalleen. Sytytin kattovalon katkaisijasta. Seurasi nimen ja osoitteen kirjoitus ja etumaksun mankuminen.”

Tuomi teki menestyksellisen elämäntyön valokuvausalan yrittäjänä ja siinä ohessa kuvasi, painatti ja markkinoi miljoonittain Lappi-aiheisia postikortteja. Hän väitti kiivenneensä joka ikiseen lappilaiseen kirkontorniin ja kellotapuliin etsiessään kuvauksellisia maisemia. Samanlaisia vaatimattomissa olosuhteissa aloittaneita uudisraivaajia oli muitakin. Pian oli sotakorvaukset maksettu, ja talous alkoi elpyä.

Tehdäänpä aikahyppy 20–30 vuotta eteenpäin.

Kiertelevät valokuvaajat ovat historiaa, paitsi maatiloille ilmakuvia kauppaavat pilvenveikot. Valokuvausala on kehittynyt huimasti. Kamerat ja filmit ovat aivan eri luokkaa kuin heti sodan jälkeen, värikuvaus on yleistynyt, ja kuka tahansa saa onnistuneita kuvia uusilla kasettifilmeillä ja kompaktikameroilla. Harrastustoiminta kamerakerhoissa on vilkasta.

Kuvavalmistuksesta on tullut merkittävä teollisuuden ala. Jokaisessa kirkonkylässä on ainakin yksi fotoliike ja valokuvaamo, isommissa kaupungeissa fotoliikkeitä on melkein joka korttelissa. Valtaosa näistä on pieniä perheyrityksiä. Rohkeimmat suunnittelevat minilaboratorion käynnistämistä.

Suuret maahantuojat hyysäävät kauppiaita tehdaskäynneillä ja messumatkoilla. Toimitiloja rakennetaan. Väkeä palkataan. Kasvu näyttää loputtomalta.

Seuraava loikka vie meidät vuosituhannen vaihteen yli.

On tapahtunut vallankumous. Perinteinen filmi ja perinteiset kamerat ovat kadonneet massamarkkinoilta. Historian lehdille ovat siirtyneet myös alan jättiläiset, joiden toimentulo perustui filmiin. Mutta silti valokuvia otetaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Suurin osa kuvista näpsitään digikameroilla. Jäljellä oleva kuvanvalmistusteollisuus on muuttunut digitaaliseksi. Asiakkaat voivat tulostaa omista tiedostoistaan hämmästyttävän hyvälaatuisia tulosteita, suurennoksia ja kuvakirjoja. Valtaosa pienistä perheyrityksistä on lyönyt hanskat tiskiin.

Lopuksi vielä ote Aikavalotuksia-kirjasta. Myyntiedustaja Martti Kalliala kertoo asiakaskäynnistään, jossa oli tarkoitus neuvotella kuvapalvelusopimuksesta.

”En meinannut millään löytää taloa ja kyselin paikallisilta ihmisiltä, että missähän tällainen valokuvaaja asuu. No, se oli aivan tien päässä oleva ränsistynyt talo, jossa ei ollut mitään Valokuvaamo-kylttiä tai muuta. Koputtelin ulko-ovea, mutta mitään ei kuulunut. Vedin kahvasta, jolloin oven yläosan saranat irtosivat. Menin eteiseen, eikä sisältä vieläkään kuulunut mitään. Astelin kasseineni tuvan ovelle. Koputin oveen, ja silloin lattialankku petti. Jalka meni nilkkaa myöten lattian läpi. Ajattelin, että jopas on Kallialan poika paikkaan tullut.”

Paljon on ehtinyt tapahtua ihmisiän aikana. Mitähän seuraavaksi?