Valokuvanäyttely Salon taidemuseoon

Kirjoittanut 27.1.2022

Salon taidemuseo Veturitalli avaa vuoden 2022 ohjelmistonsa kansainvälisesti arvostetun amerikkalaisen valokuvaajan Arnold Newmanin (1918–2006) valokuvanäyttelyllä Masterclass. Näyttely on esillä Salon taidemuseossa 24.4.2022 saakka. Laaja retrospektiivinen kokonaisuus sisältää noin sata vintage-muotokuvaa ja työstövaiheen printtiä. Monet teoksista ovat esillä ensimmäistä kertaa.

Arnold Newman oli yksi 1900-luvun tuotteliaimmista ja menestyneimmistä muotokuviin keskittyneistä valokuvaajista. Newmania pidetään valokuvauksen miljöömuotokuvan isänä, sillä hän loi vakiintuneen tavan esittää kuvattava tälle ominaisessa ympäristössä. Henkilökuvauksen lisäksi Newman oli kokeileva ja tekninen kuvapinnan testaaja ja hänen ottamissaan valokuvissa jokainen kuvapinnan palanen on merkittävä. Hän toi valokuvaan tiukan, abstraktin sommittelun ja yhdisti sen kertovaan sisältöön.

Vuonna 1956 syntyi yksi Newman merkityksellisimmistä töistä. Hän otti muotokuvan säveltäjän Igor Stravinskystä. Hän on kuvannut monia kuuluisuuksia kuten Marilyn Monroen, Pablo Picasson ja Andy Warholin.

Näyttelyn on tuottanut yhdysvaltalainen Foundation for the Exhibition of Photography, Minneapolis/Paris/Lausanne ja the Harry Ransom Center, Austin, yhteistyössä Salon taidemuseo Veturitallin kanssa.

Arnold Newman: Masterclass, 22.1.-24.4.2022. Salon taidehalli.