EISA Maestro -loppukilpailun aiheena oli tänä vuonna Eläinten valtakunta (The Animal Kingdom). Loppukilpailussa voiton vei ruotsalainen Mangus Berggren
1. sija Magnus Berggren, Ruotsi
Magnus Berggren aloitti valokuvaamisen jo vuonna 2007, mutta vasta vuonna 2018 hän päätti keskittyä nimenomaan villieläinkuvaukseen. ”Aloin valokuvata pikkulintuja ja jäin koukkuun”, hän kertoo. ”Mutta tietysti tykkään kuvata myös muita eläimiä.”
Hänen kuvatyylinsä on omaleimainen ja dramaattinen. ”Yritän suunnitella ensin kuvan taustan, jotta saan eläimen erottumaan selvästi. Haluan näyttää eläimen kauneuden ja tuoda sen sielun esiin hieman dramaattisemmalla kuvanmuokkauksella”, Berggen sanoo. ”Olen kehittänyt tyyliäni muutaman vuoden, ja se muotoutuu edelleen.”
Magnus Berggen käyttää Sony Alpha A7 IV -kameraa Sony 400 mm F2.8 -objektiivilla, mutta hän toivoo päivittävänsä objektiivin pian Sony 600 mm F4:ään. ”Se sopisi paremmin pienemmille linnuille”, hän sanoo. Berggen muokkaa kuviaan PC:llä Lightroom Classicilla ja Topaz Sharpenilla.
2. sija Angi Wallace, U.K.
”Olen entinen sairaanhoitaja. Intohimonani lähikuva ja makro, luonto, asetelmat, luova muotokuva, maisemat sekä keikkakuvaus”, Angi Wallace kertoo. Hän on valokuvannut jo 18 vuotta ja pitänyt eri genrejen oppimisesta, keskittyen aluksi kuvaamaan sammakkoeläimiä ja matelijoita, mitkä ovat hänen toinen harrastuksensa. Viime aikoina hän on keskittynyt kukka-, sieni- ja muihin lähiluontokuviin sekä hiomaan taitojaan asetelmissa, makron tarkennushaarukoinnissa ja ruokakuvauksessa. ”Kuvaan suuren osan valokuvistani kotona, ruokasalissamme sijaitsevassa ministudiossa, koska terveyteni ei salli energiaa vaativaa toimintaa”, hän selittää.
3. sija Pål Hermansen, Norja
Pål Hermansen työskentelee valokuvaajana luonnon ja taiteiden alalla. Hän on saanut koulutuksen Robert Meyer College of Artissa Oslossa, hammaslääketieteen ja homeopatian tutkinnon lisäksi. Hän keskittyy työssään pääasiassa ihmisen ja luonnon vuorovaikutukseen, eksistentiaalisiin maisemiin ja luovaan luontokuvaukseen.
Hermansen on kirjoittanut ja/tai kuvittanut 40 kirjaa ja on edustettuna vuoden 2013 kansainvälisessä portfoliokirjassa Masters of Nature Photography (BBC/Natural History Museum, Lontoo 2013). Hänen kuviaan on julkaistu julkaisuissa, kuten National Geographic Magazine, ORION, GEO ja BBC Wildlife Magazine. Hän on Norjan valokuvataitelijoiden yhdistyksen (Forbundet Frie Fotografer) jäsen ja on edustettuna 100 Norwegian Photographers -ryhmässä (100norwegianphotographers.no). Hermansen on myös HAM-art-kollektiivin jäsen yhdessä Mats Anderssonin ja Erik Malmin kanssa sekä Norjan luonnonvalokuvaajien (Norske Naturfotografer) kunniajäsen ja hallituksen jäsen.
Yleisön suosikki, Mirjam Radke, Saksa
Aina kun saksalainen matkabloggaaja Mirjam Radke valitsee uutta matkakohdetta, päätöksenteossa ratkaisevat kohdemaan villieläimet. 38-vuotias Münchenistä kotoisin oleva amatöörivalokuvaaja on ottanut upeita kuvia orangeista Sumatralla, leijonista Tansaniassa ja virtahevoista Ugandassa. Hän on enemmän kuin tietoinen yhdestä villieläinkuvauksessa vaadittavasta ominaisuudesta: minne hän meneekin, hänellä on oltava paljon kärsivällisyyttä. Mirjam Radke tietää, että vie aikaa sopeutua johonkin paikkaan, oppia siellä olevista eläimistä, niiden elinympäristöstä ja käyttäytymisestä – ja löytää täydellinen tilanne loistaville valokuville.
Kerrankin hänen matkaohjelmassaan ei olisi kaukaista kohdetta, hänen kotikaupunkinsa lähellä on Alppien vuoristoalue, jossa hän kiipeää korkealle ottamaan muotokuvia murmeleista tai hirvieläimistä aamun varhaisina tunteina. Teknisten varusteiden suhteen hän on valmistautunut, kantaen usein 12 kilon laitteistoa repussaan.
”Eläimet ovat ehdottomasti suosikkiaiheitani valokuvauksessa”, itseoppinut valokuvaaja sanoo. Joten tietenkään hän ei jättänyt väliin osallistumista tämän vuoden Maestro-kilpailuun. Kysyttäessä mikä olisi hänen unelmiensa villieläinkohde, Radken vastaus tulee nopeasti. Etelämanner, siellä hän haluaisi valokuvata hylkeitä ja pingviinejä.
Kommentointi on suojattu Google reCAPTCHA:lla, jota koskevat Googlen yksityisyyskäytännöt ja käyttöehdot.