Finnfoto-palkinto Caj Bremerille

Kirjoittanut 4.3.2016

Valokuvaaja Caj Bremer on saanut vuoden 2016 Finnfoto-palkinnon. Finnfoto-palkinto annetaan vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävästi vaikuttanut suomalaisen valokuvauksen kehitykseen sekä luonut edellytyksiä valokuvan arvostuksen lisäämiselle.

Carl-Johan (Caj) Bremer (s. 1929) on arvostettu valokuvaaja ja akateemikko sekä yksi suomalaisen kuvajournalismin merkittävimpiä edustajia. Lehtikuvaajana hän on ollut muun muassa Hufvudstadsbladetissa, Helsingin Sanomissa ja Viikkosanomissa sekä Valokuva-lehden päätoimittajana.

Vuosina 1978–1983 Bremer toimi taiteilijaprofessorina ja vuodesta 1978 myös Taideteollisen korkeakoulun kuvajournalismin opettajana. Lehtikuvaajan ja valokuvauksen opettajan sekä lukuisten muiden työtehtävien ohella Caj Bremer on julkaissut useita valokuvakirjoja sekä koostanut valokuvanäyttelyjä.

Bremer on nykyisin tunnettu myös Mämmikoiran keittiössä -keittokirjasta. Siinä hän puolustaa konstailematonta ja rehtiä ruokaa sanoin ja kuvin. Samalla tavalla hän on aina puolustanut myös rehtiä ja konstailematonta valokuvausta, toteaa Finnfoto perusteluissaan.

Caj Bremer on 19. Finnfoto-palkinnon saaja. Palkinnon arvo on 3000 euroa ja sen on rahoittanut Suomen Messusäätiö.

Finnfoton hallituksen puheenjohtaja Kari Tolonen ja toiminnanjohtaja Mikko Säteri luovuttivat Finnfoto-palkinnon Caj Bremerille Kuva&Kamera 2016 -messuilla perjantaina 4.3.2016.