Intuitiivista suunnitelmallisuutta

Kirjoittanut 14.4.2023

Projektin alku saattaa tuntua kaaosmaiselta. Päässä pyörii loistava idea, mutta millä tavalla edetä kohti haluttua lopputulosta? Helsingin Kameraseuran AV-ilta kutsui Anni Hanén opastamaan, miten saatella luova projekti lentoon.
Ihan ensimmäiseksi Anni Hanén suosittelee pohtimaan projektin lähtökohtaa ja innostuksen syytä, miksi juuri tämä projekti halutaan tehdä:
–  Onko lähtökohtana vaikkapa tekniikan oppiminen tai jonkin muun oppiminen? Vai halutaanko ilmaista itseä luovasti? Ehkä tavoitteena on vain tallentaa av-tekniikan keinoin jokin tapahtuma. Vastaus määrittää sen, minkä tyyppistä projektia lähdetään tekemään, Hanén ohjaa alkuun.
Hän muistuttaa, että jokainen luova projekti kertoo myös sen tekijästä, hänen arvoistaan ja siitä mitä tekijä pitää tärkeänä.

Av-esitykset ovat aina tarinallisia. Tarinoita on eri tyyppisiä. Ne voivat olla tulkinnanvaraisia, henkilökohtaisia, dokumentaarisia tai fiktiivisiä.
– Tarinan tyylivalinta määrittää melko pitkälti myös kohderyhmän, Hanén huomauttaa. Luovan projektin suunnitteluvaiheessa hän kannustaa tekemään kolme tehtävää, joista on apua sisällön valinnassa: Ensimmäiseksi tulee valita omista kuvista ne, jotka resonoivat itsessä ja tuntuvat tärkeiltä. Seuraavaksi valitaan jonkun toisen kuvia ja mietitään, mikä niissä kiehtoo ja miksi. Ja kolmanneksi listataan viidentoista minuutin ajan asioita, joista itse pitää ja joita arvostaa.
– Tämä voi kuulostaa turhalta, mutta on hämmentävää miten listatut asiat lopulta näkyvät valmiissa projektissa. Teen näitä listoja aika ajoin itsekin, hän kertoo.

Projektin aiheeksi Anni Hanén suosittelee valitsemaan jotain itseä kiinnostavaa ja tuttua. Aiheen tulisi olla alkuvaiheessa kompakti, jonka voi vasta matkan varrella antaa laajentua. Resursseja tulee myös miettiä realistisesti.
– On tutkittu, että ihminen aliarvioi aikaresurssejaan likimain kaksikymmentä prosenttia. Olen joutunut toteamaan tämän väitteen oikeaksi, Hanén naurahtaa.

Esityksensä lopuksi hän kiteyttää, että projekti on yhtä kuin suunnitelmallinen työskentely intuitiivisuuteen luottaen ja kehottaa unohtamaan liiallisen itsekritiikin.

Helsingissä asuva Anni Hanén opettaa valokuvaamista. Lisäksi hän toimii kuraattorina ja mentorina. Hänen teoksiaan on nähty useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä, kotimaassa ja ulkomailla. Hän tekee myös valokuvapohjaista grafiikkaa syväpainomenetelmällä vedostaen ja siirtää valokuvaa myös keramiikalle.

ANNI HANÉN

AV-ilta – kuvista tarinoiksi