Kamera-lehti 6/1966

Kirjoittanut 23.6.2016

50 vuotta sitten

Päätoimittaja Jaskarin Lipunkantajat-pääkirjoitus pohtii taidekuvauksen ja sunnuntaikuvauksen eroa. Taidekuvaajia voidaan myös sanoa luoviksi, jälkimmäisiä albumikuvaajiksi.

Kilpailuihin ja näyttelyihin aktiivisesti osallistuvien määrä on melko pieni, kun taas matkoistaan, työstään tai harrastuksistaan dokumenttikuvia ottavien määrä on hallitseva. Sen sijaan aktiivin harrastajan ja ns. näyttelykuvaajan välillä raja on häilyvä.

Jokaisesta aktiivisesta harrastajasta voi kehittyä taidekuvaaja vaikkapa siten, että pyrkii luovuuteen ainakin joissakin kuvissaan. Kysymys ei ole välttämättä synnynnäisistä kyvyistä vaan harrastuksesta, harjoittelusta ja päämäärään pyrkimisestä. Pyrkiminen parempaan on tärkeämpää kuin tavoitteen saavuttaminen.

Kaikista ei tule lipunkantajia, mutta sinne pyrkimisessä on koko harrastuksen viehätys.

Tämä artikkeli on tilaajille

Kirjaudu sisään tai osta käyttöoikeus palveluun. Painetun lehden tilaajana sinulla on lukuoikeus artikkeliin – valitse Kirjaudu.