Kameraseura – Luovat lauantait

Kirjoittanut 2.12.2021

Kun valokuvausharrastajat lähtevät kuvausretkelle, he lähtevät ”ulkoiluttamaan kameraa”. Kameraseuran Lauantaikamerat keräsivät porukan kokoon elokuussa ja kävivät tutustumassa Helsinki Biennaalin taideantiin Vallisaaressa. Helsinki Biennaali on kahden vuoden välein toistuva kansainvälinen nykytaidetapahtuma. Taidetta saattoi ihailla mm. vanhan tykkitien varrella, ruutikellareissa ja tyhjilleen jääneissä asuinrakennuksissa.

Matka Vallisaareen alkoi lautalla Kauppatorilta. Kameraseuralaisia oli lähtenyt mukaan ennätysmäärä. Jotkut kerholaisista olivat jo aiemmin käyneet tutustumassa Biennaalin antiin, mutta monilla oli halu osallistua ryhmän mukaan sosiaalisista syistä.

– Lauantaikamerat ovat kokoontuneet jo pitkään ulkotiloissa pandemian vuoksi, sisätiloissa kokouksia ei ole voitu pitää pitkään aikaan. Lauantaikameroiden toimintatavan ansiosta olemme voineet järjestää kohtaamisia, harrastajat kaipaavat yhdessä tekemistä ja meidän tapaamisissamme se toteutuu koronaturvallisesti, kerhon vetäjä Matti Autio kertoo. Helsinki Biennaalin taideteokset inspiroivat kerholaisia. Retkellä mukana ollut Sari Teräväinen vaikuttui Alicja Kwaden Pars pro toto, 2018 -teoksesta.

– Pallojen kivimateriaalia oli eri puolilta maailmaa, koin että sillä haluttiin korostaa yhteyttä ihmisten välillä. Pidin myös taideteoksen sijoittelusta maan ja veden rajapintaan. Näytti siltä, että muutkin nauttivat tästä teoksesta, niin lapset kuin aikuisetkin, Sari huomioi. Lauantaikameroiden retkillä luonnollisesti kuvataan paljon ja kuvia jaetaan nähtäväksi kerhon omilla Facebook-sivuilla. Kerhon retkillä otetaan aina aikaa myös ajatusten vaihdolle. Kun on tauon paikka, istahdetaan vaikkapa lasillisen ääreen ja vaihdetaan kuulumisia ja kokemuksia, keskustelujen aiheet polveilevat aiheesta toiseen. Lauantaikameroiden tärkein tavoite on kerätä yhteen seuran jäseniä ja järjestää mukava kohtaaminen mielenkiintoisen tapahtuman ja kuvauskohteen äärellä. Tärkeintä ei ole suorittaminen vaan yhteisöllisyys, elämykset ja jakaminen. Rentoudesta kertonee sekin, että esimerkiksi Vallisaaren retkellä kuvauskohteeksi päätyi myös sieniä sienitunnistuksen merkeissä.

Lauantaikamerat kokoontuvat kerran kuussa, ajankohta vaihtelee tapahtumatarjonnan mukaan. Perinteisesti Lauantaikamerat ovat vierailleet muun muassa Linnanmäen valokarnevaaleilla, Viaporin kekrissä ja Lux-festivaaleilla.

Kameraseura/Lauantaikamerat

FB: Kameraseuran Lauantaikamerat