Kamerauutuuksia Sonyltä

Kirjoittanut 29.8.2019

Sony julkisti kaksi APS-C -järjestelmäkameraa ja -objektiivia pohjoismaisille valokuvausalan journalisteille Kööpenhaminassa 28. elokuuta pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

Kamerat, tyyppimerkinnältään Alpha 6600 ja Alpha 6100, edustavat malliston uutta sukupolvea.

Kummankin kenno on 24,4 MP APS-C, ja kameroiden prosessorina on BIONZ X -sarjan viimeisin versio. Kameroiden tarkennusjärjestelmän vasteaika on 0,02 sekuntia, ja 6600-mallissa on 5-akselinen kuvanvakaaja, jonka vaikutuksen näkee, kun laukaisin painetaan puoleen väliin. 6600:n NP-FZ100 -akun kestoksi ilmoitetaan noin 720 valotusta. Kameroissa on 425 hahmontunnistavaa tarkennuspistettä, jotka kattavat 84 % kuva-alasta.

Sarjakuvausnopeus on molemmilla 11 valotusta sekunnissa jatkuvalla tarkennuksella. Silmäntunnistus toimii kummassakin valokuvatessa ja 6600:lla myös videokuvauksessa, jolloin se osaa tunnistaa ihmisen lisäksi myös eläimiä. Tarkennuksen saa myös seuraamaan haluttua yksityiskohtaa aiheessa, vaikka se liikkuisi kuva-alalla. Automaattitarkennuksen nopeutta ja luotettavuutta on kehitetty erityisesti videokuvaukselle.

Kummankin kameran kosketusnäyttö kääntyy 180 astetta ylös ja 74 astetta alaspäin.

6100-mallin ISO-herkkyys ulottuu arvoon 51 200, kun 6600:n maksimiherkkyys on ISO 102 400. Sen varustuksesta on riisuttu myös kuulokeliitäntä, eivätkä videoprofiilit ulotu yhtä ammattimaisiksi.

6100-mallia voi ostaa pelkkänä runkona n. 900 euron hintaan, ja sille on tiedossa myös pakettitarjouksia: 16–50 mm kittiobjektiivin kanssa hintaan 1 050 euroa, ja sekä 16–50 mm että 55–210 mm kittiobjektiiveilla varustettuna hintaan 1 300 euroa.

6600-rungon hinta tulee olemaan 1 650 euron kohdilla, ja 18–135 mm kittiobjektiivin kanssa tulee hinnaksi 2 100 euroa.

Kameroiden toimitukset alkavat lokakuussa.

Myös uusia objektiiveja

Samaan aikaan kamerajulkistusten kanssa esiteltiin myös kaksi objektiivia, molemmat APS-C -kennolle: E 16–55 mm F2.8 G vakiozoom ja E 70–350 mm F4.5–6.3 G OSS telezoom.

Kummassakin objektiivissa on meluttomat ja nopeasti reagoivat XD-lineaarimoottorit.

16–55 mm objektiivissa on 17 linssielementtiä 12 ryhmässä, ja neljä elementeistä on asfäärisiä, yksi ED-lasia. Objektiivin pituus kuljetusasennossa on 100 mm, paino on 494 grammaa ja suodinkierteen halkaisija on 73 mm. Himmentimen lehdet on pyöristetty, ja niitä on 9 kpl.

Objektiivi on tiivistetty säänkestäväksi, ja sen etulinssi on käsitelty likaa hylkivällä fluoriinilla. Lyhyin tarkennusetäisyys on 33 cm. Kuvaussuhteeksi tulee 0,2x.

Objektiivin toimitukset alkavat lokakuussa. Hinnaksi kaavaillaan 1300 euroa.

70–350 mm objektiivissa (105–525 mm kinovastaavuus) on 19 linssielementtiä 13 ryhmässä, ja yhden asfäärisen elementin lisäksi on ED-elementtejä 3 kpl. Etulinssissä on fluoriinipinnoite. Objektiivi on valmistettu säänkestäväksi.

  • Lyhyin tarkennusetäisyys on 110 cm
  • Kuvaussuhde on maksimissaan 0,23x.
  • Objektiivin pituus on 142 mm
  • Paino on 625 grammaa ja suodinkierteen halkaisija on 77 mm.
  • Himmentimen lehdet on pyöristetty, ja niitä on 7 kpl.
  • Objektiivi tulee kauppoihin lokakuussa.
  • Hinnan odotetaan asettuvan 900 euroksi.