Opettelen näkemistä

Kari Vahtolammi on Vuoden kuvaaja 2017 -kokonaiskilpailun voittaja.

Tamperelaiselle Kari Vahtolammille vuosi on ollut kuvaamisen suhteen menestyksekäs. Hän voitti Vuoden kuvaaja -kokonaiskilpailun ja tuli toiseksi Eisa Maestro -katukuvakisassa.

– Minua ei kiinnosta voittaminen, vaan että saan kuvia, jotka vaikuttavat. Ja mikäli kuva pärjää kilpailussa, niin se on herättänyt tunteita, hän toteaa.

– Toinen tämän vuoden suurista asioista oli osallistuminen Tampere Camera Fairin yhteisnäyttelyyn, jossa neljä tanssikuvaani oli esillä, Kari lisää.

Hän on ottanut tanssikuvat Tampereen keskustorilla tanssitapahtumassa. Kari nauttiikin juuri katukuvauksesta.

– Katukuvaamisessa minua viehättää sen vaikeus, ennakoimattomuus  ja monipuolisuus. Aiheita voi lähestyä monesta eri suunnasta ja monin eri tekniikoin. Väliin vaaditaan nopeata reagointia ja väliin voi ns. kalastaa kuvaa. Tärkein syy katukuvaamiseeni on, että haluan kuvia, jotka herättävät ajatuksia.

Kari on aloittanut kuvaamisen noin kymmenvuotiaana ns. kokiskameralla. Lukioon mennessä hän sai ensimmäisen järjestelmäkameransa.

Kari kuvasi säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes vuonna 2015 tapahtui käänne. Hän löysi oman kuvausalueensa, katukuvauksen.

– Vuoden 2015 jälkeen olen systemaattisesti kehittänyt omaa teknistä osaamistani eri alueilla sekä pyrkinyt opettelemaan näkemistä. Eli vaikka keskityn katukuvaamiseen, niin olen samalla harjoitellut mm. makrokuvausta. Mielestäni valokuvauksessa pitää tutustua myös oman alueen ulkopuolelle, koska eri alueiden kohtaamisesta syntyvät parhaat ideat.

Kun Karilta kysyy, millainen on hänen mielestään hyvä kuva, hän vastaa: sellainen, joka kertoo tarinan.

– Kuva on erityisen hyvä, jos se synnyttää tunteita.

Hänen Vuoden kuvaaja -kilpailukuviaan yhdistää melankolisuus ja graafinen yksinkertaisuus. Niiden värimaailma on hyvin harkittu. Kaksi kuvaa on mustavalkoisia, yksi musta-punainen ja neljäs pelkistetyn vihertäväsävyinen. Kari toteaakin, että kuvien väreillä on suuri merkitys.

– Väreillä voi ohjailla mielikuvia. Jokaisen hiukankin valokuvauksesta kiinnostuneen olisikin hyvä tutustua sekä sommittelun että väriopin perusteisiin ja värien merkitykseen.

Karin kuvausfilosofian mukaan käytössä olevaa kalustoa tulisi käyttää mahdollisimman luovasti. Hän kuvaa Canonin 1000D:llä ja 550D:llä sekä usein käsisäätöisillä objektiiveilla.

– Kameran ainoa tarkoitus on muuttaa visio näkyväksi kuvaksi. Mielestäni nykyään väheksytään aivan liikaa perinteistä kuvaustaitoa ja yritetään korvata se tekniikalla. Valokuvassa pitää näkyä tekijän kädenjälki, ja kuvien pitää olla tunnistettavia. Tämä on yksi asia, jota yritän opetella, omien kuvieni tulee olla minun näköisiä.

Ansel Adamsin lausahdus osuu hänestä naulan kantaan: ”Ei ole mitään kammottavampaa kuin tarkka kuva hämärästä ideasta.”

Mitä Karilla on sitten suunnitteilla seuraavaksi?

– Ensi vuoden suurin projekti on kuvata joka ainoa päivä yksi katukuva. Eli tehdä oma 365-projekti.

Kuka

Kari Vahtolammi
57-vuotias tamperelainen valokuvauksen harrastaja. Koodari ja it-konsultti. Autoinsinööri 1986. Näyttelytöitä mm. Tampere Camera Fairissa. Kuva: Jemina Vahtolammi.

Kari kertoo: makrokuva

– Kuvassa on Pate Pörriäinen, joka tuppaa asustamaan pakastekaapissa muovirasiassa. Eli kyse on makrokuvauksessa käytetystä mallista.

– Päätin kerran, että opettelen kuvaamaan makroja pinoamalla, ja aloin pohtia, kuinka se tehdään. Nykymaailmassa asiat opetellaan internetistä. Löysin yhden artikkelin, jossa joku oli tehnyt ns. stakkaukseen soveltuvan siirtotason vanhan dvd-soittimen koneistosta. Ja eikun tuumasta toimeen. Hajonnut dvd-soitin atomeiksi ja pienellä virityksellä, liimaamisella ja ahertamisesta siitä tuli millin osia siirtyvä alusta.

– Kuva on todennäköisesti otettu Canon 1000D:llä ja vanhaan venäläiseen M42-palkeeseen kiinnitetyllä vanhalla Cosinonin 50/1,8 -optiikalla. Eli istutin Paten mustalle pienelle taustakartongille ja siirsin sitä millin osissa noin 50–60 kertaa. Pinoamista varten sain eri kohtiin tarkennettuja kuvia. Ja lopputyön tein ensiksi Photoshopissa, jossa kuvat terävöitiin, ja lopullisen pinoamistyön sitten Zerene Stackkerillä.

– Kuvan tärkein opetus oli, että yllättävän pitkälle pääsee halvoilla perusvälineillä, kunhan vain opettelee niitä käyttämään. Kuva edustaa sitä, että kehittyäkseen on pakko kokeilla itselle tuntemattomia asioita. Jos ei kokeile, niin ei opi.

Kari kertoo: Vuoden kuvaaja -voittajakuvat

– Valkoinen kuva on otettu kotini lähellä Tohloppijärven rannalla. Käyn usein ihailemassa pallopajuja tai salavia. Tyttäreni sanoo niitä väliin parsakaalipuiksi.

– Kilpailukuva on toinen kahden kuvan sarjasta. Ensimmäisessä kuvassa on lastenvaunut ja toisessa sauvakävelijä. Eli ne kertovat elämän eri päistä, tulevaisuudesta ja lopun lähestymisestä. Kuvat on jo kuvausvaiheessa pohdittu hyvin graafisiksi, eli vähille sävyille ja taustaa on poistettu käsittelyssä paljon. Valitsin kuvan, koska se sopi minun mielestäni hyvin aiheeseen. Ja samalla toivoin, että kuva herättäisi tunteita.

– Toinen kuva, eli sininen, on kuvattu Tukholmassa. Kuvaa on hiukan jälkikäsitelty, eli junaa on pidennetty ja muutama ihminen poistettu. Kuvan aihe on minulle tyypillinen: minua usein mietityttää, mitä ihmiset ajattelevat. Junan odottaja oli niin miettiväisen näköinen, että hänet oli pakko kuvata.

– Vihreä kuva on kuvattu Tampereella Aborentumissa. Olin syöttämässä oravia, sorsia ja naakkoja. Ja kyseinen naakka oppi hyvin nopeasti, että saa pähkinän, jos tuijottaa kameraa tarkennuspiippauksen aikana. Kuvan valinta perustui siihen, että naakan tiukka tuijotus lumoaa aina minut.

– Punainen kuva on tehty ajatusleikin jälkeen. Pohdin usein, että miksi ikääntyvät miehet etsivät uutta nuoruutta moottoripyöristä tai nuoremmasta seurasta. Kuva on kolmen kuvan manipulaatio ja tehty tuon ajatusleikin seurauksena.

– Kuvan punainen väritys on valittu kilpailun takia, ja kuvan välisävyjä on aika paljon pelkistetty.  Tämä on ainoa kuva, joka on tehty kisaa varten. Kuva on jälleen kerran koostettu kadulla kuvatuista palasista.