Kuvaa lentävää luontoa – osallistu näyttelyyn

Kirjoittanut 30.1.2017

Haluatko valokuvallesi näyttelypaikan, jolla on 10 miljoonaa katsojaa? Tänä keväänä järjestetään Flying nature -kilpailu, jonka parhaat kuvat pääsevät esille Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Kilpailun aiheena on siis lentävä luonto. Lentää voivat myös muut kuin linnut tai muut siivekkäät, kunhan esimerkiksi oravan tai ketun tallennus kuvaan on vangittu juuri sillä hetkellä eli ”lennossa”. Näyttelyyn valittavien kuvien tulee olla kuvattu Suomessa, totuudenmukaisessa ympäristössä.

Kilpailun latausaika on 26.1.–3.3.2017. Näyttely koostuu kahdeksasta 1380 x 1180 mm kokoisesta valokuvasta.

Näyttelyyn valitut kuvat julkaistaan 17.3.2017 Helsingin messukeskuksessa järjestettävässä Finnish Photo Awards -tilaisuudessa, jossa julkaistaan myös muita merkittäviä valokuvausalan palkintoja. Helsinki-Vantaan lentokentällä valokuvanäyttely avataan 26.4.2017. Näyttely on esillä vuoden 2017 loppuun.

Helsinki-Vantaan lentokentällä on järjestetty ilmailuaiheista valokuvanäyttelyä jo kymmenen vuoden ajan. Keskeisellä paikalla terminaalissa 2 sijaitsevaan galleriatilaan on kaikilla matkustajilla ja muilla kentällä asioivilla vapaa pääsy. Näyttely tavoittaa puolessa vuodessa lähes kymmenen miljoonaa silmäparia.

Photo Gallery -näyttelyn ideana on esitellä korkeatasoisilla valokuvilla ilmailun kiehtovaa maailmaa vaihtuvin teemoin, monesta eri näkökulmasta. Tällä kertaa lentämistä esittelevät luonnon omat taiturit laajalla lajivalikoimallaan.

Voittajakuvaajat saavat Color-Kolmion lahjoittaman 70×100 cm:n Chromaluxe-taulun (arvo 200 €).

Näyttelyn tuottajia ovat Finavia, Finnair, Ilmailutoimittajat, Finnfoto sekä Merja Ailama-Mäkitalo Color-Kolmiosta.