Teimme kesällä 2021 huiman pyöräretken Savonlinnasta Hämeenlinnaan viikinkikuninkaan ja pyhimyksen jalanjäljissä. Poljettuja kilometrejä tuli kymmenessä päivässä noin 500.

Olavi Haraldinpoika oli väkevä norjalainen viikinkikuningas, joka osallistui monenmoisiin taisteluihin ja tapahtumiin ympäri Pohjois-Eurooppaa. Suomessa hän muun muassa kärsi sotajoukkoineen kirvelevän tappion Herdalerin taistelussa Länsi-Uudellamaalla, nykyisessä Inkoossa. Omaksuttuaan kristinuskon Olavi aloitti ankaran käännyttämisen, joka johti hänet epäsuosioon. Valtataisteluiden seurauksena Olavi joutui maanpakoon Novgorodin liepeille ja vuonna 1028 hän aloitti vaelluksen kohti kohtaloaan, Stiklestadin taistelua, missä hän kaatui 29. heinäkuuta vuonna 1030. Reitti kulki Suomen puolella Savonlinnasta Hämeenlinnan kautta Turkuun.

Keskiajalla katolinen kirkko julisti hänet pyhimykseksi, ja 29. heinäkuuta on vakiintunut Pyhän Olavin päiväksi monella paikkakunnalla Pohjoismaissa. Useassa paikassa on hänen nimensä mukaan nimettyjä kirkkoja, joihin kävimme myös tutustumassa reitin varrella. Sysmän Pyhän Olavin keskiaikaisessa kirkossa paikallinen opas kertoi kiinnostavasti Pyhän Olavin historiasta. Eerik Akselinpoika Tott nimesi Savonlinnassa sijaitsevan Olavinlinnan Pyhän Olavin mukaan. Linnassa kasvatettiin ennen muinoin mustia pässejä Olavinpäivän juhla-ateriaksi. Uskotaan, että linnan pässiveistos tuo onnea, ja niinpä matkatekomme alkoi mustan pässin patsaan tervehtimisellä.

Päätimme pyöräillä noin puolet matkasta Savonlinnasta Hämeenlinnaan.

Pyhän Olavin Retkeilyreitit -kirja oli meillä oppaana, mutta poikkesimme reitiltä oman kiinnostuksen mukaan. Reittimme oli Savonlinna–Rantasalmi–Joroinen–Pieksämäki–Kangasniemi–Joutsa–Luhanka–Vintturi–Sysmä–Asikkala–Lammi–Hämeenlinna. Monesti reitiksi valikoituivat pienet idylliset mutkittelevat hiekkatiet, joita pitkin oli mukava pyöräillä rauhassa, ja ne tarjoilivat yllättävää nähtävää pikku kylineen ja autiotaloineen. Kauniit maalaismaisemat, pellot lehmineen ja metsät puineen vilahtivat ohi pyöräillessä.

Asfalttisia maanteitä pitkin matkatessa piti olla turvallisuuden kanssa tarkkana, sillä valitettavan kapeita ovat Suomen maanteiden pientareet. Seikkailumielemme vei meitä myös maastoon polkemaan. Maastopyöräilyä kokeilimme mm. Asikkalassa laavulle mentäessä. Pyöräilimme Aurinkovuoren Ilvesreittiä laavulle, josta oli viehättävät näkymät Kurhilan kylän maalaismaisemiin. Uskomattoman hyvin tuli nukuttua, vaikka rekat ajoivat tietä 24 pitkin läpi yön.

Retken haasteellisimmat osuudet olivat hurjat ylämäet, jolloin jalat menivät maitohapoille ja alamäet, joissa vauhti nousi huimaksi. Retken lauletuin laulu oli ”Asikkalan puiset rattaat on niin huonoja kulkemaan, niin näin alamaata, ylämaata ei ollenkaan”. Matkalla huomasi selvästi Suomen maakuntien erilaiset maastot. Sää oli vaihteleva ja välillä haasteellinen sateineen ja tuulineen. Toisaalta sateen pieksentä kasvoissa oli puhdistava kokemus ja tuulien viima oli vilvoittavaa kuumuudessa. Hyvän matkan taivalsimme sateesta huolimatta ja onneksi Suomen kesä tarjoili myös aurinkoisia päiviä.

Eväshetket, uimarannat ja kesäkahvilat tarjosivat päivän aikana lepohetken, joka oli monesti tarpeen. Lisäksi pysähdyimme meitä kiinnostaviin kohteisiin valokuvaamaan. Pieksämäen Vedenjakaja auringonlaskuineen kirvoitti valokuvaukseen. Kangasniemen Rapalankallio oli myös erittäin kuvauksellinen paikka jylhine kallioineen ja luolineen. Vintturin Kammiovuorelta avautui upea kansallismaisema ja kävimme ihmettelemässä seitsemän metriä korkeaa Linta-siirtolohkaretta. Pulkkilanharjulla Päijänteen järvimaisema avautui molemmin puolin maantietä, ja siellä oli myös kevyenliikenteen väylä, joka teki ajamisesta nautinnollista.

Päivät menivät siivillä ja monesti olimme perillä yöpymiskohteissa vasta ilta myöhään. Pitkän polkemisen jälkeen oli autuaallista lepäillä laavulla ja syödä retkimuonaa nuotiolla. Toisaalta sadepäivinä oli ilo löytää oikea sänky nukkumiseen ja kuivatella varusteita. Yöpymispaikkakuntien kulttuurinähtävyyksiin tutustuimme usein vasta aamulla. Lisäksi tutkimme karttaa päivän reittiä suunnitellen ja taival jatkui kohti seuraavaa kohdetta.

Perille pääsy Hämeenlinnaan tuntui huimalta ja uskomattomalta. Matkan mahtui paljon naurua, huumoria, laulua ja tarinoita, kuin myös tuskaa ja väsyneitä jalkoja sekä nautinnollista itsensä voittamista. Arki ja kiire jäivät kauas pyörän vauhdin huumassa. Tavoitteena on ensi kesänä pyöräillä reitin toinen osuus Hämeenlinna–Pirkkala–Sastamala–Huittinen–Kokemäki–Ulvila–Rauman Lappi–Kalanti–Yläne–Lemu–Turku. Me iloiset, uteliaat seikkailijat olemme yhtä kokemusta rikkaampia. Kyllä kannatti.

Jutun kuvat kuvattu kännykkäkameralla.