Lintujen kuvaaminen on taitolaji

Kirjoittanut 26.8.2022

Matkustin lomallani Pohjanmaalle. Siellä odotti pienoinen maalausurakka, siis seinän maalaamista. Täytyy tehdä heti tunnustus: lomalla tein kaikkea muuta kuin valokuvasin, vaikka olisi ollut, maalaamisesta huolimatta, kerrankin aikaa keskittyä kuvaamiseen. Sen verran tuli kuitenkin kuvattua, että taltioin kamerapuhelimella maalaustyön edistymistä.

Tein myös muutaman päiväretken lähiseuduille lomallani. Kurikan vanhalla rautatieasemalla, joka on nykyään ravintolakäytössä, oli Jussi S. Männistön valokuvanäyttely Tuhlaajapojan tiellä — Samuli Paulaharjun kotiinpaluun maisemissa. Ruokailusta ei meinannut tulla mitään, kun olin niin innoissani kuvista.

Samuli Paulaharju syntyi Kurikassa vuonna 1875. Hänet tunnetaan muun muassa kansakoulunopettajana, kirjailijana, kansanperinteen keräilijänä ja valokuvaajana. Keruumatkat hän teki pääosin jalkaisin, oli matka sitten miten pitkä tahansa.

Männistö on kotoisin samoilta Kurikan seuduilta. Hän on tuonut Paulaharjun viimeisen, Rintakyliä ja larvamaita (1943) -teoksen valokuvat tähän päivään. Näyttelyn kuvat on otettu värinegatiivifilmille pyörähtäväobjektiivisella panoraamakameralla. Saatoin hyvin kuvitella Paulaharjun matkaamassa kävellen vanhalta juna-asemalta maantietä pitkin syntymäkotiinsa, ympärillään vain aakeutta ja laakeutta. Näyttelyn valokuvat olivat raikkaita ja niissä oli tilan tuntua. Käykää katsomassa, mikäli liikutte Pohjanmaalla elo-syyskuun aikana.

Yksi suosituimmista kuvauskohteista ovat linnut. Lintukuvaus onkin valikoitunut yhdeksi tämänkertaisen lehden teemoista. Siivekkäitä voi ikuistaa monella eri tavalla: ottaa huipputarkkoja kuvia, kuvata monivalotuksella tai esimerkiksi ICM-tekniikalla.

Esittelemme ruotsalaisen valokuvaajan Jonas ­Classonin, jonka intohimona on lintujen ja varsinkin lapinpöllöjen kuvaaminen. Classon tiesi pienestä pitäen, että hänestä tulee valokuvaaja. Nuoruus­iässä sairaalassaoloaikakaan ei lannistanut häntä.

Classon antaa Kamera-lehden lukijoille monta hyvää neuvoa lintujen kuvaamiseen. Kannattaa siis lukea Sanna Hillbergin artikkeli Pilkahdus valoa.

Mielikuvani-sarjassa Juha Laitalainen on tehnyt jutun Lasse J. Laineesta, joka on yksi maamme merkittävimmistä lintuasiantuntijoista. Laine on seurannut lintuja koko ikänsä ja pitänyt lintupäiväkirjaa vuodesta 1961.

Tässä numerossa julkaistaan EISA Awards eli palkitut tuotteet. Kuten edellisinä vuosina, palkintoehdokkaiksi pääsevät ainoastaan tuotteet, joita on testattu useissa EISA-lehdissä.

Tämä on loistava ajoitus, sillä Kuva & Ääni -messut pystytään taas järjestämään vuoden tauon jälkeen Helsingin messukeskuksessa 9.–11.9.2022. Kamera-lehdestä löydät messuohjelman ja osastot, joilla voit käydä kysymässä tietoja uutta kameraasi tai objektiiviasi varten ja vertailla eri valmistajien tuotteita.

Kuva & Ääni -messuilla nähdään!

Kristiina Haaga, vt. päätoimittaja
kristiina.haaga@kamera-lehti.fi