Otsikkokuva on varhaispiktorialismia vuodelta 1840: Hippolyte Bayard otti kuvan itsestään muka hukkuneena.

Brexitistä tulee mieleen eräänlainen Photo-Exit: suora valokuvaus pyrki erottautumaan saarelleen valokuvataiteen kentästä, jonka piktorialismi oli tahrinut. Puhdasta onkin käytetty suuntauksen toisena epiteettinä.

Valokuvauksen keksimisen jälkeen kameraa käytettiin lähinnä kohteen mekaaniseen rekisteröintiin. 1800-luvun jälkipuoliskolla kamera tarjosi kuitenkin luoville kuvaajille välineen taidevalokuvauksen perustamiseen. Nuo varhaiset piktorialistit pyrkivät rinnastumaan ajan kuvataiteilijoihin, heidän kanssaan samoin tavoittein ja keinoin: esteettisin, emotionaalisin ja henkisin merkityssisällöin. Kuvattiin rakennettuja kohtauksia, vertauskuvia ja symboleja, metaforia. Maisemien kauniiseen unenomaisuuteen päästiin softfokuskuvin. Kuvia ei otettu, vaan ne tehtiin: teos oli usein valmis vasta valotusta seuraavan pimiömanipulaation ja muun lisätyöstön jälkeen. Aiheita saatiin etenkin mytologiasta ja Raamatusta.

Suora valokuvaus väheksyi piktorialismia

Piktorialismi suuntauksena alkoi hiipua 1910-luvun puolivälissä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen länsimainen taide muuttui viileän uusasialliseksi reaktiona sotaa edeltäneeseen ekspressiivisyyteen. Vastalauseena piktorialismin subjektiivisuudelle USA:ssa syntyi suora tai puhdas valokuvaus, josta erityisesti ryhmä f/64 tunnetaan. Se korosti valokuvan objektiivisuutta todellisuuden tallentajana. Ryhmän maailmankuulu edustaja Edward Weston nimitteli piktorialisteja väheksyvästi. Myöhemminkin piktorialismia on usein kuultu käytettävän kielteisenä terminä. Suoran suuntauksen mukaan valokuvaus ei saanut jäljitellä mitään muuta taidemuotoa, vaan sen piti olla niistä riippumaton – siis eräänlainen saarivaltio.

Puhtaus ja suoruus tarkoittivat kuvaa, jonka kamera sellaisenaan rekisteröi, kohde huolellisesti valmiiksi visualisoituna kameran eteen jo ennen valotusta, sulkimen painalluksen vain viimeistellessä teoksen. Jälkikäteinen manipulaatio pimiössä tai muutoin oli kielletty. (Ryhmän edustajan Ansel Adamsin on kylläkin väitetty visualisoinnissaan käyttäneen ”kirvesretussia”, eli kaataneen puita kuuluisien Yosemite-kuviensa etukäteismanipulaationa).

Myöhemmin konventionsa saaneet katu- ja dokumenttikuvaus ja fotojournalismi ovat suuntaukselle sukua, samoin ratkaisevan hetken kuvaaminen, jota kaluston keventyminen helpotti. Suoran ja puhtaan eetos on keskeinen myös ns. aidoissa luontokuvissa.

Digiajan piktorialismi

Valokuvasta taidemuodon tekivät siis piktorialistit. Sittemmin varsinkin sosiaalisen dokumentarismin valtakaudella on piktorialismia vähätelty. Klassiset piktorialistiset hyveet eivät kuitenkaan ole tyystin kadonneet dokumentaarikkojenkaan teoksista, nykyisinkään. Ja jo kymmenien vuosien ajan on nähty piktorialismi uudelleen syntyneenä, postmodernina: rakennetut (staged) käsitteelliset (conceptual) valokuvathan ovat sitä – esimerkkeinä vaikkapa Cindy Shermanin surrealismi tai Jeff Wallin Hokusai-pastissi. Tai vaikkapa maailman kallein valokuva, digitaalisesti manipuloitu Andreas Gurskyn Rhein II. Ja valtavirta suomalaisten taidevalokuvaajien tuotannossa: mitä muuta se on kuin käsitetaidetta ja uutta piktorialismia?

Valokuva taidemuotona ei nykyisinkään kehity suorana eikä puhtaana, vaan vuorovaikutuksessa muun taiteen kanssa – kiitos ennen kaikkea nykyisten neopiktorialistien. Digiaika tarjoaa heille lisäksi ennen näkemättömän tehokkaita teknisiä apuvälineitä. Piktorialismi voi todella hyvin!

Biologinen evoluutio jäi jälkeen valtamerten saarien eristyneisyydessä. Miten käy saarilleen eristäytyneen taiteen?

Väärä Kurkku

PS. Brexitin kannattajat pilkkasivat EU:ta väärällä väittämällä: EU kieltää väärät kurkut. EU:n tiedote kiistää. Ainakaan Kamera-lehteen kielto ei näytä tehonneen. 😀

Kerro oma mielipiteesi lähettämällä kommentti alla!