Pohjoisen valokuvakeskuksen näyttelyssä pohditaan, mistä muotokuvassa on loppujen lopuksi kyse.
Pohjoisen valokuvakeskuksessa on esillä ryhmänäyttely Merkintöjä muotokuvasta 29.5. saakka.
Näyttelyssä valokuvataiteilijat Lauri Eriksson, Vilma Pimenoff, Johannes Romppanen, Perttu Saksa ja Nita Vera pohtivat teoksissaan laajasti muotokuvaa ja sen olemusta. Taiteilijat ovat rakentaneet Pohjoisen valokuvakeskuksen galleriatilaan muotokuvan koelaboratorion, jossa he kokeilevat ja tarkastelevat sekä muotokuvan mahdollisuuksia että esittämisen rajoja. Missä kulkevat muotokuvan rajat?
Johannes Romppanen kyseenalaistaa muotokuvan kohteen, kuvaten henkilöiden sijaan arjen objekteja. Oulussa nähtävä teoskokonaisuus Isän muisto koostuu Romppasen edesmenneen isän esineistöstä sekä häneen liittyvistä valokuvista. Nita Veran tulkinta muotokuvasta rajautuu minimalistisiin muotoihin – jopa viivoiksi. Vilma Pimenoffin Eyes Eyes Baby -videoteoksen meikkitutoriaalin kautta opitaan “näkemään enemmän”. Pimenoff pohtii omakuvan tulkintaa peilikuvan kautta sekä subjektina että objektina. Lauri Erikssonin teoksissa liikutaan omakuvasta museaalisiin esineisiin ja hänen sukunsa arkistodokumentteihin. Näyttelyssä esillä olevat Perttu Saksan teokset ovat osa taiteilijan Melankolian esineet -sarjaa. Saksan valohämyssä piirtyvät muotokuvat nostavat hienovaraisesti esille täytetyn, elottoman eläimen ja pohtivat esineen suhdetta elolliseen.
Lauri Eriksson, Vilma Pimenoff, Johannes Romppanen, Perttu Saksa, Nita Vera: Merkintöjä muotokuvasta, 19.04.–29.05.2022. Pohjoinen valokuvakeskus, Hallituskatu 7, Oulu.
Lotta Blombergin näyttely Shifting Channels Hippolyte Studiossa tarkastelee näkemisen fysiologiaa, kuvittelua ja näköaistin taktiilisuutta. Näyttelyn keskeinen teos, seitsemän neliömetrin kokoinen ryijy, pohjautuu mikroskooppikuvaan taiteilijan oman silmän sokeasta pisteestä. Ryijyn kuvassa haparoiden kiemurtelevat suonet ovat edellytys näkemiselle, mutta samalla ne aiheuttavat yhdessä näköhermon kanssa havainnon katvealueen, sokean pisteen. Valitsemalla lääketieteellisen kuvan esittämiseen huokoisen ryijyn, taiteilija rinnastaa verkkokalvon sauva- ja tappisolut kuvakudoksen tekstuuriin ja haastaa samalla valokuvan totuttuja esittämistapoja.
Näyttelyä ja taiteilijan työskentelyä ovat tukeneet Paulon Säätiö ja Taiteen edistämiskeskus. Ryijy on toteutettu yhteistyössä taidekutoja Sanna Reinikaisen kanssa.
Lotta Blomberg: Shifting Channels, 6.–29.5.2022. Hippolyte Studio, Yrjönkatu 8–10, Helsinki
Senegalilainen Omar Victor Diop vangitsee näyttäviin valokuviinsa modernia afrikkalaista sielunmaisemaa ja keskittyy kuvissaan usein historian toisinnäkemiseen Turun Taidemuseossanähtävissä teoksissa. Diopin tuotannossa yhdistyvät valokuva, kuvataide, muoti ja muotokuvaus.
Näyttely kokoaa ensi kertaa yhteen kolme Diopin merkittävintä teoskokonaisuutta Allegorian, Diasporan ja Libertyn.
Diopin viimeisin julkistettu projekti Allegoria (2021) käsittelee mielikuvituksen keinoin ilmastokriisiä ja sen vaikutuksia globaaliin etelään, erityisesti Afrikan mantereeseen. Taiteilija esiintyy itse keskellä paratiisinomaista lavastusta, joka lainaa avoimesti elementtejä klassisesta maalaustaiteesta, uskonnollisesta ikonografiasta ja länsiafrikkalaisesta studiomuotokuvauksesta.
Omar Victor Diop, 28.1.–22.5.2022. Turun taidemuseo, Aurakatu 26, Turku
Kommentointi on suojattu Google reCAPTCHA:lla, jota koskevat Googlen yksityisyyskäytännöt ja käyttöehdot.