Monia palkintoja saanut valokuvaaja Onni Wiljami Kinnunen rakentaa kuviensa taustamaisemat palasista, ohjaa mallejaan muotokuvaajan meiningillä ja viimeistelee kuvansa Limingan takamailla Don Rosa esikuvanaan.

– Teen kaikkeni, että keksin jotain uutta ja jotain vielä vaikuttavampaa, hän toteaa.

Kuvan tarina on valokuvaaja Onni Wiljami Kinnuselle se, mistä kaikki alkaa. Asiakaskuvauksissa kuvan idea ja tarina tulevat usein mainostoimistolta ja siitä Kinnunen lähtee kehittelemään projektia eteenpäin. Samalla myös pieni Don Rosa hänen sisällään herää.

– Ideavaiheessa tärkeintä on kuvan tarina ja miten se on visualisoitu: mikä on kuvan pääkohde, millainen on tausta, millainen valo taustassa on ja mikä vuorokauden aika kuvassa on. Ja vaikka päälinjat kuvalle on jo mietitty, alan myös pohtia, toisiko esimerkiksi jokin luonnonilmiö lisää meininkiä kuvaan, hän kertoo.

– Don Rosan kuvissa on aina jotain yllättävää. Niissä on jotain, mikä ei oikein sinne kuulu, eikä sitä aina sieltä heti huomaakaan. Mutta kun katsoo kuvaa pidempään, voi sen sieltä löytää. Tämä on minunkin tavoitteeni.

– Toinen tärkeä asia tässä vaiheessa on, että päätän kuvauskorkeuden. Kaikki tämän jälkeen tekemäni valinnat perustuvat näihin kahteen asiaan: kuvan tarinaan ja kuvauskorkeuteen.

Taustaympäristön rakentaminen

Idean jälkeen Kinnunen alkaa tehdä ”mahdottomasta mahdollista”. Hän käy läpi kuvapankkiaan, joka sisältää yli kahdeksan teratavua kuvia. Tai vaihtoehtoisesti hän lähtee kameransa kanssa kuvaamaan tarvittavaa materiaalia, niitä palasia.

Kinnunen rakentaa taustaympäristön tässä vaiheessa suunnilleen valmiiksi, jotta hän voi käyttää sitä työvälineenä kuvauksessa.

– Usein lisähaaste tälle vaiheelle tulee siitä, että kesällä halutaan talvisia kuvia ja talvella kesäisiä kuvia. Siksi sateinenkin päivä lomamatkalla saa minut hymyilemään, koska tiedän saavani toimivia kuvia kuvapankkiini ja niille on varmasti käyttöä jossain vaiheessa.

Rekvisiitta ja mallin maskeeraus

Kuvauspäivä koittaa. Kinnunen on tehnyt tarvittavat valmistelut, että kuvaus studiolla saadaan tehtyä siten, että lopullisessa kuvassa kaikki on uskottavaa, tarinaan liittyvää ja tarkoituksenmukaista.

Kinnunen kuvaa usein kuviensa pääkohteina olevat ihmiset studiossa ja hyödyntää green screen -tekniikkaa. Lopullisen kuvan tausta, rakennettu taustaympäristö, on valmiina koneella, johon studiokuvat siirtyvät suoraan.

Kinnunen on myös huolehtinut siitä, että kuvauksessa tarvittava rekvisiitta on varmasti paikalla ja maskeeraaja tietää, millainen maski on tavoitteena. Mitään ei jätetä sattuman varaan.

– Teen listan tarvittavasta rekvisiitasta, ja sitten kuvausjärjestäjä hankkii ne. Usein esimerkiksi vaatteita on muutamia eri värisiä. Jos esimerkiksi takin väri on väärä, mutta se on sävyltään riittävän eri sävyinen kuin tausta, voi sen muuttaa kuvankäsittelyvaiheessa, hän kertoo.

Muotokuvaaja pääsee valloilleen

Mainoskuvien tavoite on vaikuttaa tehokkaasti kuvan katsojaan ja saada hänet myös toimimaan halutulla tavalla. Onnin kuvat ovat usein huumorilla höystettyjä tarinoita, jotka saavat katsojat hyvälle tuulelle. Tai sitten ne ovat dramaattisia, jotka saada katsojat haukkomaan henkeään.

Kinnusen kuvissa malleina on usein ihan tavallisia ihmisiä, jotka joko kuvaaja itse tai kuvausjärjestäjä on hankkinut Oulusta ja sen lähiympäristöstä. Ennen kuvausta Onni näyttää malleille koneelle rakentamaansa taustaympäristöä ja käy läpi, millaista tunnetilaa ja ilmettä kuvaan halutaan.

– Ihmiset ovat usein jo nähneet kuviani aiemmin, joten he tietävät suunnilleen, mitä on tulossa. He tietävät, etteivät ole kuvissa omana itsenään, vaan jossain roolissa.

– Kuvaan aina siten, että studiossa on kaikki valot päällä, niin tila on luonnollisempi malleille. Tämä tosin saattaa aiheuttaa sen, että mallin keskittyminen herpaantuu, kun tilassa on muitakin ihmisiä. Tässä kohdassa minun tulee olla se kovaäänisin.

Ennen mainoskuvaajaksi ryhtymistään Kinnunen työskenteli pitkään valokuvaajana ja kuvankäsittelijänä oululaisessa muotokuvastudiossa. Kinnunen voitti tuona aikana mm. Vuoden Muotokuvaaja -tittelin ja hänelle myönnettiin Qualified European Photographer -arvonimi.

– Kuvaustilanteessa mallien ohjaamisessa on apua noin kahdenkymmenen vuoden kokemuksestani muotokuvaajana. Osaan toimia erilaisten ihmisten kanssa, näen heidän ilmeidensä muutokset ja miten hyviä ilmeitä lähdetään kehittelemään eteenpäin. Kun löydän sen ilmeen ja tunnetilan, jota kuvaan haluan, ohjaan mallia yhtä enemmän ja täydemmin sitä kohti.

– Puhun, huudan, heilun, kiroilen, ilmeilen… teen kaikkeni, että saan sen ilmeen ja tunteen, jonka haluan. Kuvauksen jälkeen en juurikaan muista, mitä olen sanonut, eikä sillä ole merkitystäkään. Merkitystä on vain sillä, että se haluttu ilme ja tunne on saatu tallennettua.

Kuvankäsittely

Kuvauspäivän jälkeen alkaa sitten Kinnusen omien sanojen mukaan ”armoton” photoshoppaus. Onni on tehnyt perustyön jo aikaisemmin ja rakentanut taustaympäristön raakileen.

Kuvauspäivän jälkeinen työ on sitten sitä pilkunviilausta ja hienosäätöä.

– En anna kuvaa eteenpäin, ellen ole siihen tyytyväinen. Kun olen tehnyt päivän käsittelytyötä, nukun yön yli. On hyvä muistaa, että teen aika paljon taustaa eteenpäin jo ennen kuvausta. Jos aamulla teen vain yhden säädön, tiedän, että nyt on valmista. Joskus aamulla kuva näyttää vaan sille, ettei se toimi ollenkaan, ja sitten homma alkaa alusta.

Maailma palasina

Onni kertoo miettineensä paljon luovaa prosessiaan. Hän on tullut siihen tulokseen, ettei se juurikaan noudata mitään kaavaa tai rakennetta.

– Kun tekeillä olevan kuvan aihe on tiedossa, saan ajatuksia ja ideoita kuvaan ja sen toteuttamiseen laidasta laitaan. Jotkin asioista kirjoitan ylös ja jotkin vain pysyvät mielessä. Niistä sitten lähden syventämään ja tuottamaan ajatusta eteenpäin sillä lähestymistavalla, joka on mielestäni kustannustehokkain ja toteutettavissa sen hetkisellä aikataululla.

Jokainen kuvaaja ”kuvaa” joka hetki, vaikkei kamera mukana olisikaan. Näemme maailmaa ruutuina, pysähtyneinä hetkinä, abstrakteina ilmiöinä, maisemina, tietyssä muodossa, valoina ja varjoina. Kun rakentaa kuvansa palasista, on maailmakin palasia, mutta valollisia palasia.

– Kun sulkee toisen silmänsä, alkaa nähdä maailman kaksiulotteisena. Samalla alkaa nähdä maailman palasina: tuota valomainosta voi käyttää jossain, taivas on nyt liian heikko, tuosta seinästä saa osan johonkin…

– Ja sitten se valo, sen tulee olla looginen. Jos kuvassa näkyy jokin valonlähde – esimerkiksi aurinko – jolla on tietynlainen valon luonne, tulee kaikissa palasissa olla sama valon luonne ja suunta. Muuten niitä ei voi käyttää.

Onko kuvankäsittelyssä rakennettu kuva edes valokuva?

Valokuvan digitaalinen aikakausi on nostanut esiin kysymyksen, onko kuvankäsittelyssä rakennettu kuva edes oikea valokuva.

Yksi ensimmäisiä rakennettuja kuvia on vuonna 1857 julkaistu Oscar Rejlanderin kuva Two Ways of Life, joka kuvaa vertauskuvallisesti elämän moraalisia valintoja. Kuvan jokainen malli on kuvattu erikseen ja lopullinen kuva on koostettu yli kolmestakymmenestä lasinegatiivista.

Jos ensin pohtii Rejlanderin tapaa rakentaa kuva ja lukee sitten, kuinka esimerkiksi Onni Wiljami Kinnunen työskentelee, niin missä on eroja? Ainakin välineissä. Jos Rejlander työsti lasinegatiiveja pimiössä myrkyllisten nesteiden keskellä, voi Kinnunen työstää pimeähkössä tilassa palaset koneellaan ja miettiä myrkyllisten aineiden sijasta työhyvinvointia ergonomian viitekehyksestä. Muuten kuvaamisen kokonaisprosessi on edelleen sama.

Siksi ehdotan, että kun pohdimme hyvän tai laadukkaan kuvan kriteereitä, pohdimme ensin mihin tarkoitukseen kuva on tehty? Toimiiko kyseinen kuva siinä viitekehyksessä? Ja jos toimii, miksi ja miten?

Tämä ajattelutapa avaa mielestäni meille laajemman käsityksen valokuvauksen moninaisesta ja kiehtovasta maailmasta. Lisäksi se antaa enemmän ymmärrystä, miksi kyseinen kuva on sellainen kuin se on. Ja tietenkin sen jälkeen voimme jatkaa pohdintaa subjektiivisesti: pidänkö tästä kuvasta vai en? Ja miksi? Tai ehkäpä keskustella asiasta jonkun kuvaajakaverin kanssa.v

Kuka

Onni Wiljami Kinnunen

37-vuotias liminkalainen mainosvalokuvaaja. Kuva-artesaani, valokuvaajan ammattitutkinto. Yli 100 kansainvälistä palkintoa mukaanlukien MQEP-arvonimi. FEP 2018, kultaa ja hopeaa Fotofinlandia Portrait ja Fine Art 2018.

owkinnunen.com