Kuvaatko luomisen tarpeesta vai huviksesi? Mitä odotat opettajalta? Osallistu keskusteluun.

Ateneumissa on parhaillaan Auguste Rodinin näyttely. Rodin ei päässyt 1800-luvun taidekouluun. Juuri siksiköhän hänestä tuli maailmankuulu kuvanveistäjä?

Pentti Sammallahti kertoi 2.12.2015 Suomen Valokuvataiteen museon Pimiö-näyttelyn oheistilaisuudessa, että hän sai 1960-luvulla oppia Helsingin Kameraseurassa. Hän lisäsi, että Kameraseuraan piti kuitenkin myös ottaa etäisyyttä ”siellä opetetun estetiikan” takia. Niin teki koko Imago 6 -ryhmä.

Samaan suuntaan on muistellut myös Ismo Hölttö. Sitä, miten noina aikoina hyvän kuvan määrittivät Kameraseuran autoritaariset mielipidejohtajat, kuvaa Leena Saraste mainiosti väitöskirjassaan Valo, muoto vai elämä – kameraseurat kohti modernia 1950-luvulla.

Sitten perustettiin valokuvakouluja. Ajat muuttuivat – ja kuvat niiden mukana, vai muuttuivatko ja missä? Miten autoritaarisuudelle kävi? Katosivatko esikuvat vai vaihtuivatko vain uusiin?

Kansainvälisiin harrastajavalokuvaajien näyttelyihin kuvat valitsee yleensä raati, jonka jäsenillä tavallisesti odotetaan olevan järjestävien tahojen arvonimiä. Vaihtoehtoisesti olisi ainakin hyvä olla pitkäaikaiset ja runsaat meriitit omista kuvista, jotka ovat sopusoinnussa perinteisen, pikavilkaisulla tunnistettavan visuaalisen estetiikan kanssa. Sellaisia kuvia raati myös helpoimmin valitsee valtavasta kuvatarjonnasta näyttelyihin.

Raadilla ei ole riittävästi aikaa pohtia todella uutta luovia, kuvamassasta erottuvia teoksia. Niinpä arvonimeä haluava kuvaaja tietää, että varminta on tarjota hyvin tehtyä perinteistä keskivertokuvaa, joka ei ainakaan kiusaa pakottamalla katsojaa ajattelemaan. Näin hän ilmoittautuu tuon estetiikan luokalle, opettajanaan kasvoton ja nimetön perinne – perusarvotko? Ja onhan harrastajan toki parempi saada tunnustusta kansainvälisistä näyttelyistä kuin ei mistään.

Harrastajille on tarjolla yksilöllistäkin ohjausta opettajien vetämillä kursseilla. Ja jäljittely houkuttaa taidekoululaisiakin. Cave professores!, imuroidaanko kursseilla esikuvia vai ollaanko mentoroitavina, kuoritaanko esiin omaperäisyyttä? Kirjailija Erno Paasilinnahan sanoi: ”Vain itseoppineet ovat oppineita. Muut ovat opetettuja”.

Luovien yhteisöjen arvo on keskustelevuudessa. Siinä on tavoitetta kameraseuroillekin. Väärä Kurkku uskoo sen olleen tärkeä Imago 6:ssa, huolimatta sen jäsenten yksilöllisistä eroista – tai ehkä nimenomaan niiden ansiosta.

Erno Paasilinnan lähtökohta oli olla aina oikeassa. Miten olisit hänen kanssaan keskustellut? Miten mieluiten oppisit? Omin päinkö? Mitä odotat opettajalta?

Vai kuvailetko vain omasta luomisen tarpeestasi? Tai vain omaksi huviksesi?

Kerro oma mielipiteesi lähettämällä kommentti alla!

P.S. Miksi nukkea vuoden ajan veistänyt, äärimmäisen huolellisesti viimeistellyt taiteilija teki nukelle vain yhden käsivarren? Vastauksen löydät ITE-taiteesta kertovasta ensi kuun Väärästä Kurkusta!