Osallistu seurojen toimintaan

Kirjoittanut 24.10.2019

Liiton kuukauden poiminta

Kuukauden kuvan esittelee tällä kertaa Oulaisten Valovoima ry.

Kuva on nimeltään Katse1, ja sen on ottanut Risto Niemelä. Kuvan synnystä Risto kertoo seuraavaa:

– Vierailin äitini luona ajatuksenani kuvata häntä lastenlastensa kanssa. Niinpä pakkasin kuvaustarpeet mukaan. Samalla, kun etsin kuvauspaikkaa, lapset löysivät äitini stetsonit. Niitä sovitellessa kuvaukset sujuivatkin mukavasti. Kuva on otettu ikkunasta siivilöityvässä valossa, ja siinä on 7-vuotias tyttäreni Valma.

Risto sijoittui tällä kuvalla kolmanneksi Pohjanmaan kameraseurojen vuoden 2019 mustavalkosarjassa. Näyttelyyn osallistui yli 400 kuvaa 76 kuvaajalta Närpiön ja Oulun väliseltä alueelta. Näistä näyttelyyn valittiin 30 kuvaa.

Kameraseurojen toimihenkilöt

Ovatko liittoon antamanne yhteystiedot ajan tasalla?

Liitto tarjoaa jäsenseuroilleen monenlaisia palveluja ja apua, esitelmien pitämisestä ja kursseista kansainväliseen kilpailutoimintaan. Seura saa parhaiten tietoa eduista ja hyödyistä, kun yhteystiedot ovat kunnossa.

Jos yhteyshenkilönne on vaihtunut, kerro uudet yhteystiedot liitolle, tiedotus@sksl.fi -sähköpostiin.

Liiton tarjoama koulutus

Liiton tarjoamasta koulutuksesta kiinnostuneet seurat voivat olla yhteydessä suoraan koulutusvastaavaan, pekka.salminen@sksl.fi

Toimiiko paikkakunnallanne kameraseura, joka ei ole Suomen Kameraseurojen
Liitto Ry:n jäsen?



Suomessa toimii 100 liiton jäsenseuraa, joissa on jäseniä noin 6000. Mikäli paikkakuntanne kameraseura/kerho ei vielä kuulu jäsenenä Suomen Kameraseurojen Liittoon, on korkea aika tehdä
jäsenhakemus.

Liiton jäsenseuraan kuuluminen avaa kuvaajille mahdollisuuden osallistua liiton vuosittaisiin näyttelyihin ja kansainvälisiin kuvakilpailuihin (SKsL ry on NFFF-, FIAP-, PSA- ja UPI-järjestöjen jäsen). Lisäksi liitto järjestää erilaisia kursseja ja koulutustilaisuuksia eri puolilla Suomea.

Jäseneksi liittyminen on helppoa. Lisätietoja liittymisestä saat ottamalla yhteyttä joko toimisto@sksl.fi tai suoraan toiminnanjohtaja Kari Toloseen (0400-634631)