Seppo-koira

Kirjoittanut 17.6.2020

Oman lemmikin kuvaaminen on hauskaa ja leikkisää puuhaa. Minä olen Petteri Poukka ja kerron teille tarinan suureen somesuosioon nousseesta Seppo-koirastani.

Lokakuu 2010. Istun Parolassa omakotitalon olohuoneessa ja tuijotan jännittyneenä 8 viikon ikäisiä shetlanninlammaskoiranpentuja. Olen saapunut hankkimaan oman koiran.

Yhtäkkiä olohuoneen tuolin alta kömpii pieni karvainen shelttipallo, joka ujoudestaan huolimatta tepastelee kompuroiden syliini. Katsomme ensimmäistä kertaa toisiamme silmiin. Sillä sekunnilla tiedän, että tässä on poikani Seppo. Tuosta hetkestä alkaa yhteinen matkamme.

Sepon pallit leikattiin, kun hän oli 1,5-vuotias. Hetken mielijohteesta päätin tuolloin perustaa Sepolle oman Facebook-sivun, jossa hän kertoo koiran näkökulmasta elämästään kuvin ja sanoin. Pitkään Sepolla oli yksi seuraaja, minä. Hiljalleen hymyilevän koiran elämä alkoi kiinnostaa myös muita. Myöhemmin perustin Sepolle myös Twitter- ja Instagram-tilit, ja nykyään Sepon somekanavissa on noin 60 000 seuraajaa.

Minun ja Sepon hassuttelu on elämäntapa. Otan arjen tiimellyksessä Seposta kuvia älypuhelimellani ja kirjoitan muutaman lauseen pituisia positiivisia ajatuksia, joita Seppo kuvittelen Sepon miettivän – ja laitan päivityksen someen. Seppo saa siinä ohessa juustonpaloja. Win-win-tilanne.

Toisinaan myös ammattivalokuvaaja ottaa kuvia Seposta. Kuvapäivityksiä teen noin 3-6 päivänä viikossa ja jokaiseen päivitykseen tulee tuhansia tykkäyksiä. Aikaa yhden päivityksen tekemiseen menee keskimäärin vartti.

Etenkin yksinäisiltä ja masentuneilta ihmisiltä tulee paljon yksityisviestejä, joissa moni kertoo saaneensa ilonpilkahduksia elämäänsä Sepon päivityksistä. Seppo tunnistetaan usein lenkeillä, ja elämäniloisten somepäivitysten myötä Seppo on saanut vuosien aikana erilaisia tunnustuksia, viimeisimpänä Mielenterveyden keskusliitto valitsi Sepon Hyvän mielen lähettilääksi 2020.

Jouluaattoisin teen joulupukkikeikkoja ja Seppo toimii koiratonttuna pieni tonttulakki päässään. Lapsille koiratonttu on isompi juttu kuin lahjat tai joulupukki. Seppo käy myös kanssani vapaaehtoistöissä yksinäisten vanhusten luona ja se on kyllä antoisaa toimintaa – vanhukset rakastavat Sepiä ja karvapoika nauttii, kun saa hakea helppoja rapsutuksia pois kuleksimasta. Seppo on tiiviisti mukana myös työelämässä ja on usein mukana toimistolla nukkumassa ja sekoilemassa.

Elämän parhaita hetkiä on mennä Sepon kanssa metsään tai pellolle. Pois kaupungin kiireestä, melusta ja hektisen elämän suorituspaineista. Poika saa kirmailla täysin vapaana ja onnellisena. Itse katselen tuota vapauden riemua ja nautin hiljaisuudesta. Nyt elokuussa Seppo täyttää jo 10 vuotta. Me olemme parhaat ystävykset.

Kuka

Petteri Poukka on 38-vuotias viestintäalan yrittäjä ja aktiivinen vapaaehtoistyöntekijä. Hän on myös kirjoittanut esikoiskirjansa Seppo – hyvän mielen konsultti (Docendo) 2019.