Rakentaessani kuvia, tulee eteeni monta paikkaa, jossa tarvitsen kuvan esimerkiksi sillasta tai tikapuista. Niiden kuvia on kertynytkin kuvakirjastooni, mutta usein ei silti löydy sopivaa, oikeassa kuvakulmassa olevaa.  Se on harmillista.  Ajatus ryhtyä sillanrakentajaksi sai alkunsa joulukuusesta. Meillä on ollut tapana katkoa oksat ja silputa kuusi roskasäkkiin sopivaan muotoon. Kun katselin oksia, tuli yhtäkkiä mieleeni, että näistä saisi hyviä rekvisiitan rakennusaineita.  Mieheltäni löytyi sopivat sahat joilla hän sai pätkittyä hienopintaisia kolikon kokoisia ympyröitä kuusenoksasta. Sitten tuli vielä ajatus, että pikkuiset lankutkin olisivat tarpeen. Niitäkin syntyi pyynnöstäni. Niin jää vuoden 2020 joulukuusi muistoihin muutenkin kuin vain kauniina koristeena.

Tänään oli sitten se päivä kun kasasin liimapistoolin ja palikat eteeni ja aloin toteuttaa siltaprojektia. Nyt minulla on kolme siltaa, aita, tikapuita ja narutikkaat. Niille on tarvetta jo ihan lähiaikoina, koska toteutan minimaailma projektiani.

Kunhan kesä tulee ja lumen alta paljastuvat monenlaiset risut ja kaarnanpalat, on toteutuslistalla risumaja, laavu ja muita pikkurakennuksia. Niistä on iloa moneen kuvaan. Kuvanrakennus sujuu näin ilman ulkomaille matkustamistakin, ainakin nyt korona aikana.

Tein myös urakalla syväyksiä kun hain sopivia palasia projektiani varten. Irrotin yli 100 esinettä taustastaan. Se onkin melko mukavaa puuhaa. Mitä enemmän syvää, sitä helpommin se käy. mutta vaatii paljon harjoittelua alkuun. Hyvä puoli on se, että näitä voi käyttää monta kertaa erilaisissa kuvissa. Jos väriä vaihtaa ja lisää pintaan tekstuuria on esine taas kuin uusi ja tunnistamaton. En käyttänyt läheskään kaikkia esineitä tai maiseman osasia kyseiseen projektiin, mutta ne ovat nyt kuvakirjaston varastossa käyttöä odottamassa. Sieltä niitä on kiva poimia vaivattomasti tuleviin kuviin.

Toisenlaisena sillanrakentajana voisivat toimia kaikki paljon kokemusta ja tietoa eri genrejen kuvaamisesta omaavat kuvaajat. Jos jakaa tietoa, näyttää ja opastaa kaveria alkuun, se ei ole koskaan itseltä pois vaan päinvastoin. Siitä saa hyvän mielen, joka kantaa eteenpäin.

Koska kaikki on jo kuitenkin kuvattu, niin ei tarvitse pelätä, että kaveri matkii sitten ja tekee samanlaisen, ehkä vielä hienomman. Oma kädenjälki näkyy, ja joka kuvasta tulee aina erilainen.  Jokaisella on varmaan takataskussa vuosien varrella opittuja niksejä ja vinkkejä, joista voisi olla apua ja iloa muillekin.

Niin kuin huomaatte, olen edelleenkin innostunut nimenomaan rakentamaan kuvia. Nuo mainitsemani minimaailmat ovat vähän kuin muodissa olevat (fairy gardens) keiju puutarhat.  Voi olla, että kesällä rakennan jonkun puun kylkeen sellaisen. Kuvaamisen jälkeen jätän sen sitten luontoon vaikka oravien ja hiirien ihmeteltäväksi. Kaikenlainen askartelu oli monia vuosia innokkaan harrastustoiminnan kohteena. Nyt näyttää, että silloin opitustakin on hyötyä myös valokuvaharrastuksessa.

Kutomista en ole vielä saanut valokuvaukseen yhdistettyä. Ruokapuoli ja leivonta sen sijaan tulevat kevään mittaan kuvioihin mukaan. Still life kuvia en olekaan tehnyt vähään aikaan. Niistä enemmän jo ehkä seuraavassa blogikirjoituksessa.