Suomalaisen valokuvan päivää touhutaan. Kenestä tulee Se Suuri Suomalainen valokuvaaja?

Noin kuukausi sitten perustettiin Facebook-ryhmä ideoimaan Suomalaisen valokuvan päivää. Hanke on nyt päässyt liittokierrokselle eli odotetaan, että Virallisempi Valokuva antaa lausuntonsa.

Kovasti on keskusteltu siitä, kenen kunniaksi päivää vietettäisiin. Loppusuoralla on kaksi valokuvaajaa, I.K. Inha ja Signe Brander, Suomen tiettävästi ensimmäisen valokuvan ottaneen Henrik Cajanderin jäätyä pahasti takakaarteeseen.

Keitä ovat nämä loppuottelijat?

Kansallisleijona

I.K. Inha (Konrad Into Nyström) aloitti verkostoitumisen kansallisromantiikan kehdossa, Hämeenlinnan Norssissa: hänen luokkatovereitaan olivat Jean Sibelius ja Väinö Voionmaa (Wallin), myöhemmin kalakaverina Juhani Aho ja vekselin takaajana Pekka Halonen.

Inhan paletissa valokuvaus oli vain yksi juttu kirjoittamisen ja journalismin ohella. Inha fiksusti etabloi itsensä kuukausipalkalle toimittajaksi Uuteen Suomettareen ja irtauduttuaan lehdestä sai sieltä vielä eläketurvaa, jatkaen ihan asiallisesti myyvien maisemakuvakirjojen julkaisua ja päätyen maataloussarjallaan Pariisin maailmannäyttelyyn asti.

Stadin gimma

Siinä missä Inha ratsasti kansallisuusaallolla, satsasi Brander kaupungistumiseen. Helsingin hillitön kasvuaalto 1800-luvun lopussa johti puutalokorttelien häviämiseen ja Branderin piti tätä ikuistaman.

Toisin kuin Intolla, Signe Viola Branderilla oli alan koulutusta: hän opiskeli piirustuksenopettajaksi. Yksityisyrittäminen jäi pariin lyhyeen potrettistudiokokeiluun, ja Brander siirtyi valokuvaajaksi muinaismuistolautakunnalle. Arkkitehdit vinkkasivat purettavista rakennuksista lautakunnalle, jonka herrat sunnuntaisin kiersivät vossikalla kohteita ja ohjeistivat Branderia, joka viikolla kävi rakennukset kuvaamassa.

Kuusivuotinen yhteistyö tuotti yhdeksisensataa toinen toistaan hienompaa ajan- ja muutakin kuvaa, jonka jälkeen Brander sai yllättäen fudut.

Ei helppoa

Oikean ajoituksen lisäksi sankareita yhdisti myös vaatimaton varallisuus (Inha todettiin ulosotossa varattomaksi) ja se, että molemmat joutuivat mielisairaalaan. Inha kärsi ainakin paranoiasta ja hoitojaksojen jälkeen erakoitui ensin maalle, sitten kaupunkiin: Branderia piinasi kaihi, jonka sokeuttamana tämä päätyi jatkosodan aikaan Nikkilän sairaalaan, jossa kuoli todennäköisesti nälkään.

Inha oli omimmillaan Vienan myyttisessa ja kultaisessa kalevalaestetiikassa, Branderin näkökulma oli kaupungin arjen ja nykyisyyden tallentamisessa. Kumpikaan ei kaihtanut lavastamista: Brander pyysi – pitkien valotusaikojen takia – ohikulkijoita pysähtymään paikoilleen. Inhan tiedetään järjestäneen karjalaiset häät, joihin palkkasi sulhasen ja morsiamen, saadakseen menot tarvittaessa pysäytettyä tai uusittua. Valonkäyttäjänä Brander oli konservatiivisempi, Inha valotti savupirteissä surutta minuuttikaupalla.

Inhan kulkuväline oli velosipeedi, jopa niin erottamattomasti, että häntä pidetään polkupyörä-sanan keksijän. Siinä missä Inha tuotti Englannista erikoisvahvistettuja polkupyöriä, kiipesi Brander kuvaamaan jokaikiseen Helsingin torniin, mukanaan kymmeniä kiloja lasilevyjä ja tietysti kamera.

Vaakakupissa taitaa kuitenkin, ainakin käydyn keskustelun mukaan, painaa eniten vuodenaika. Branderin syntymäpäivä 15.4. sattuu kivasti kevääseen kun taas Inhan 12.11. on kiusallisen lähellä Suomen harmainta päivää. Cajander jää jälleen kerran takakaarteeseen tuloksella 16.1.

Kirjoittaja on valokuvaaja, jonka syntymäpäivä 13.5. on vapaasti käytettävissä.