Sonyn peilittömiin APS-C -kameroihin tarkoitetussa vakiozoomissa on valovoimaa ja nelinkertainen polttovälialue.

Ominaisuuksia

Sonyn peilittömiin APS-C -kennokoon kameroihin sopivien vakiozoomien lista on muuten kattava, mutta valovoimalla ei ole voinut kehua. Aivan ensimmäinen oli Sony E 18–55mm F3.5–5.6 OSS, joka oli tarkoitettu toukokuussa 2010 julkistettujen NEX-3 ja NEX-5 -kameroiden kittiobjektiiviksi. Noiden kameroiden kennot olivat vaatimattomasti 14 MP luokkaa, ja niiden resoluutiot olivat 4592 x 3056 pikseliä. Tuon objektiivin ei vielä silloin tarvinnut olla viimeisen päälle korkealuokkainen, minkä kyllä huomasi kun sovitti sitä seuraavana vuonna julkistettuun NEX-7 -kameraan, jossa oli jo 24 MP kenno.

Kun tehdas korvasi NEX-kamerat a5000- ja a6000 -sarjoilla, olivat valmistajan vastauksina vakiozoom-objektiivivalikoimaan Sony E PZ 18-105mm F4 G OSS ja Zeiss Vario-Tessar T* E 16-70mm F4 ZA OSS. Molemmat julkistettiin vuonna 2013. Myöhemmin, vuonna 2018, tuli täydennyksenä E 18–135mm F3.5–5.6 OSS.

Tätä ennen oli myös julkistettu E PZ 16–50mm F3.5–5.6 OSS -pannukakkuzoom ja E 18–200mm F3.5–6.3 OSS, josta on olemassa myös uudempi, pienempi ja kevyempi EL-versio.

Nyt testattu Tamron 17–70 mm F2.8 Di III-A VC RXD -objektiivi on valmistajansa ensimmäinen f/2,8 -valovoimainen APS-C -zoomobjektiivi ja ainoa, jonka polttoväliskaala on 4,1-kertainen.

Valmistusmateriaali on jo vakiintuneeseen tapaan polykarbonaattia, joka on metallirakenteeseen verrattuna kevyempää mutta kestää iskuja paremmin kuin muovi. Tämäkin yksilö on tiivistetty säänkestäväksi. Sen paino on 525 grammaa.

Optinen järjestelmä koostuu 16 elementistä 12 ryhmässä. Asfäärisiä linssielementtejä on kolme. Kaksi niistä on lasista valettuja, yksi on hybridilinssielementti. Etulinssi on pinnoitettu fluoriinilla, joka hylkii rasvaa ja kosteuspisaroita. Muissa elementtien pinnoissa on käytetty Tamronin BBAR 2 -pinnoitteita.

Lähimpään tarkennusetäisyyteen, joka on 19 cm, päästään 17 millin polttovälillä. Maksimi kuvautumissuhde on silloin 0,21x eli 1:4,8. Kohteesta saa 65×98 mm alueen kuvaan. Pisimmällä polttovälillä tuo alue laajenee 71×107 mm kokoiseksi. Tamron ilmoittaa tarkennusetäisyydet matkana etulinssin pinnasta kohteeseen, eikä kennon pinnalta kohteeseen kuten useimmat muut objektiivivalmistajat.

Tarkennusmoottorina on RXD-askelmoottori (Rapid eXtra-ilent stepping Drive), joka valmistajan ilmoituksen mukaan tottelee kameran tarkennusautomatiikkaa, myös silmäntunnistusta, tavanomaista täsmällisemmin, nopeammin ja meluttomammin.

Zeissin Vario-Tessar T* E 16–70mm F4 ZA OSS -objektiiviin verrattuna maksaa Tamron-vaihtoehto n. 85 euroa vähemmän, eli ostopaikasta riippuen n. 899 euroa.

Tamron myöntää rekisteröityneelle käyttäjälle 5 vuoden tuotetakuun.

Havaintoja

Objektiivin ulkonäkö on identtinen Tamronin Sony FE -sovitteisten kanssa. Tarkennus- ja zoomausrenkaissa on samanlaiset, uritetut ja kitkapintaiset kumipäällysteet. Myös polttovälien numeromerkinnät zoomausrenkaassa ovat valkoista maalia, ilman kaiverruksia. Etäisyysasteikkoa ei tässäkään objektiivissa ole, ei myöskään terävyysalueasteikkoa, koska tarkennusrengas on suunniteltu vapaasti pyöriväksi ilman mekaanista välitystä.

Zoomausalueen kattavuudesta huolimatta pääsee koko polttovälialueen päästä päähän alle 90 asteen renkaanpyöräytyksellä.

Yli 4-kertaisen zoomausalueen objektiivit eivät aina säilytä valovoimaansa koko polttovälialueella. Tamronin tapauksessa ei valovoimasta ole tingitty. Hyvä uutinen, sillä pisimmällä polttovälillä ei nyt tarvitse käyttää pidempiä suljinaikoja tai korkeampaa ISO-herkkyyttä. Myös kuvanvakaaja selviytyy tehtävästään paremmin. Objektiivin omaa kuvanvakaajaa varten on sen sisällä erillinen prosessori.

Tingityt ominaisuudet löytyvät objektiivin kyljestä. Kuvanvakaajalle ei ole katkaisijaa, ei myöskään automaattitarkennukselle. Kumpaakin voi tietysti säätää kameran menuvalikosta, ja halutessa voi säädöt ohjelmoida kameran funktionäppäimille, jos niitä on jäänyt vapaiksi. Kuvanvakaaja kannattaa ottaa pois käytöstä, kun kamera on kiinnitettynä jalustaan ja erityisesti jos käyttää pitkiä valotusaikoja.

Kun objektiivia zoomataan pisimmälle polttovälilleen, tulee sille lisää pituutta vajaat kolme senttiä. Tarkennus puolestaan tapahtuu täysin objektiivin sisällä, eikä näy ulospäin. Etulinssi ei pyöri tarkennuksen aikana, mikä on hyvä uutinen polarisaatiosuodattimen käyttäjälle. Suodinkierre on vakiintuneesti 67 mm. Sisäpinnaltaan uritettu vastavalonsuoja on muovia. Se kiinnitetään bajonetilla käyttöasentoonsa ja kuljetuksen ajaksi nurinpäin. Sille ei ole lukitusta.

Bajonetin kiinnitysrengas on terästä, ja varustettu kumisella tiivisteellä säänkestävyyden tehostamiseksi.

Objektiivi toimii kaikissa Sonyn peilittömissä APS-C -koon kameroissa, mutta sen suorituskyvystä saa eniten irti, kun käyttää sitä sarjan uusimmilla, eli a6500- ja a6600 -malleilla. Silloin pääsee hyötymään kehittyneestä rungon kuvanvakaajasta ja tarkennusjärjestelmästä – myös videokuvauksessa. Testikameraksi tähän juttuun valikoitui kaikesta tästä huolimatta NEX-7. Oli mielenkiintoista huomata, miten paljon voi uusi objektiivi vaikuttaa miltei kymmenen vuotta sitten julkistetun rungon käyttäytymiseen. Runkovanhukseen tuli uutta puhtia, kun Tamronin valovoima ja herkästi reagoiva tarkennusmoottori tehostivat tarkennusjärjestelmän toimintaa. NEX-7:ssä ei ole omaa kuvanvakaajaa, mutta sen valikosta sentään löytyi objektiivin kuvanvakaajan päälle/pois -säätö.

Suorituskyky

Tamron 17–70 mm F2.8 Di III-A VC RXD:n maksimiterävyys saavutettiin 50 mm polttovälillä aukolla f/4 – 2071 linjaparia / kuvan korkeus, kuva-alan keskikohdasta mitaten. Tulos on kiitettävää tasoa. Testissä käytetyn Sony NEX-7 -kameran 24 MP kennon teoreettinen maksimiresoluutio eli nk. Nyquist-arvo on nimittäin tasan 2000 LP/KK. Objektiivin toisto on myös tasalaatuista: aukolla f/4 mitattiin resoluutioksi vähintään tuo 2000 LP/KK kaikilla zoomausrenkaaseen merkityillä polttoväleillä.

Paras nurkkien toisto yhdessä maksimikontrastin kanssa saatiin himmentämällä hiukan lisää, eli aukolla f/5,6. Terävyys alkoi diffraktion vaikutuksesta vaimenemaan jo himmenninarvolla f/11, ja aukolla f/22 oli resoluutio enää n. puolet siitä mitä objektiivi terävimmillään toisti. Jos kuvia laittaa nettiin eikä rajaa niitä paljoa, tuo terävyyden vaimeneminen ei kuitenkaan havaittavasti vaikuta kuvan laatuun.

Kaikki objektiivin geometriset virheet, samoin kuin hyvin lievän kromaattisen aberraation, pystyy korjaamaan jo kuvausvaiheessa automaattisesti, jos kamera on riittävän uusi ja sen varusohjelma hyväksyy Tamronin korjausprofiilin. Objektiivin varusohjelman, firmwaren, pystyy päivittämään uusimpaan versioonsa lataamalla päivityspaketin Tamronin kotisivulta. Kameran runko toimii silloin päivitystelakkana. Testikamera NEX-7 ei näihin hienouksiin yltänyt.

Objektiivissa on sen lyhyimmällä polttovälillä lievää tyynyvääristymää, joka zoomatessa vaimenee, ja alkaa vaihtumaan tyynyvääristymäksi n. 20 mm polttovälillä. Tyynyvääristymän korjaaminen tietokoneohjelmassa onnistuu vaivatta, mutta aiheuttaa kuva-alan rajautumista niin, että lopputulos ei enää olekaan 17 mm polttoväliä vastaava. Kuvakulma kapenee, vaikka EXIC-tiedostoissa pysyykin alkuperäinen tieto polttovälistä. Vaikka objektiivivirheiden korjaus annettaisiin kameran tehtäväksi – mikä onkin suositeltava tapa – ei automatiikalle ole olemassa menetelmää joka osaisi tuoda kuva-alan ulkopuolelta pikseleitä tuota rajautumista torjumaan.

Objektiivi soveltuu polttovälialueensa ja suoritusarvojensa ansiosta yleisobjektiiviksi. Se vaikuttaa kookkaalta, mutta osa vaikutelmasta tulee siitä, että Sonyn APS-C -rungot ovat pienikokoisia.

Toista näin valovoimaista ja nelinkertaisella zoomilla varustettua objektiivia ei ole Sonyn käyttäjälle tarjolla. Myös hinta-laatusuhde houkuttelee ostajaa.

Mittauksia

Resoluutiokäyriä TE-42-testitaululta viiden eri polttovälin parhaiten toistavilla himmenninarvoilla. Punainen mittauskäyrä on kontrasti/resoluutio kuvan keskeltä ja muunväriset läheltä nurkkia.

Optimaalisin keskikohdan ja nurkkien terävyys ja kontrasti saatiin 50 mm polttovälillä, aukolla f/5,6.