Uusi taustakuva Jyrki Salmelta

Kirjoittanut 2.11.2018

Jyrki Salmi, 54, on kuvannut syksyisen tunnelmallisen taustakuvan. Jyrki on ammatiltaan sähköasentaja ja asuu Kotkassa.

– Ensimmäisen digijärkkärin ostin noin kymmenen vuotta sitten ja siitä alkoi ns. vakavampi harrastaminen. Nuorempana tuli toki kuvailtua kaikenmaailman pokkareilla ja kokeiltua myös itse valokuvankehitystä, Jyrki kertoo.

Jyrki on kuvannut vuosien mittaan lintuja, luonnon yksityiskohtia ja maisemia.

– Minulle kuvaus on hidasta, rauhallista oleilua luonnossa yksin tai puolisoni kanssa, henkisten akkujen lataamista. Ei ole minnekään kiire, nautin luonnon kauneudesta. Piilokojusta villieläinten kuvaaminen taas ei kiinnosta ollenkaan.

Jyrkin ottama taustakuva syntyi kesäaamuna 2013, kun aurinko nousi Valkmusan kansallispuistossa.

– Vietin yön siellä kävellen pitkospuita edestakaisin ja nautin kesäyön tuoksuista, äänistä ja tunnelmasta.

– Kuva on hieman tärähtänyt, mutta säästin sen, koska tunnelma kuvassa oli kohdillaan.

– Haasteena oli aamuhämärässä kuvaaminen 300 mm:n vakaajattomalla putkella. Tahdoin pitää kuitenkin ISO-asetuksen suht pienenä. Kuvasin siis melko pitkällä valotusajalla ja jalustakaan ei oikein istunut kapeille pitkospuille.

Jyrki kuvasi tuolloin Nikon D600 -kameralla ja Nikkor 300 mm f/2,8 -objektiivilla. Asetukset olivat aukko f/2,8 ja aika 1/40 sekuntia.

– Jälkikäsittelyssä nostin kuvan valoisuutta ja paransin kontrastia. Lisäsin myös väriä maailmaan, hän kertoo.

Jyrki Salmi.

Millainen kuva on Jyrkistä onnistunut kuva?

– Se kestää aikaa. Minulle se on siis kuva, johon olen itse tyytyväinen… kun katson sitä vaikka kuukauden, vuoden tai viiden vuoden päästä kuvan valmistumisesta. Niitä kuvia ei itse asiassa ole kovin montaa.

– Tällä hetkellä tunnen, että olen tyylini löytänyt ja pitäydyn siinä, Jyrki pohtii.