Vuoden 2019 Uutisraivaaja-innovaatiokilpailun voittajaksi on valittu RARE, uusi nuorten nuorille tekemä media, joka tuottaa journalismia nuoria kiinnostavassa muodossa, esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa ja tapahtumina. RAREN työtä ohjaavat kestävän kehityksen tavoitteet.
– RARE on rakentamassa poikkeuksellisella tavalla sukupolvikokemusta median keinoin. RARE heijastaa nuorten muuttuvaa maailmankuvaa ja valitsee journalistisen lähestymistavan asiayhteyden ja kohderyhmän mukaan. Tämä muistuttaa tapaa, jolla Helsingin Sanomien edeltäjä Päivälehti syntyi 130 vuotta sitten – tietyssä asiayhteydessä tiettyjä kohderyhmiä varten, sanoo tuomariston puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä.
Uutisraivaaja-voittajana RARE saa hankkeen jatkokehittämiseen 250 000 euroa. Median tausta on Tampereella. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen luovutti palkinnot Säätytalolla Helsingissä 1.10.2019.
Uutisraivaajakilpailun järjestäjänä on Helsingin Sanomain Säätiö. Kilpailun tavoitteena on tukea ideoita, jotka kehittävät journalismia tai laajemmin tiedonvälitystä.
Kommentointi on suojattu Google reCAPTCHA:lla, jota koskevat Googlen yksityisyyskäytännöt ja käyttöehdot.