Kiiski Valokuvataiteen museossa

Kirjoittanut 19.6.2019

Hertta Kiiski:

Tämä, kuten monet kuvistani, on otettu Utön saarella Suomen eteläisimmässä ympäri vuoden asutussa talossa. On aika huvittavaa, että vaikka saarella on upea luonto ja erityislaatuinen ympäristö – lintumiehet pyörivät siellä valtavine objektiiveineen – niin itse kuvaan siinä pienessä mökissä.

Kuva on minulle tosi tyypillinen, koska omat tyttöni ja veljentyttäreni esiintyvät siinä. Kuvassa ovat myös koirani Frida ja Virginia, jotka ovat hyvin taitavia poseeraamaan. Käytän potreteissa metodia, jota kutsun ohjatuksi improvisaatioksi: asetan esiintyjät paikoilleen ja sommittelen kuvan, jonka jälkeen kuvattavat voivat etsiä itselleen luontevan asennon. Panttaan kuvaamista, sillä pidän sitä erityishetkenä, johon asiat tiivistyvät. Kuvaan tilanteesta vain yhden 12 kuvan filmirullan.

Koirien katseiden suunnat luovat kuvan rytmin. Halusin korostaa kuvassa muunlajisten roolia. Ihmiset ovat kasvottomia koska turhake, viilentävä geelinaamio, sokaisee heidät.

Käytän Hasselblad 500C -kameraa, vuosimallia 1957. Samaa kameraa käytettiin ensimmäisellä kuukävelyllä. Olen kuullut, että kamerat jätettiin kuuhun, jotta kuumoduulia saatiin kevennettyä. Aina kuuta katsoessani ajattelen, että siellä niitä Hasselbladeja on.

Kehitän filmin turkulaisessa vanhassa perheyrityksessä Kuva-Paijulassa. Skannaan negatiivit nopsakasti ja teen kuvavalinnat pinnakkaisista. Häiritsevyys tai epätäydellisyys herättävät kiinnostukseni; maailma on jo täynnä teknisesti täydellisiä otoksia. Tähän kuvaan kitkaa tuottavat tyttöjen kasvoille huonosti istuvat naamiot.

Kuvalla on sama nimi kuin näyttelyllä, mutta en vielä tiedä nähdäänkö sitä näyttelyssä, museon flyeria lukuun ottamatta. Eri kuvat toimivat eri paikoissa, ja tämä kuva saattaa olla parhaimmillaan painotuotteessa.

NÄYTTELYTIEDOT:
Hertta Kiiski: Violetti meri.
12.6.–1.9.2019.
Suomen valokuvataiteen museo.
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki.
Ti–su 11–18, ke 11–20.