Vuoden kuvaaja -kisa etsii yhteisöllisyyttä

Kirjoittanut 11.1.2016

AIHE: Olemme osa yhteisöä

Kilpailuaika on päättynyt!

Vuoden 2016 Vuoden kuvaaja -kilpailu alkaa. Tänä vuonna kilpailu järjestetään yhdessä Museoviraston Kuvakokoelmien kanssa. Kattoteemana on Muuttuva Suomi.

Ensimmäinen vuoden 2016 aihe on Olemme osa yhteisöä. Meistä jokainen on osa satoja yhteisöjä. Yhteisöllisyyttä on kyläyhdistyksen kokouksen lisäksi ystäväpiirin laiturinnostotalkoot. Yhteisöllisyyttä ovat myös tikkaremmin illanistujaiset, sukutapaaminen ja avoin harjoitusajopäivä moottorikerhon radalla.

Osakilpailun viimeinen osallistumispäivä on maanantai 15.2.2016. Seuraavat kilpailuaiheet ovat Ympäristömme, Nuorten Suomi ja suomalainen työ. Niiden kilpailupäivät julkistetaan myöhemmin.

Eniten pisteitä vuoden aikana kerännyt voittaa pääpalkinnon, Gitzo-hiilikuitujalustan, sekä Kamera-lehden Vuoden kuvaaja 2016 -tittelin. Lisäksi hänet esitellään kuvaajana joulukuun Kamera-lehdessä.

Kuvan vaatimukset

  • Vain yksi (1) kuva osallistujaa kohden.
  • Lähetä kuvatiedosto jpeg-muodossa. Painokelpoisuuden vuoksi kuvan lyhyen sivun pituus vähintään 2000 pikseliä!
  • Sinulla on oltava täydet oikeudet kuvaan.
  • Tekniikka on vapaa. Kuvankäsittely on sallittua.

Kuvan lähettäminen

  • Kuvan on oltava perillä viimeistään maanantaina 15.2.2016.
  • Lähetä kuvatiedosto sähköpostilla osoitteeseen vuodenkuvaaja@kamera-lehti.fi. Emme nouda kuvia ulkopuolisilta nettisivuilta tai -palveluista.
  • Nimeä tiedosto niin, että tiedostonimestä näkyy sinun ja teoksen nimi (keijo_kuvaaja_luonto.jpg, jos nimesi on Keijo Kuvaaja ja teoksen nimi Luonto).
  • Lähetä kuvan mukana samassa sähköpostiviestissä seuraavat tiedot:
    • Nimesi (kuvaajan nimi), koko osoitteesi ja puhelinnumerosi
    • Sähköpostiosoitteesi
    • Kerro, missä ja millä välineillä ja asetuksilla kuva syntyi.

Kilpailun tulokset

Tulokset julkaistaan 1.4.2016 ilmestyvässä Kamera-lehdessä 3/2016.

Voittajakuva saa 15 pistettä, toinen 14, kolmas 13 … ja kymmenes 6 pistettä. 11.–25. sijat saavat 5 pistettä.

Vuoden aikana yhteensä eniten pisteitä ansainnut kuvaaja on Vuoden kuvaaja 2016.

Osakilpailuissa palkitut kuvat jäävät Museoviraston kokoelmiin. Lisäksi kilpailuraadissa mukana oleva Museoviraston edustaja voi valita muitakin kuvia kokoelmiin osaksi kuvallista kansanperintöämme tuleville polville. Kuvaajalta pyydetään hyväksyntä kuvan tallentamisesta kokoelmiin.

Museovirasto kokoaa kuvien pohjalta installaation SUOMIKUVAVIRTA, joka on esillä Kansallismuseossa vuonna 2017 osana Suomen itsenäisyyden 100-vuotisohjelmistoa. Museoviraston arkistoimien kuvien kaikki tekijäoikeudet säilyvät kuvaajalla.

Jokaisen osakilpailun 25 tuomariston mielestä parasta kuvaa julkaistaan lehdessä / internetissä.

Kamera-lehdellä on oikeus julkaista kilpailussa palkittuja (1.-25. sija) kuvia tiedotuksen yhteydessä lehdessä ja internetissä ilman erillistä korvausta.

Palkinnot

Kaikki palkinnot ovat voittajille veronalaista ansiotuloa.

Pääpalkinto

Gitzo-jalustaHuippulaatuinen Gitzo-hiilikuitujalusta

GK2545T-82QD-traveler-jalustakitti: GT2545T-jalustasta ja GH1382QD-kuulapää (arvo yli 1000 €)

Jalustan jalat kääntyvät 180 astetta, mikä takaa monipuoliset käyttömahdollisuudet ja minimoi säilytystilan tarpeen. Valmistettu erittäin kestävästä Carbon eXact -materiaalista ja varustettu Travel G-Lock -lukitusmekanismilla. Helppo kuljettaa mukana tulevalla olkahihnalla. Kuulapäässä on kitkanohjauspainike. Jalusta: maksimi korkeus 165,5 cm, pituus taitettuna 44,5 cm, paino 1 840 g, turvallinen kuormitus 12 kg. Suositushinta: 1099 €

Maahantuoja: Tura Scandinavia

Osakilpailujen palkinto

Jokaisen osakilpailun voittaja saa palkinnoksi 100 euron lahjakortin Docendo-kirjakauppaan.

Docendo_logo