Kirjoittajalta Jussi Helimäki

Aamukasteen aikaan

Kesäaamut ovat hienoa aikaa. Alkukesän hento vihreys, keskikesän luonnon moninainen lajirikkaus sekä loppukesän viipyilevä kosteus luovat kaikki omanlaisensa tunnelman valoisan vuodenajan varhaisaamuihin. Yhteistä on kuitenkin aamukaste, joka kimmeltää monin paikoin…

Lisää

Huumoria ja sattumuksia luontokuvassa

Kun liikkuu luonnossa ahkerasti, saattaa aika ajoin nähdä hauskoja tapahtumia ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Huumori itsessään ei ole niitä helpoimpia aiheita, kun puhutaan luontokuvauksesta. Hymyilyjä, naurahduksia ja hilpeyttä herättävät kuvat ovat…

Lisää

Luontohahmojen metsästystä kameralla

Luonnossa ei voi välttyä näkemästä aika ajoin muutakin mielenkiintoista kuin eläimiä ja kauniita maisemia. Yksityiskohdat, jotka muistuttavat lähinnä eläimiä, ihmisiä tai satuhahmoja, odottavat näkijäänsä. Itse kullakin on oma tapansa havainnoida…

Lisää

Kuvia ennen, jälkeen ja sateen aikana

Kuvaaminen sateella ei liene se tavallisin ajatus. Siksi juuri silloin kannattaakin ottaa kuvia. Tuloksena voi olla hienoja, tunnetta täynnä olevia otoksia. Sateella kuvaaminen kysyy viitseliäisyyttä: kalustoa pitää suojata, kastuttuaan kuvaajaa…

Lisää

Luonnossa kännykän kanssa

Monelle ei ensimmäisenä tule mieleen käyttää puhelinta kamerana luontokuvauksessa, mutta asian voi nähdä myös toiselta kantilta. Viime vuosina ”oikea” kamerani on yhä useammin korvautunut kännykällä, jopa vaivihkaa. Haluaisin nyt jakaa…

Lisää

Puut – vinkkejä luontokuvaukseen

Luontokuvauksen näkyvimmät kiinteät kohteet suurimmassa osassa Suomea lienevät puita, niitä kasvaa lähes koko maassa. Puiden valokuvaus on monessakin mielessä varsin hauskaa puuhaa. Kohteet pysyvät paikoillaan, tosin kovassa tuulessa voi saada…

Lisää

Hämähäkkieläimet ja seitit

Kesä on selkärangattomien pikkueläinten kulta-aikaa. Vaihtolämpöisinä ne liikkuvat ulkona enimmäkseen touko- ja syyskuun välisenä aikana. Tässä jutussa keskityn erääseen suureen selkärangattomien luokkaan, hämähäkkieläimiin. Niihin kuuluvat muun muassa hämähäkit, punkit ja…

Lisää

Lumi tekee kuvasta lumoavan

Lumi mahdollistaa hienot kuvat, mutta kysyy kuvaajalta myös taitoa. Valokuvaaja osaa arvostaa lunta. Lumisateesta saadut onnistuneet otokset ovat usein käyttökelpoisia moneen tarkoitukseen: näyttelyihin, kilpailuihin, kuvituskuvaksi ties minne, omaksi iloksi ja…

Lisää

Kosteikkoeläimiä kuvaamassa

Vielä syyskuussa voit nähdä hyönteisiä ja hämähäkkejä tai matelijoita, toisinaan meduusojakin rannoilla. Paras vuodenaika pikkueläinten kuvaamiseen on kuitenkin kesä. Syyskuu on vielä – lämpötiloista toki riippuen – varsin hyvä kuvauskuukausi…

Lisää

Lähde eloisaan Gotlantiin

Suunnitteletko kesämatkaa Viroon? Tyypillistä Viroa edustavat useat vanhat kirkot, linnoitusten rauniot ja maaseutumaisema kotieläimineen.

Lue matkatärpit monien kuvausmahdollisuuksien maahan.

Lisää

Käännä katseesi pilviin

Nyt on hyvä aika kuvata pilviä. Talvella voi olla välillä vaikea löytää kuvausaiheita. Kääntämällä katseesi ylös saatat nähdä hienoja pilviä. Toisaalta vuoden komeimpia pilvisääilmiöitä on sumuihin luokiteltava merisavu, joka näyttäytyy…

Lisää

Lähde vastakohtien Viroon

Suunnitteletko kesämatkaa Viroon? Tyypillistä Viroa edustavat useat vanhat kirkot, linnoitusten rauniot ja maaseutumaisema kotieläimineen.

Lue matkatärpit monien kuvausmahdollisuuksien maahan.

Lisää