EISA – palkitut tuotteet 2019

Kirjoittanut 15.8.2019

EISA Awardilla palkitut tuotteet valittiin kesäkuun lopussa Sloveniassa.

Mitä ominaisuuksia on vuoden parhaissa kameroissa? Entä objektiiveissa? Ja mikä on laadukkain puhelimen kamera?

EISA Awardien, valokuvausalan palkittavien tuotteiden, valintakokous kerää hyvin yhteen vuoden kohokohdat. Valintojen takana ovat eri maiden valokuvausalan lehtien testitulokset ja vankka ammattitaito. Ehdokkaiksi pääsee ainoastaan tuotteita, jotka on testattu useassa EISA-lehdessä.

Tänä vuonna kolmipäiväisessä kokouksessa valittiin 22 palkinnon saajaa. Lehtien edustajat keskustelivat ja äänestivät lopullisista tuloksista.

Kokouksessa päätettiin myös Eisa Maestro -valokuvakisan voittajista ja voittajaksi valittiin Suomen Pasi Markkasen hieno kuvakokonaisuus teemaan Valta, voima ja energia.

EISA Photo Expert Group -palkintoraadissa on 15 valokuva-alan lehteä, yhtenä näistä Kamera-lehti. Lehdissä tehtyjen testien lisäksi EISA kokoontuu keväisin viikoksi tapaamiseen, jossa toimittajat saavat vastauksia tuotemerkkien edustajilta heitä askarruttaviin yksityiskohtiin.

Vuonna 1982 syntynyt EISA, The European Imaging and Sound Association, koostuu 55 valokuvaus-, video-, kotiteatteri-, äänentoistolaite- ja mobiilialan erikoislehdestä 25 Euroopan maasta. Kamera-lehti on ollut EISA:n jäsen vuodesta 1985.

Valokuva-alan EISA-palkitut

EISA ADVANCED CAMERA 2019-2020

Fujifilm X-T3

X-T3 -kamera nostaa Fujifilmin suositun X-järjestelmänsä tasoa entisestään.

Sen uusi 26 MP X-Trans CMOS 4 -kenno ei tarvitse alipäästösuodatinta, ja niinpä kuvista tulee poikkeuksellisen yksityiskohtaisia. Kamera sopii erityisen hyvin tapahtumakuvaukseen nopean automaattitarkennuksensa ja 30 valotukseen sekunnissa yltävän sarjakuvauksensa ansiosta.

Videokuvauksen ominaisuudet ovat yhtä lailla vaikuttavia, 4K 60p -tallennuksen ja ammattimaisten ominaisuuksien, kuten F-Log and Hybrid Log Gamma, ansiosta.

Valokuvaajat, jotka eivät tarvitse X-T3:n kaikkia ominaisuuksia, voivat harkita myös sen edullisempaa X-T30 -sisarmallia.

 

EISA ADVANCED FULL-FRAME CAMERA 2019-2020

Panasonic LUMIX DC-S1R

The Panasonic LUMIX DC-S1R on poikkeuksellisen hyvin toteutettu ammattikamera, jossa on perusteellinen sääsuojaus.

Kameran sähköiset toiminnot ovat nopeita, ja kennon 47,3 MP resoluutio tuottaa poikkeuksellisen hyvän kuvanlaadun, joka erottuu edukseen myös kilpailijoiden rinnalla. Lisäominaisuutena kamerassa on suuren resoluution monivalotustekniikka, joka tuottaa yksityiskohtaisia 187 MP kuvia.

Kameran ergonomia on kiitettävää tasoa, takanäyttö on saranoitu kolmeen suuntaan ja sähköinen etsin on esimerkillisen teräväpiirtoinen.

Kun vielä otetaan huomioon videokuvausominaisuudet, on kamera sopiva ammattikäyttöön.

 

 

 

EISA BEST BUY FULL-FRAME CAMERA 2019-2020

Canon EOS RP

EOS RP on Canonin vaikuttava uutuus täyden kuvakoon peilittömien kameroiden tuotevalikoimassa.

EOS RP:n 26,2 MP kenno ja DIGIC 8 prosessori takaavat erinomaisen kuvanlaadun.

Merkittävä ominaisuus on kameran 4779 kuvapisteen hybridi-automaattitarkennusjärjestelmä, jonka ansiosta voi tarkentaa luotettavasti myös hyvin hämärässä valaistuksessa. Näppäränkokoista ja kevyttä runkoa voi käyttää sekä uusien RF-objektiivien että kaikkien EOS EF -objektiivien kanssa käyttämällä EF-EOS R -adapteria.

Ergonominen säätimien sijoittelu ja vapaasti käänneltävä kosketusnäyttö helpottavat kameran käsittelyä.

 

EISA BEST BUY ZOOM LENS 2019-2020

Tamron 35-150mm F2.8-4 Di VC OSD

Tamron 35-150mm F2.8-4 Di VC OSD on vakio-zoomobjektiivi Canonin ja Nikonin täyden kuvakoon peilillisille järjestelmäkameroille.

Sen epätavallinen zoomausalue yhdessä 45 cm:iin ulottuvan lyhyimmän tarkennusetäisyyden kanssa tekee objektiivista erityisen sopivan henkilökuviin, miljööaiheisiin ja lähikuviin.

Kätevän kokonsa ja keveytensä ansiosta objektiivi kulkee hyvin mukana matkoilla.

Zoomausalueen huomioiden on valovoima poikkeuksellisen hyvä, f/2.8 laajakulmapäässä ja f/4 pisimmällä polttovälillä.

Teräväpiirtoisten käsivarakuvien takaamiseksi objektiivissa on tehokas kuvanvakaaja ja Tamronin Dual Micro-Processing Unit -järjestelmä, joka takaa optimaalisen automaattitarkennuksen.

EISA CAMERA INNOVATION 2019-2020

Fujifilm GFX100

GFX100 on Fujifilmin 100 MP keskikoon kamera, jonka suunnittelussa on onnistuttu välttämään suuren kennon ja korkean resoluution mukanaan tuomat rajoitukset.

FX100 on laatuaan ensimmäinen kamera, jossa on yhdysrakenteinen kuvanvakaaja. Jousitettu sulkimen ripustus on erillään kennosta, jolloin sulkimen tärähdys ei pääse vaikuttamaan kuvien terävyyteen, edes käsivaralta kuvattaessa. GFX100 on myös ensimmäinen keskikoon kamera, jossa on vaiheentunnistava, nopea tarkennusjärjestelmä.

Se on myös luokkansa ensimmäinen, jossa kuva-ala ei rajaudu sivusuunnassa kuvattaessa 4K-videota.

 

 

EISA CAMERA OF THE YEAR 2019-2020

Nikon Z 6

 

Nikon Z 6 on huippulaatuinen kamera, jonka käsiteltävyys ja vankka rakenne tuovat erinomaiset kuvausominaisuudet melkein mihin tahansa kuvaamisen olosuhteisiin. Sen tarkennusjärjestelmässä on silmäntunnistusominaisuus, joka löytää kohteensa mistä tahansa paikasta kuva-alalta.

Isokokoinen ja terävästi toistava sähköinen etsin näyttää täsmällisesti, miltä kuvat tulevat näyttämään. Rungon yhdysrakenteinen kuvanvakaaja varmistaa kuvien terävyyden mitä tahansa objektiivia käytettäessä, myös silloin kun käytetään peilillisten Nikon-kameroiden F-bajonettikiinnitystä.

Z 6 on paras yleiskamera, jonka työhönsä vakavasti suhtautuvat valokuvaajat voivat tänä päivänä ostaa.

EISA COMPACT CAMERA 2019-2020

Sony Cyber-shot RX100 VI

Sony Cyber-shot RX100 VI on moderni kompaktikokoinen kamera, jossa on sisään painuva sähköinen etsin ja yhdysrakenteinen salamalaite.

24-200 mm:n kinovastaavuuden zoom-objektiivi on monipuolinen erityisesti matkakuvauksessa. 20,1 MP kenno tuottaa paljon yksityiskohtia, ja sarjakuvaus aina 24 valotukseen sekunnissa on ratkaisu tilannekuvauksiin.

Silmäntunnistuksella varustettu automaattitarkennus on nopea ja luotettava, minkä ansiosta henkilökuvista tulee neulanteräviä. Kamerassa on myös vaikuttavat video-ominaisuudet, kuten 4K-tallennus ja tehokas hidastustoiminto.

Kamera toimii langattomasti ja saumattomasti yhdessä älypuhelimen ja tabletin kanssa WiFi:n, NFC:n ja Bluetoothin välityksellä.

EISA LENS INNOVATION 2019-2020

Canon RF 28-70mm F2L USM

Canon RF 28-70mm F2L USM on ensimmäinen peilittömään kameraan suunniteltu vakiozoom-objektiivi, jossa on f/2 valovoima koko polttovälialueella.

Tämän ansiosta terävyysaluetta voi supistaa alueelle, joka oli aikaisemmin mahdollista vain kiinteäpolttovälisillä objektiiveilla. Samalla pääsee käyttämään lyhyempiä valotusaikoja vähäisessä valossa kuvatessa.

Kuvanlaatu ja terävyys ovat erinomaiset koko zoomausalueella, ja USM-tarkennusmoottorin ansiosta automaattitarkennus sujuu nopeasti.

Objektiivi on merkittävä näyte siitä, mitä uudella EOS R -objektiivikiinnityksellä voidaan saavuttaa.

EISA PHOTO INNOVATION 2019-2020

Sony Real-time Eye AF

Sonyn viimeisimmät automaattitarkennuksen algoritmit ovat mullistavia.

Tehostettu, reaaliajassa toimiva silmäntunnistava tarkennusjärjestelmä tarkentaa täsmällisesti henkilön ja jopa lemmikkieläimen silmiin. Jatkuvan tarkennuksen tilassa järjestelmä säilyttää tarkennuksen liikkuvassa kohteessa, vaikka osa kasvoista olisi näköesteen takana tai henkilö kääntyneenä selin kameraan.

Edistynyt keinoäly varmistaa täsmällisen ja luotettavan tarkennuksen liikkuviin aiheisiin. Tarkennusjärjestelmä tunnistaa vartalon, ja tarkennusalue valikoituu saumattomasti kasvoihin tai silmiin. Urheilukuvaajat saavat näin teräviä kuvia myös arvaamattomasti liikkuvista aiheista.

EISA PHOTO SOFTWARE 2019-2020

Skylum Luminar

Skylum’s Luminar 3, joka on syksyllä päivittymässä versioon 4, on kuvankäsittelyohjelma Mac OS- ja Windows-käyttöjärjestelmille. Sen avulla kuvatiedostoja voi optimoida muutamalla hiiren näpäytyksellä, oli valokuvaaja sitten ammattilainen tai vasta-alkaja. Ohjelman taustalla toimii keinoälyteknologia, joka osaa automatisoida tarvittavat säädöt kuvanmuokkaukseen, valintoihin ja maskaukseen – muutamassa sekunnissa. Edistyneet valokuvaajat voivat myös muuttaa ohjelman säätöjä itsenäisesti ja portaattomasti.

Ohjelma on asennettavissa tietokoneelle joko omana sovelluksenaan tai liitännäisenä Adobe Photoshopiin ja Lightroomiin.

EISA PORTRAIT PRIME LENS 2019-2020

Sony FE 135mm F1.8 GM

Sony FE 135mm F1.8 GM on erittäin laadukas objektiivi. Se tuottaa äärimmäisen terävän kuvan keskialueelta aina nurkkiin asti, samalla kun epäterävä tausta huippuvaloineen piirtyy kauniin pehmeänä. Objektiivin sääsuojauksen ansiosta voidaan operoida myös vaikeissa olosuhteissa. Perinteinen himmenninrengas helpottaa valotussäätöjen hallitsemista ja objektiivi tuo kohteet myös lähelle. Objektiivin lyhyin tarkennusetäisyys on 70 cm, joka antaa suurennussuhteeksi 1:4.

Tehokkaat tarkennusmoottorit takaavat napakan, täsmällisen ja meluttoman tarkennuksen.

EISA PROFESSIONAL STANDARD ZOOM LENS 2019-2020

Nikon NIKKOR Z 24-70mm f/2.8 S

NIKKOR Z 24-70mm f/2.8 S on valovoimainen, ammattilaatuinen zoom-objektiivi Nikon Z -järjestelmälle.

Objektiivin rakenne on tukevatekoinen ja vankka, siinä on Nano Crystal- ja Arneo-päällysteet kontrastintoiston takaamiseksi, sekä etu- ja takalinssien fluoriinipäällyste torjumassa pölyä, kosteutta ja tahroja.

Ohjelmoitavan säätörenkaan ansiosta voi valokuvaaja vaikuttaa valotuksen korjailuun ja himmenninaukkoon. Objektiivin rungon LED-näyttö kertoo kuvausaukon, terävyysalueen, tarkennusetäisyyden ja polttovälin.

Optinen suorituskyky, joka on tunnistettavissa korkeasta yksityiskohtien toistosta ja miellyttävästä epäterävän alueen pehmeydestä, tekee tästä objektiivista täydellisesti yhteensopivan Nikon Z kameroiden kanssa.

EISA PROFESSIONAL TELEPHOTO ZOOM LENS 2019-2020

SIGMA 70-200mm F2.8 DG OS HSM | Sports

SIGMA:n Sports-tuoteperheen 70-200mm F2.8 DG OS HSM | Sports on uusi lippulaiva, joka täyttää ammattikuvaajan vaatimukset.

Erinomainen resoluutio kuvan keskeltä nurkkiin asti ilman kromaattista aberraatiota on osoitus perusteellisesta suunnittelusta. Suuren valovoiman ansiosta saadaan henkilökuvien tausta miellyttävän pehmeäksi. Sääsuojattu rakenne vastaa haastaviin olosuhteisiin. SIGMA:n Hyper Sonic -tarkennusmoottorin ansiosta automaattitarkennus on nopeata ja melutonta, ja älykäs kuvanvakaaja varmistaa terävät kuvat pidemmilläkin valotusajoilla.

SIGMA USB -telakointiasemaa käyttämällä voi myös tämän SIGMA -objektiivin päivittää ja säätää omien vaatimusten mukaan.

EISA STANDARD PRIME LENS 2019-2020

Canon RF 50mm F1.2L USM

Canon RF 50mm F1.2L USM on valovoimainen normaaliobjektiivi, joka on osoitus uuden EOS RF -kiinnityksen mahdollisuuksista. Erittäin suuri f/1.2 valovoima yhdessä vaikuttavan terävyyden kanssa heti täydestä aukosta lähtien erottaa pääkohteen taustasta, jonka sumeus on hyvin hallittu 10-lehtisen himmentimen ansiosta. Kuvaaja voi säätää valotusta näppärän säätörenkaan avulla.

Objektiivi on suunniteltu kestämään kovaa käyttöä ja sietämään haastavia kuvausolosuhteita, ja sen erinomaiset optiset ominaisuudet sopivat moniin kuvauskohteisiin, kuten henkilö- ja hääkuvaukseen.

EISA STANDARD ZOOM LENS 2019-2020

Canon RF 24-105mm F4L IS USM

Tämä korkealaatuinen yleiszoom on täydellinen kumppani Canonin uusille EOS R -sarjan täyden kuvakoon peilittömille kameroille.

Sen polttovälialue on erittäin monipuolinen ja kattaa laajat maisemakuvat aina potrettipolttoväleihin asti. Kuvanlaatu on tasaisen korkealuokkainen kaikilla himmenninaukoilla ja kuvausetäisyyksillä. Canonin Nano USM -tarkennusjärjestelmä takaa hiljaisen ja täsmällisen automaattitarkennuksen sekä video- että valokuvauksessa. Optinen kuvanvakaaja ja sääsuojaus täydentää objektiivin hienoja ominaisuuksia. Vakaaja helpottaa terävien kuvien valottamista pidemmillä suljinajoilla.

EISA SUPER-TELEPHOTO PRIME LENS 2019-2020

Canon EF 600mm f/4L IS III USM

Kuten sarjan pienempi objektiivi, EF 400mm f/2.8L IS III USM, tämä superteleobjektiivi hyödyntää kokonaan uudenlaista optista suunnittelua, joka yltää erinomaiseen kuvanlaatuun. Käyttämällä magnesiumyhdisteitä ja titaania on objektiivin paino saatu pidettyä alhaisena tinkimättä kestävyydestä tai laadusta. Ultraäänimoottori varmistaa erittäin nopean automaattitarkennuksen, samalla kun objektiivin kuvanvakaajateknologia helpottaa kuvaamista käsivaralta aina neljä ev-arvoa pidemmillä valotusajoilla.

F/4-valovoiman ansiosta voidaan objektiivin kanssa käyttää Canon Extender EF 2.0x III -telejatketta, jolloin saadaan muodostettua 1200 mm:n polttoväli tinkimättä automaattitarkennuksesta.

EISA TELEPHOTO PRIME LENS 2019-2020

Sony FE 400mm F2.8 GM OSS

Sonyn ensimmäinen suurivalovoimainen E-sovitteinen teleobjektiivi on luokkansa kevyimpiä, kiitos innovatiivisen optisen toteutuksen, jossa on käytetty kolmea fluoriittielementtiä ja magnesiumyhdisteitä.

Objektiivin etuosan linssielementtejä on pienennetty ja siirretty taaksepäin, minkä ansiosta objektiivi on hyvin tasapainoinen. Erinomaisen optinen laadun lisäksi objektiivissa on nopea ja täsmällinen kahden XD -lineaarimoottorin automaattitarkennus.11 -lehtinen himmennin tuottaa kauniin pehmeän taustan. FE 400mm F2.8 GM OSS yhteensopiva Sonyn 1.4x and 2.0x E-mount telejatkeiden kanssa, jos polttoväliä halutaan entisestään pidentää.

 

 

 

EISA TELEPHOTO ZOOM LENS 2019-2020

SIGMA 60-600mm F4.5-6.3 DG OS HSM | Sports

SIGMA 60-600mm F4.5-6.3 DG OS HSM | Sports on ainutlaatuinen 10-kertainen zoom, joka yltää supertelen 600 mm polttoväliin.

Kromaattinen aberraatio on korjattu erittäin tehokkaasti, ja se tuottaa teräviä kuvia koko zoomausalueella. Objektiivissa on älykäs kuvanvakaaja, joka toimii luotettavasti neljän ev-arvon tehokkuudella joten käsivaraltakin kuvattaessa voidaan tuottaa teräviä kuvia. Hyper Sonic -tarkennusmoottori toimii nopeasti ja tarkasti. Sääsuojattu objektiivi on valmistettu kestävästä ja keveästä magnesiumsekoitteesta. Mikäli kaivataan pidempää polttoväliä, voi objektiivin lisänä käyttää SIGMA:n telejatkeita.

EISA WIDE-ANGLE PRIME LENS 2019-2020

Sony FE 24mm F1.4 GM

Sony FE 24mm F1.4 GM on huippulaatuinen kiinteäpolttovälinen objektiivi, joka tuottaa myös suurimmalla f/1,4 aukolla erittäin terävää piirtoa.

Optisessa rakenteessa on useita erikoiselementtejä varmistamassa erinomaista kuvanlaatua, ja 11-lehtinen himmennin toistaa taustan valopisteet kauniin pyöreäreunaisina. Tehokas DDSSM-moottori varmistaa nopean, tarkan ja hiljaisen tarkennuksen. 24 cm:n lähitarkennusetäisyys tuo kohteen lähelle vaikuttavassa perspektiivissä. Objektiivi on luokassaan pienin ja kevyin.

Kuvauskohteen valopisteet toistuvat tarkkoina pisteinä myös kuvan reunaosilla, minkä ansiosta objektiivi on erityisen sopiva tähtimaisemien kuvaamiseen.

EISA WIDE-ANGLE ZOOM LENS 2019-2020

Tamron 17-28mm F2.8 Di III RXD

 

 

Tamron 17-28mm F/2.8 Di III RXD on edullinen, suurivalovoimainen laajakulmazoom Sonyn täyden kuvakoon kameroille.

Sen kuvanlaatu on esimerkillinen: resoluutio ja kontrasti ovat luokassaan kiitettäviä, ja optiset virheet on korjattu erinomaisen hyvin. Se on suunniteltu täydentämään valmistajan 28-75mm F/2.8 Di III RXD -vakiozoomia, joka myös on sääsuojattu, pienikokoinen ja kevyt.

Objektiivissa on meluton ja nopea askelmoottori, minkä ansiosta se sopii oikein hyvin sekä video- että valokuvaukseen.

 

 

 

EISA BEST SMARTPHONE 2019-2020
Huawei P30 Pro

Huawei on nelikameratekniikkansa ansiosta tehnyt jälleen kerran ison harppauksen älylaitteella kuvaamisessa.

Kuvaaminen heikossa valossa tuottaa parasta kuvanlaatua mitä kamerapuhelimella voi saada. Sen superlaajakulmaobjektiivi, henkilökuvaussäädöt ja optisesti 5-kertaisen teleobjektiivin laatu ohittavat kaikki kilpailijat. P30 Pro on vesitiivis, siinä on erinomainen näyttö, nopea sormenjälkitunnistus ja erinomainen akunkesto. Raakatiedostojen tallennus ja 512 GB tallennuskapasiteetti ovat merkittävä apu työhönsä omistautuneelle valokuvaajalle.

EISA PHOTO/VIDEO CAMERA 2019-2020

Sony α6400

Kompaktikokoinen Sony α6400 sopii erityisesti sisällöntuottajille, jotka kuvaavat sekä valokuvia että videoita.

Kameran tarkennusjärjestelmän seuranta ja silmäntunnistus -ominaisuudet pitävät pääkohteen huolellisesti tarkennettuna riippumatta siitä miten se liikkuu kuva-alalla. Kehittyneisiin video-ominaisuuksiin sisältyy muun muassa 4K-tallennus laajalla dynamiikalla, S-log profiilit ja ammattilaistasoiset väriprofiilit sekä kuvaussuuntaan kääntyvä takanäyttö. Erillinen mikrofoniliitäntä mahdollistaa ammattilaatuisen äänittämisen. Valokuvaajat arvostavat myös kameran 24 MP kennon erinomaista kuvanlaatua.

HI-FI EXPERT GROUP

EISA ACTIVE STEREO LOUDSPEAKER 2019-2020
ELAC Navis ARB-51

EISA ALL-IN-ONE SYSTEM 2019-2020
Naim Audio Mu-so 2nd Generation

EISA BEST BUY AMPLIFIER 2019-2020
Rotel A11

EISA BEST BUY TURNTABLE 2019-2020
Pro-Ject X1

EISA BOOKSHELF LOUDSPEAKER 2019-2020
Monitor Audio Gold 100

EISA COMPACT STEREO SYSTEM 2019-2020
Marantz Melody X (M-CR612)

EISA DAC 2019-2020
Chord Electronics Qutest

EISA DIGITAL SOURCE 2019-2020
Pro-Ject CD Box RS2 T/Pre Box RS2 Digital

EISA HEADPHONE 2019-2020
Focal Elegia

EISA HI-FI UPGRADE 2019-2020
IsoAcoustics GAIA

EISA HIGH-END AMPLIFIER 2019-2020
Hegel H390

EISA HIGH-END LOUDSPEAKER 2019-2020
KEF R11

EISA LOUDSPEAKER 2019-2020
Bowers & Wilkins 603

EISA SMART AMPLIFIER 2019-2020
NAD M10

EISA STEREO SYSTEM 2019-2020
Primare CD35/I35 Prisma

EISA STREAMING DAC 2019-2020
Mytek Brooklyn Bridge

EISA TURNTABLE 2019-2020
MoFi UltraDeck+M

EISA WIRELESS STEREO LOUDSPEAKER 2019-2020
KEF LSX

YHDESSÄ HT AUDIO/HT VIDEO EXPERT -RYHMÄN KANSSA

EISA AV ACCESSORY 2019-2020
IsoTek SMART Delta

HOME THEATRE AUDIO EXPERT GROUP

EISA AV RECEIVER 2019-2020
Denon AVR-X2600H

EISA BEST BUY HOME THEATRE SPEAKER SYSTEM 2019-2020
DALI OBERON Series

EISA HOME THEATRE HIGH-END 2019-2020
Focal Astral 16

EISA HOME THEATRE SPEAKER SYSTEM 2019-2020
Arendal Sound 1723 Monitor S THX 5.1

EISA HOME THEATRE SUBWOOFER 2019-2020
SVS SB-3000

EISA PREMIUM HOME THEATRE RECEIVER 2019-2020
NAD T 758 V3

EISA PREMIUM SOUNDBAR 2019-2020
Sennheiser AMBEO Soundbar

EISA SOUNDBAR 2019-2020
LG SL8
in some markets LG SL8Y, LG SL8YG

EISA TV SOUND SYSTEM 2019-2020
DALI KATCH ONE

YHDESSÄ HI-FI/HT VIDEO&DISPLAY EXPERT -RYHMÄN KANSSA

EISA AV ACCESSORY 2019-2020
IsoTek SMART Delta

YHDESSÄ HT VIDEO&DISPLAY EXPERT -RYHMÄN KANSSA

EISA UNIVERSAL PLAYER 2019-2020
Pioneer UDP-LX500

HOME THEATRE VIDEO&DISPLAY EXPERT GROUP

EISA 8K TV 2019-2020
Samsung QE82Q950R

EISA BEST BUY OLED TV 2019-2020
Philips 55OLED804

EISA BEST BUY PROJECTOR 2019-2020
BenQ CinePrime W2700

EISA HOME THEATRE PROJECTOR 2019-2020
BenQ CinePrime W5700

EISA HOME THEATRE TV 2019-2020
Philips 65OLED984

EISA BEST PREMIUM OLED TV 2019-2020
LG OLED65E9
in some markets (LG OLED65E9PLA, LG OLED65E97LA, LG OLED65E9PUA)

EISA SMART HOME TV 2019-2020
LG 65SM9010
in some markets (LG 65SM9000, LG 65SM9000PLA, LG 65SM9010PLA, LG 65SM90107LA)

YHDESSÄ HI-FI/HT AUDIO EXPERT -RYHMÄN KANSSA

EISA AV ACCESSORY 2019-2020
IsoTek SMART Delta

YHDESSÄ HT AUDIO EXPERT -RYHMÄN KANSSA

EISA UNIVERSAL PLAYER 2019-2020
Pioneer UDP-LX500

YHDESSÄ PHOTOGRAPHY EXPERT -RYHMÄN KANSSA

EISA PHOTO/VIDEO CAMERA 2019-2020
Sony α6400

PHOTOGRAPHY EXPERT GROUP

EISA ADVANCED CAMERA 2019-2020
Fujifilm X-T3

EISA ADVANCED FULL-FRAME CAMERA 2019-2020
Panasonic LUMIX DC-S1R

EISA BEST BUY FULL-FRAME CAMERA 2019-2020
Canon EOS RP

EISA BEST BUY ZOOM LENS 2019-2020
Tamron 35-150mm F2.8-4 Di VC OSD

EISA CAMERA INNOVATION 2019-2020
Fujifilm GFX100

EISA CAMERA OF THE YEAR 2019-2020
Nikon Z 6

EISA COMPACT CAMERA 2019-2020
Sony Cyber-shot RX100 VI

EISA LENS INNOVATION 2019-2020
Canon RF 28-70mm F2L USM

EISA PHOTO INNOVATION 2019-2020
Sony Real-time Eye AF

EISA PHOTO SOFTWARE 2019-2020
Skylum Luminar

EISA PORTRAIT PRIME LENS 2019-2020
Sony FE 135mm F1.8 GM

EISA PROFESSIONAL STANDARD ZOOM LENS 2019-2020
Nikon NIKKOR Z 24-70mm F2.8

EISA PROFESSIONAL TELEPHOTO ZOOM LENS 2019-2020
SIGMA 70-200mm F2.8 DG OS HSM | Sports

EISA STANDARD PRIME LENS 2019-2020
Canon RF 50mm F1.2L USM

EISA STANDARD ZOOM LENS 2019-2020
Canon RF 24-105mm F4L IS USM

EISA SUPER-TELEPHOTO PRIME LENS 2019-2020
Canon EF 600mm f/4L IS III USM

EISA TELEPHOTO PRIME LENS 2019-2020
Sony FE 400mm F2.8 GM OSS

EISA TELEPHOTO ZOOM LENS 2019-2020
SIGMA 60-600mm F4.3-6.3 DG OS HSM | Sports

EISA WIDEANGLE PRIME LENS 2019-2020
Sony FE 24mm F1.4 GM

EISA WIDEANGLE ZOOM LENS 2019-2020
Tamron 17-28mm F2.8 Di III RXD

YHDESSÄ MOBILE DEVICES EXPERT -RYHMÄN KANSSA

EISA BEST SMARTPHONE 2019-2020
Huawei P30 Pro

YHDESSÄ HT VIDEO&DISPLAY EXPERT -RYHMÄN KANSSA

EISA PHOTO/VIDEO CAMERA 2019-2020
Sony α6400

MOBILE DEVICES EXPERT GROUP

EISA ADVANCED SMARTPHONE 2019-2020
OnePlus 7 Pro

EISA BEST BUY SMARTPHONE 2019-2020
Xiaomi Redmi Note 7

EISA BEST EARBUDS 2019-2020
JBL Reflect Flow

EISA BEST NOISE-CANCELLING HEADPHONES 2019-2020
Sony WH-1000XM3

EISA CONSUMER NOISE-CANCELLING HEADPHONES 2019-2020
JBL LIVE 650BTNC

EISA ELECTRIC VEHICLE 2019-2020
Xiaomi Mi Scooter Pro

EISA LIFESTYLE SMARTPHONE 2019-2020
Honor 20 Pro

EISA MOBILE SPEAKER 2019-2020
LG XBOOM Go PK7
in some markets (LG XBOOM Go PK7W, LG PK7, LG PK7W)

EISA PARTY SPEAKER 2019-2020
JBL PartyBox 100

EISA WIRELESS IN-EAR HEADPHONES 2019-2020
OnePlus Bullets Wireless 2

YHDESSÄ WITH PHOTOGRAPHY EXPERT -RYHMÄN KANSSA

EISA BEST SMARTPHONE 2019-2020
Huawei P30 Pro

IN-CAR ELECTRONICS EXPERT GROUP

EISA IN-CAR HEAD UNIT 2019-2020
Kenwood DMX8019DABS

EISA IN-CAR SOUND PROCESSOR 2019-2020
Brax DSP

EISA IN-CAR AMPLIFIER 2019-2020
ESX QE1200.4

EISA IN-CAR SPEAKER SYSTEM 2019-2020
Morel Elate Carbon 603

EISA IN-CAR SUBWOOFER 2019-2020
Ground Zero GZPW 10SQ

EISA IN-CAR SMART UPGRADE 2019-2020
Alpine PWD-X5

EISA IN-CAR DASHCAM 2019-2020
Alpine DVR-F800PRO

EISA IN-CAR HIGH-END COMPONENT 2019-2020
Eton Core S3

EISA IN-CAR INNOVATION 2019-2020
Zapco HDSP-Z16V