Fotofinlandia Markus Varesvuolle

Kirjoittanut 23.3.2018

Markus Varesvuo on voittanut Fotofinlandian luontokuvallaan.

Ammattiluontokuvaaja Markus Varesvuo (s. 1960) on tämänvuotinen Fotofinlandia-voittaja. Hänen talvinen viirupöllökuvansa nousi ensimmäiseksi luontokuvasarjassa sekä voitti koko kisan.

– Arvostan Fotofinlandia-palkinnon todella korkealle. Henkilökohtaisen saavutuksen lisäksi tämä on iso asia luontokuvaamisen näkökulmasta – eli luontokuvallakin voi voittaa Fotofinlandian! Markus Varesvuo hehkuttaa.

Voittajakuva on otettu Pohjois-Kuusamossa Oulangassa helmikuussa 2012.

– Kuvaajakollega Olli Lamminsalo oli kuullut, että erään talon pihapiirissä liikkuu lapinpöllö. Olin kanalintuja kuvaamassa Oulangassa ja päätin käydä etsimässä kyseistä lapinpöllöä. Sitä ei löytynyt, mutta puolen tunnin etsinnällä löytyi viirupöllö.

Varesvuo seurasin pöllöä parisen tuntia.

– Kuvausten kannalta hienoin tilanne syntyi juuri ennen pimeyden laskeutumista. Kuvasin pöllöä hyvin pitkällä polttovälillä, 800 mm:n objektiivilla ja 1,4x-telejatkeella, jotta en häiritsisi sen saalistamista. Hämärissä olosuhteissa pyrin varmistamaan mahdollisimman hyvän kuvanlaadun käyttämällä pientä ISO-arvoa, ISO 200:aa, lukitsemalla peilin ja käyttämällä kahden sekunnin vitkalaukaisua.

Kuvaamisen kannalta oleellista oli, että pöllö pysyi riittävän pitkään paikallaan. Näin Varesvuo ehti kokeilla erilaisia asetuksia.

– Montaa teknisesti riittävän hyvää ruutua ei niissä haastavissa olosuhteissa syntynyt, hän muistaa.

Kuvassa on hieno sommittelu ja harmoninen värimaailma. Rauhallinen tilanne antoikin mahdollisuuden kokeilla erilaisia sommitteluita.

– Pystykuva tuntui jo maastossa toimivan parhaiten, ja siinä pitäydyin myös näytön äärellä kuvia käsitellessäni.

Mikä Varesvuota itseään viehättää voittajakuvassa?

– Pidän kuvaa edelleen yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista kuvistani. Kuvaushetken täydellinen hiljaisuus, lumisen satumetsän vähäeleinen tunnelma, hämärtyvä iltapäivä ja lumettomien, ohuiden koivunoksien harmonia pöllön viirutuksen kanssa välittyvät vahvasti kuvasta. Sommittelu ja pöllön katseen suunta ovat oleellisia osia kokonaisuudessa.

Fotofinlandian voittaja saa palkinnoksi 10 000 euroa. Varesvuolla on jo tiedossa, mihin summan käyttää.

– Rahalle on selkeä käyttökohde, eli maksan kirjapainolaskun toisesta painoksesta tuoreesta kirjastani Valokuvia linnuista. Se on kustannettu yhteistyössä englantilaisen Birds in Pictures -version kustantajan New Hollandin kanssa.

Varesvuo on kuvannut lintuja ammatikseen vuodesta 2005, ja häneltä on ilmestynyt lähes 20 valokuvakirjaa. Hän on voittanut mm. Vuoden luontokuva 2013 -kilpailun lintujen sarjan ja tullut toiseksi kuvajournalismikilpailu World Press Photon luontokuvasarjassa vuonna 2014. Millainen kuva hänestä on hyvä luontokuva?

– Hyvä luontokuva voi olla monenlainen. Se voi olla esimerkiksi lyhyellä polttovälillä kuvattu maisemallinen kuva tutusta kohteesta, ainutlaatuisen hienon toiminnallisen tilanteen tallennus, poikkeuksellisen valaistusolosuhteen taitava hyödyntäminen tai vaikkapa oivaltava sommittelu.

– Valolla ja sommittelulla on erittäin iso merkitys kuvan kiinnostavuuden kannalta. Perusvaloinen potretti on lähes lajilta kuin lajilta jo nähty. Tarvitaan uusia näkökulmia, jotta kuva nousee kiinnostavaksi. Jotakin, joka säväyttää.

Fotofinlandian sarjavoittajat