Hae Pohjoisen valokuvakeskuksen näyttelyyn

Kirjoittanut 13.2.2017

Pohjoinen valokuvakeskus herättää henkiin Pohjois-Suomen valokuvataiteen aluenäyttelyn. Haku on käynnissä nyt.

Pohjoinen valokuvakeskus ry täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja herättää juhlavuotensa kunniaksi henkiin Pohjois-Suomen valokuvataiteen aluenäyttelyn. Keskuksella oli 1990-luvulla tapana järjestää Pohjois-Suomen aluenäyttelyitä mutta 2000-luvulle tultaessa aluenäyttelyt hiipuivat ohjelmistosta.

Kuluvana vuonna paluun tekevä aluenäyttely järjestetään Oulussa, Kulttuuritalo Valveella 23.9.–12.11.2017 kaikissa Valveen näyttelytiloissa.

Tulevan näyttelyn nimi ja teema on Pohjoinen kohtaaminen. Näyttelyä juryttämään on kutsuttu Tukholmassa sijaitsevan Centrum För Fotografin johtaja, kuraattori Gunilla Muhr yhdessä Pohjoisen valokuvakeskuksen toiminnanjohtaja Alla Räisäsen ja tuottaja Julia Heikkisen kanssa. Aluenäyttely on osa valtakunnallista Suomi100-ohjelmistoa.

Aluenäyttelyyn haetaan tällä hetkellä teoksia avoimella haulla. Haku on avoin kaikille Pohjois-Suomessa asuville tai työskenteleville sekä pohjoisen käsitettä teoksissaan käsitteleville valokuvaajille. Hakuaika päättyy 31.3.2017 ja valinnat tehdään huhtikuun aikana.

Lisätietoja näyttelyhausta löytyy Pohjoisen valokuvakeskuksen nettisivuilta.