Olemmeko riittävän leikkiviä valokuvatessamme?

Uusimmassa Kamera-lehdessä (3/2017) Christoffer Relander kertoo lapsuuden ja leikin merkityksestä, kun hän luo – eikä vain ota – valokuviaan.

Hiljattain on sekä Yleisradiossa että päivälehdistössä  palattu vanhaan teemaan: eläinten, ihmisenkin, pennut oppivat leikkimällä, eiväthän ne pysty olemaan leikkimättä. Mutta pystyvätkö valokuvaajat?

Fröbel ja palikat

Saksalainen Friedrich Fröbel (1782–1852) oli pioneeri leikin merkityksen ymmärtämisessä.

Lasten opettaminen kaavamaisesti ja tiukassa kurissa oli aitopreussilainen hyve.  Opettajana itsekin toimineesta Fröbelistä se oli väärin. Hän esitti, että pienten lasten tärkein tehtävä on leikkiä. Samalla kun he käyttävät omaa mielikuvitustaan, he tutkivat maailmaa.

Fröbel myös kehitti leikkiin raaka-aineiksi mm. kuuluisat esilegot, Fröbelin palikat.

Huizinga ja homo ludens

Leikin merkitys tuntuu nyt itsestään selvältä. Sitä se ei suinkaan tuolloin ollut. Preussin valtio kielsi Fröbelin luovaan leikkiin perustuvan Kindergartenin.

Aate levisi hitaasti muuallekin. Sitten v. 1938 hollantilainen Johan Huizinga  (ei tietoa, oliko hänellä kameraa!)  esitti leikin merkityksen jopa valtavan suureksi muullekin ihmiskunnalle.  Teoksessaan Leikkivä ihminen (Homo ludens, suom. 1947)  hän visioi: koko inhimillinen kulttuuri, hyvässä ja pahassa, perustuu paljolti leikkiin, ja leikki perustuu uteliaisuuteen.

Kuriton uteliaisuus johtaa tuloksiin taiteessa ja tieteessä. Ne eivät pysähdy entiseen, vaan kerrostavat uutta  – lapsen tavoin.

Pelillistyminen

Peleissä (games) leikitään (play). Varsinkin digitaaliaika onkin sitten vauhdilla ”gamifikoitunut, pelillistynyt”.

Fröbel varmaan hihkuisi riemusta ”leikistymisen” nähdessään. Huizingakin myhäilisi tyytyväisenä: nyt työ- ja talouselämä kanavoivat aikuisissakin pursuvan tai ainakin piilevän leikinhalun yhä pelillistävämmin, ja siten tuottavasti.

Vähitellen nuorison pelinhimossakin nähdään uuden sukupolven mahdollisuuksia. Suomeen on jopa saatu pelailevasta nörtistä ensimmäinen pelillistämisen professori.

Valokuvaus leikkinä

Vaikka taide onkin ainoa vakava asia maailmassa,  taiteilija ei saa olla vakava, sanoi Oscar Wilde. Olemmeko riittävän leikkiviä valokuvatessamme?

Leikki on lapsen työtä – niinkö myös taiteilijan?

Esikoululapset työskentelevät innokkaasti väreillä ja Legoilla, Fröbelin uuspalikoilla. Entäpä jos heille annettaisiin kamerakin käyttöön jo silloin, kun kuvien hahmotus ja kuvanlukutaito alkavat  kehittyä? Voisiko heidän joukostaan nousta valokuvauksen sisältöä leikkien uudistava sukupolvi?

Ajatuksella voisi ainakin – hm… – leikkiä: kulttuuriministeri jakaisi esikoululaisille vaikkapa halpoja  Lego-kameroita.  ”Postmodernia tekotaidetta” ei tarvitsisi pelätä – tuloksenahan olisi transmodernia  juveniilia avantgardismia! 😀

Jos Fröbel eläisi, hän paheksuisi paitsi nykyisiä liian viimeisteltyjä leluja myös ”hyvän kuvan” doktriineja. Hän perustaisi ensimmäisen Kindergarten-kameraseuran. Leikistyisivätkö aikuistenkin seurat sitten vähitellen kireästä kilpailullisuudestaan?

Mitä olet mieltä? Kerro oma mielipiteesi lähettämällä kommentti alla!

P.S. Kuuntele työmaamusiikkia Fröbelin palikoilta!