Roopella oli hyvä huumorintaju. Parin kuukauden ikäisenä se joi aina iltapalan jälkeen kupistaan vettä. Kun kuononpäästä putosi tippoja veteen, se ihmetteli niitä pää kallellaan. Sen jälkeen se työnsi kuononsa veteen ja puhalsi.

Siitä se riemu alkoi, kun vesi poreili. Uusi puhallus, tassu vesikupin reunalle ja kuppi ylösalaisin. Loiskis vaan, lattialla oli vesilammikko. Tämän jälkeen Roope kipitti lattian poikki eteisen perälle ja säntäsi täyteen vauhtiin, kunnes lätäkön kohdalla heittäytyi mahalleen ja liukui päin seinää. Sama toistui muutaman kerran, kunnes uni yllätti.

Roope oli saksanpaimenkoira, jolla oli seurakoiran sielu. Sen paras kaveri oli suursnautseri Pimpula, joka asui Aikatalossa melkein kulman takana.

Kerran Pimpula tuli omistajansa kanssa meille kylään Vuorikadulle. Kun vieraat olivat tulossa porttikongista sisäpihalle, Roope höristi korviaan, syöksyi ruokakupilleen, putsasi sen typötyhjäksi ja latki saman tien vedetkin viimeiseen pisaraan. Että sellaista vieraanvaraisuutta.

Appiukko oli aikanaan kouluttanut saksanpaimenkoiran käyttövalioksi, mikä merkitsi vapautusta koiraverosta. Hän päätti tehdä myös Roopesta käyttövalion.

Eräänä sunnuntaina parivaljakko suunnisti toiveikkaana Ruskeasuon kentälle palveluskoirakokeisiin. Kului muutama tunti, ovi avautui ja appiukko paiskasi hattunsa lattialle: ”Penteles, mineen tuollaasen pellen kanssa mene itteeni toiste nolaamahan.”

Selvisi, että noutotehtävässä, jossa ohjaaja komentaa noutamaan esineen, kaikki oli muuten mennyt hyvin, mutta Roope oli ensin haistellut kaikki nartut, käynyt tarpeillaan pusikossa ja vasta sen jälkeen ottanut esineen ja tuonut sen appiukolle. Tämä oli herättänyt melkoista hilpeyttä katsojissa.

Roope tottui siihen, että otin siitä usein valokuvia. Se oppi poseeraamaan ja otti kiitokset vastaan häntää heiluttaen.

Vuorikadun talossa alkoivat perustusten vahvistustyöt. Rakennusmiehet tulivat pihalle mittailemaan paikkoja ja pystyttivät teodoliitin kolmijalkaiselle jalustalle. Roope asettui istumaan ryhdikkäästi sopivan matkan päähän suoraan mittauslaitteen eteen. Hetken kuluttua piirustuksia tutkiva insinööri alkoi vilkuilla toisella silmällä koiraa ja kysyi paikalle osuneelta vaimoltani: ”Mitäs se tuo koira meinaa?”

”Se on valokuvaajan koira ja odottaa, että otat siitä kuvan.”