Luonnon pitäisi kuulua kaikille. Kahilaniemi sanoo kuitenkin että ihmisillä on paradoksaalinen luontosuhde.

Kahilaniemen suvulla on ollut kauan metsää, mutta lapsena häntä ei kiinnostanut metsänhoidolliset asiat yhtään. Taimien istutus maistui kirjaimellisesti puulta, ja taimet nakattiin sikinsokin metsään. Hän halusi tehdä jotain muuta elämässään kuin isänsä, joka oli metsänhoitaja. mutta se muu ei ollut vielä saanut muotoa. Jotain luovaa ja jännittävää kuitenkin.