Kirjauutuudet: marras-joulukuu

Kirjoittanut 28.11.2019

3 X Paris Photo julkaistut

Arno Rafael Minkkinen
Minkkinen
Kehrer books, 2019
330 sivua | 75 euroa

Valokuvataiteilija Arno Rafael Minkkisen ura omakuvagenressä on yksi historian pisimpiä. Hän on työskennellyt kehonsa työkalunaan viiden vuosikymmenen ajan. Minkkinen pyrkii luomaan tasapainon alastoman ihmisen muodon ja luonnon välillä. Hänen töistään voi löytää surrealismia ja huumoria. Kovakantisessa kirjassa on yli 270 kuvaa vuodesta 1969 nykypäivään. Yli puolet kuvista on aikaisemmin julkaisemattomia.



The Helsinki School
The Nature of Being, Vol 6.
Hatje Cantz, 2019
264 sivua | 42 euroa

The Nature of Being on kuudes osa Helsinki School -kollektiivin valokuvakirjoista. Kollektiiviin kuuluu 30 eturivin suomalaista valokuvaajaa. Kirja kertoo taiteilijoiden käyttämien lähestymistapojen yhdistämistä luontoon. Sen sijaan, että kuvissa olisi keskitytty pelkästään luonnon elementteihin, luonto nähdään uutena tapana vaikkapa ajan mittaamiseen. Valokuvat heijastavat pohjoismaista käsitystä yksinäisyyden, kateuden tai halun tunteista.


Aho & Soldan
Suomi 1950-luvun väreissä
Gummerus, 2019
158 sivua | n. 40 euroa

Suomi 1950-luvun väreissä kuvaa onnen kesää, jossa Suomi valmistautuu olympialaisiinsa, kasvaa ja kehittyy. Valokuvaaja Claire Aho oli pikkutyttönä isoäitinsä Venny Soldan-Brofeldtin suosikkimalli ja oppi isoäidiltään kaksi tärkeää taitoa: ikuistettavan aiheen valinnan sekä sommittelun periaatteet. Suomi 1950-luvun väreissä on Claire Ahon taidonnäyte maamme kuvaamisessa ja tallentamisessa.