Kolumni – Ihminen elää myös sanasta

Kirjoittanut 26.8.2022

Niinkuin kaikki fiksut kulttuuri-ihmiset päädyin kesällä riippumattoon lukemaan, ajatuksena käydä läpi valokuvaaja-aiheista kaunokirjallisuutta.

Mitä on yllättävän vähän.

Ehkä suosituin fotofiktio, Madison Countyn hiljaiset sillat, on tässä talou­dessa pannassa (syy selviää teksitn lopussa), eikä Carl Hiaasenin Star Island (”pakkomielteinen paparazzi sekaantuu julkkiskidnappaukseen L.A.ssa”) oikein napannut.

Sitten käteen päätyi jonkun vuoden takainen Jari Järvelän Klik.

Jäitä lasiin, Mozartin pianokonsertto no 24 soimaan ja menoksi.

Jari Järvelän Klik on kertomus Iriksestä, lyhytkasvuisesta valokuvaajasta. Waltarin historialliset romaanit on Järvelä varmasti lukenut. Enemmän kuin Mikael Karvajalka, Iris on kuitenkin Forrest Gump, joka tapaa ihan kaikki merkittävät eurooppalaiset kuvaajat ja kuvantekijät ja vaikuttaa heidän keskeisiin teoksiinsa. Turhia spoilailematta voinee kertoa, että Iris seuraa Signe Branderin työskentelyä, hengailee Capan ja Gerda Taron kanssa Espanjassa ja muun muassa keksii kuvatoimisto Magnumille nimen – ennenkuin ollaan päästy kolmannekseen kirjasta.

Namedroppailun ja ratkaisevien hetkien virta alkaa jossain vaiheessa häiritä, ainakin meitä faktanhalaajia. Itseäni helpotti Iriksen mieltäminen jonkinlaisena valokuvan henkenä, nimeä myöten.

Näin pääsi helpommin kulkemaan kuvasta kuvaan: Järvelä kirjallisesti jälkivärittää kuvia, kirjoittaa historiallisten kuvien ympärille tilanteita ja tapahtumia.

Klik kärsii ikävistä pikku epätarkkuuksista. Vaikkapa väitetään, ettei Capa tiennyt valokuvien kehityksestä mitään, vaikka oikeasti tämä 30-luvulla sai pimeää ihan tarpeeksi, työskennellessään dpa-kuvatoimiston labrassa.

Kirjan vahvuus on siinä, että se rohkaisee näkemään suuretkin nimet tavallisina tekijöinä huolineen murheineen.

Koska kaiken mediabusineksen kannattavin osa ovat jatko-osat, voisi Klikillekin kuvitella sellaisen.

Klik Strikes Backissä Iris voisi näyttää Arno Rafael Minkkiselle, miten kapeaksi ihminen voikaan vääntyä, ajaa Markus Jokelan Table Rockiin ja tutustuttaa Elina Brotheruksen post-iteihin.

Miten on, Tammi? Sovitaanko vaikka 10% ideapalkkio toisesta painoksesta alkaen?

Kirjoittaja kiersi aikoinaan Eurooppaa kuvaamassa puu­siltoja ja sai ihan tarpeeksi kuulla Clint Eastwood-huumoria.