Kolumni – World Press Photo

Kirjoittanut 30.9.2022

Maailman tunnetuin valokuvakilpailu on World Press Photo.

Se on myös maailman laajin valokuvanäyttely. Jos ette ennättäneet tänä vuonna Sanomataloon, ei hätää: tämän lehden ilmestymispäivänä 30.9. 2022 näyttely on seinillä samanaikaisesti ainakin Mexico Cityssä, Montrealissa, Jakartassa, Wienissä, Oeirasissa, Hampurissa, Budapestissa, Hulstissa, Kööpenhaminassa ja Lodissa. Vuoden aikana kertyy yhteensä yli sata näyttelyä 45 eri maassa. Ja 4 miljoonaa kävijää.

Mikä se on?

Vuoden lehtikuva on WPPn mukaan ”ei pelkästään vuoden kuvajournalistinen kiteytys, vaan se kuvaa suurta journalistista tärkeyttä omaavaa aihetta, tilannetta tai tapahtumaa erikoisella luovuuden ja visuaalisen ymmärryksen tasolla”. Huh.

1. Älä pelkää

Suomalaisetkin pärjäävät. Markus Jokela on voittanut palkintoja kolmella vuosikymmenellä, Ilkka Uimonen myös kolme kertaa. 60-luvun alun konkarit pärjäsivät politiikalla ja urheilulla, ennen kuin Vietnamin sota ryhtyi hallitsemaan palkintopallia.

Vinkki: Suomalaisten perinteinen vahvuus, luontokuva, on ollut useamman kerran palkittuna. TJEU: Hannu Hautalan sarja tiekuolemista 1973.

2. Valitse tappelusi

Filmiaikana voittajakuva oli aina ratkaisevan hetken tuotos Siitä Vuoden Suurimmasta Konfliktista. Mitä pidempään kriisi jatkui, sitä parempia kuvia tuntui syntyvän.

2022 ilmoittautumisen deadline oli tammikuussa eli tähän kilpailuun ei Ukraina vielä ennättänyt, mutta taatusti tulee olemaan 2023 kilpailussa edustettuna.

Vinkki: Jollain kivalla pikku Transnistria-luokan sivukriisillä voisi pärjätä.

3. Valitse alueesi

WPP on jaettu kuuteen eri maantieteelliseen alueeseen, kaikki kuvat osallistuvat globaalien palkintojen valintaan.

Vinkki: Afrikka, Afrikka ja Afrikka. Jos eurooppalaisia osallistujista on noin puolet, Afrikasta ehdotuksia tulee vain 3 %.

4. Valitse sukupuolesi

Vuoden 2022 osallistujista naisia oli vain viidennes.

Vinkki: Muunsukupuolisuus on vielä palkitsematta.

5. Näytä väriä

Mustavalkokuvat pärjäävät tässä kilpailussa yhä hyvin, ihme kyllä. Ehkä eurooppalaisten kuvatoimistojen takia.

Vinkki: Dramatiikkaa ja jyrkkiä sävyjä.

6. Älä lavasta

Vuoden 2015 skandaali oli Giovanni Troilon voiton diskaaminen. Troilon Charleroita käsitelleeseen kuvareportaasiin oli eksynyt naapurikaupungissa kuvattuja kuvia, koska Troilon mielestä ”Charleroi on vertauskuva koko Euroopan pimeälle puolelle”. 2013 Paul Hansenin Gaza-kuvaa syynättiin neljän tutkijan voimin.

2022 tilanne on toinen: avoin formaatti-sarjassa on naarmutettuja ja rei’itettyjä negatiiveja ja käsinvärittämistä. Ja videoita, herranjumala?

7. Lavasta täysillä

2022 kilpailun yksi voittajista on Jonathan Bendiktsen, jonka trollikaupunki Velesiä käsitellyt sarja paljastui lähes kokonaan tietokoneella tehdyksi. Mediatempaus palkittiin Euroopan avoimen sarjan voitolla, ehkä osittain koska

8. Kuulu kuvatoimistoon

Bendiktsen kuuluu Magnumiin. WPPn tallikilpailu on perinteisesti käyty ranskalaispohjaisesti Magnum-Vu-VII-välillä. 2022 Magnumiin kuului voittajista kolme, kuten myös uudempaan tulokkaaseen African Journalism Databaseen. En syytä – tietenkään – ketään kotiinpäin vetämisestä, mutta

9. Tunne tuomarisi

Raadit koostuvat ihmisistä. Ihmiset tykkäävät kavereistaan ja kivoista ihmisistä.

Vinkki: Aina kannattaa olla kiva raatien jäsenille.

Kirjoittaja on valokuvaaja, joka on ostanut WPPn työntekijälle oluen Kathmandussa.