Ensi maanantaina 14.11. illansuussa kuu on epätavallisen lähellä maata täysikuun aikaan. Harvinainen superkuuilmiö on nyt poikkeuksellisen näyttävä. Vastaava superkuu on nähty edellisen kerran vuonna 1948 ja seuraavan kerran siihen on mahdollisuus vasta marraskuussa 2034.
Norjalainen avaruusvalokuvaaja ja Sony-lähettiläs Ole Salomonsen jakaa parhaat vinkkinsä superkuun kuvaamiseen.
1. Oikea ajankohta ja paikka
Paras kuvausajankohta on alkuilta, jolloin taivas ei ole vielä täysin pimeä. Kun taivas on täysin tumma, kontrasti taivaan ja kirkkaan kuun välillä on liian suuri.
Jos haluat kuvaan myös maisemaa, kuva on paras ottaa ennen kuin kuu on noussut liian korkealle horisontin yläpuolelle. Kun kuu on noin 10 astetta horisontin yläpuolella, on viimeinen hetki ottaa kuvia, joissa etualalla näkyy myös ihmisiä ja maisemaa. Sen jälkeen onnistuu tietysti pelkän kuun kuvaaminen.
2. Lämmin vaatetus
Täydellisen kuvan ottaminen saattaa vaatia usean tunnin seisoskelun ulkona. Varaa siis mukaan lämpimät vaatteet, kengät ja termospullollinen lämmintä juotavaa.
3. Oikeat kuvausvälineet
Tarvitset kuvaamiseen kameran lisäksi jalustan ja kaukolaukaisimen. Peilijärjestelmäkameroiden kanssa on tärkeää muistaa nostaa peili ylös ennen jokaista laukaisua, jotta tärähdysriski on mahdollisimman pieni. Toinen vaihtoehto on käyttää peilitöntä järjestelmäkameraa, kuten minä käytän.
4. Kuvausasetukset
– Ota käyttöön manuaaliasetukset:
- Valitse himmenninaukoksi f/8–f/11, jotta saat parhaan mahdollisen terävyyden.
- Hyvä ISO-herkkyys on 100–800. Voit myös kokeilla isompia arvoja.
- Kuu liikkuu yllättävän nopeasti, joten kannattaa käyttää lyhyitä suljinaikoja, 1/125–1/500 sekuntia.
– Valonmittaustavaksi sopii joko keskustapainotteinen mittaus tai pistemittaus, jotta itse kuu valottuisi oikein.
– Kuvaa raakatiedostomuodossa, jotta kuvankäsittelyvaiheessa sinulla on paras mahdollinen säätömahdollisuus.
– Kameran takanäytön katsominen saattaa helpottaa kuvan rajaamista vähäisessä valossa.
– Kameran valotusmittariin tai histogrammiin on syytä kiinnittää huomiota, jotta valotus onnistuu.
5. Kuvankäsittely
Esimerkiksi kirkkauden ja selkeyden lisääminen kuvankäsittelyssä tuo kuun yksityiskohdat paremmin esille. Varo kuitenkin säätämästä liikaa, ettei etualan maisema tummu ja menetä yksityiskohtiaan.
Kuva: Ole C. Salomonsen, 16. lokakuuta 2016 Tromsassa. Kamera Sony A7R II, objektiivina 70-200 mm:n zoom ja siinä kaksinkertainen telejatke (SEL70200GM + SEL20TC).
Kommentointi on suojattu Google reCAPTCHA:lla, jota koskevat Googlen yksityisyyskäytännöt ja käyttöehdot.