Lady Ostapeckin kuvia Tampereella

Kirjoittanut 27.3.2019

Lady Ostapeckin kuvat ovat esillä Tampereella.

Amerikansuomalainen Lady Ostapeck (1918–2017) löysi 50-vuotiaana kirpputorilta vanhan ruusupuisen Korona View –paljekameran, joka muutti hänen elämänsä. Hän luopui aikaisemmasta valokuvaretusoijan ammatista ja aloitti uuden uran muotokuvaajana.

Lady etsi yhteistyössä kuvattavansa kanssa roolin, jossa tämä muuttui ruhtinattareksi, kreiviksi tai joksikin muuksi, mistä oli haaveillut. Hänellä oli poikkeuksellinen kyky löytää jotain olennaista ihmisen persoonasta. Fantasiakuvien rekvisiitta löytyi Ladyn ehtymättömistä varastoista.

Lady Ostapeck piti lukuisia näyttelyitä ja luentotilaisuuksia Yhdysvalloissa, Irlannissa ja Suomessa.

Hänen kuviaan on nähtävillä Tampereella 31.3. asti Kulttuuritalo Laikun Galleriassa, Keskustori 4.

Jos et ehdi näyttelyyn, niin voit hankkia itsellesi kirjan, jossa on Ostapeckin kuvia ja laajemminkin kerrotaan hänen mielenkiintoisesta elämästään. Juuri ilmestyneen elämäkertaromaanin Lady Ostapeckin maaginen kamera – Amerikansuomalainen taiteilijakutsumus (Docendo) on kirjoittanut Eira Hernberg. Näyttelyn valokuvat on kerätty kirjoittamisvaiheessa kohdatuilta ihmisiltä, ystäviltä ja sukulaisilta.

Lady Ostapeck, alkujaan Alma Kaukinen, haaveili nuorena taiteilijan työstä, suoritti kuvataideopintoja ja opiskeli muotisuunnittelijaksi.

Alma päätyi valokuvien retusoijaksi. Hän työskenteli suurissa studioissa Manhattanilla, ja valokuvaajien mukaan hän oli sielukas valokuvaretusoija. Suuret lehdet tekivät häneltä tilauksia. Hänen asiakkainaan oli kuuluisia taiteilijoita – muun muassa Greta Garbo tahtoi hänet kuviensa käsittelijäksi.