Ovatko sinun luontokuvasi taidetta?
Luontokuvako taidetta? Ei missään tapauksessa!, puuskahtaa moni ortodoksinen, ”aitojen” luontonäkymien rekisteröijä. Ihmismieli ei saisi pilata otoksia.
Kuvakilpailujen luonto- ja taide-elämysten välinen jännite muistuttaa joskus uskonnollisten lahkojen välissä kitkaa. Ristiriita näkyy vaikkapa Vuoden Luontokuva -kilpailun tulosten usein aiheuttamassa kuohunnassa.
”Aitoutta” vaativat sääntörajoitukset torjuvat tehokkaasti luontokuvanäyttelyistä taidetta, joka syntyisi luovalla muokkauksella. Vuoden Luontokuva -kilpailussa ”taideluontokuvaajia” on lopulta yritetty hyvittää perustamalla Taidetta luonnosta -sarja. Tuomariston koostumus tietenkin edelleen ratkaisee, kuka voittaa.
Hetkinen, siis perustettu mikä sarja?
Eihän luonto luo taidetta? Eikös ihmisen kulttuuri luo taiteen, kokemukseksi ihmismielessä, taiteilijan ja kokijan vuorovaikutuksena? Ei otoksena, vaan teoksena, jotakin uutta luoden, avartaen?
Onko Taidetta luonnosta -sarja siis harkitsematonta pilaa? Ja onko ortodoksi oikeassa: sellaisenaan, ”aitona”, luonnon esine tai näkymä, kaunis tai ruma tai muuten kiinnostava, ei vielä voi olla taidetta?
Mutta muuttuihan pisuaarikin taiteeksi
Kun Marcel Duchamp signeerasi pisuaarin ja kantoi sen galleriaan, muuttui se taiteeksi. Siis intentio, eli tarkoitus, pyhittää… hmm, taiteen!? Jos valokuvaaja siis rajaa luonnosta näkymän readymade-taiteena, ehkä signeeraakin ja ripustaa sen galleriaan, ja nimittää sen taiteeksi, se sitä myös on.
Onko taidetta siis kaikki taiteeksi tarkoitettu?
Entä taiteen laatu? Kulttuurinen evoluutio on hyvän taiteen (ja tieteen) peruspyrkimys, jatkuva uudistuminen, entisen korjaaminen ja täydentäminen.
Luonnossa jatkuu evoluutio, edelleen kehittyminen. Ortodoksinen luontokuva pyrkii paremminkin aiemman toistamiseen tai esikuvien (tahaton sanaleikki!) seuraamiseen. Olipa se tehty kuinka taitavasti ja teknisen loisteliaasti tahansa, hyvää taidetta se ei siis ole. Ja mitä ”aidommin dokumentoiva” luonto-otos on, sitä vaikeampi sen on luoda uutta, olla hyvää taidetta.
Käsitteet selviksi: varokaamme kutsumasta aitojen luontokuvien näyttelyä taidenäyttelyksi ja ”subjektiivisia luontoimpressioita” luontokuvanäyttelyksi!
Mutta nauttikaamme molemmista!
Ovatko sinun luontokuvasi taidetta vai taidekuvasi luontokuvia? Otoksia vai teoksia?
Mitä olet mieltä? Kerro oma mielipiteesi lähettämällä kommentti alla!
Luontokuvaus on taidetta. Kautta aikojen luntokuvamaalaukset ovat olleet taidetta, ei sillä ole väliä teetkö sen siveltimellä, tai kameralla, kun se vain on tehty hyvin.
Ei kaikki minun ottamani luontokuvat ole olleet taidetta, jotkut ehkä. Osa on ollut vain luonnosta ottamiani luontokuvia. Katsoja ehkä ratkaisee siitä aika paljon.
Lueskelin jälleen Wikipediaa aikani kuluksi ja lisäilin sekaan sitten omiani.
Koska ihmistä pidetään yhtenä eläimistä, tällöin ei ihmistä eikä hänen luomaa kulttuuriympäristöä voi pitää luonnon vastakohtana. Arkikielenkäytössä pidetään kuitenkin turhana korostaa kulttuuriympäristön erottautumista nimenomaan koskemattomasta, villistä luonnosta vaan käytetään pelkästään termiä luonto.
Ihminen on kumminkin pyrkinyt pääsemään eroon eläimellisyydestään uskonnon, tieteen ja taiteen avulla. Uskonto saarnaa että ihmisen luonnollisuus ja eläimellisyys on perisyntiä. Tieteellä on haluttu alistaa villiluonto ihmisen valtaan. Taiteen tekemistä on pidetty merkittävänä erona ihmisen ja muiden eläimien välillä. Luontokuvat valehtelevat jos kuvassa ei saa näkyä mitään ihmisen kädenjälkeä, että avohakkuu on esitettävä tuuheana metsänä.
Taiteen teorian keskeinen käsite on mimesis, joka tarkoittaa luonnon tai todellisuuden jäljittelyä ja esittämistä taiteen keinoin. Taideteos voi äärimmillään olla tarkka jäljennös jo olemassa olevasta kohteesta tai jotain sellaista, mitä emme kykene edes hahmottamaan. Teoksen ei tarvitse olla kuitenkaan esine, vaan se voi olla vaikkapa teatteri-, musiikki- tai performanssiesitys ja sellaisenaan mahdoton toistaa. Eli voisimme liimata alastomaan kehomme muovisia kauppakassin suikaleita ja siten muuntautua kurjiksi ja esittää heidän soidinmenonsa musiikin tahdista höystettynä kurkien kiimaisilla huudoilla ja japanilaisen Taiko-rummun tahdittaessa koko näytelmää.
Maisemamaalauksia pidetään helpommin taiteena jota jotkut arvostavat ja toiset halveksivat. Maalaustaiteen realismi on aivan jotakin muuta kuin valokuvan realismi.
Luonto on luonnollisesti sitä mitä se on. Voimme mulkoilla luontoa jostakin kulmasta ja tietyssä valaistuksessa ja varsinkin jos kuvaamme sen mustavalkoisena voimme väittää sitä otosta taiteelliseksi maisemavalokuvaksi. Luonnollisesti voimme väittää mitä tahansa ihan mistä tahansa. Joku on väittänyt että taide on kuollut käsitteenä, koska se ei sulje mitään ulkopuolelle.
Puritaanit yrittävät ikään kuin dokumentoida luontoa sellaisena kuin se muka on. Dokumenttikuvan saamiseksi raahataan kuvauskojuja metsään kuvauksellisiin paikkoihin, kaadetaan puita pois kuva-alalta taikka istutettaan kuvauksellinen puu, raahataan haaskoja paikalle, sivellään rasvaa ja hunajaa puihin jotta eläimet saadaan tulemaan sopiviin paikkoihin, asentoihin, sopivaan valaistukseen. Kun lavastus on saatu tehtyä kovalla työllä ja eläimet houkuteltua taikka aseteltua paikoilleen, niin otamme valokuvan jota väitämme dokumenttikuvaksi. BBC rakensi kokonaisen metsän studioon.
Sitten kehdataan kitistä, että sä ootkin säätänyt pilvien kontrastia mun mielestä liikaa. Näytä alkuperäinen kuva!!!!!
Muutama ajatus aiheesta – ja vielä yksi uusi käsite: https://jti.kuvat.fi/blog/6/Experientaalinen%2Brealismi/