Kolmen sukupolven kesämatka Lontooseen. Mietin moneen kertaan, otanko järjestelmäkameran kaulaani roikkumaan vai enkö? Kokeilisinko toimia kännykkäkameran varassa niin kuin muut matkalle lähtijät.

Lopulta päädyin kokeilemaan. Kännykässä on kuitenkin 2 objektiivia ja kuvat näyttivät suht laadukkailta. Tarkoituksenani ei ollut kuvata suuria maisemia vaan enemmänkin yksityiskohtia ja tietysti ikoniset Lontoon nähtävyydet kuten Big Ben ja London bridge.

Valintani oli oikea, koska jo heinäkuussa Lontoo oli todella täynnä matkailijoita, ja joka paikassa oli kova tungos. Iso kamera olisi ollut vain tiellä. Itsellemme laatimamme matkaohjelma oli myös hyvin tiukka. Taksilla siirtyminen paikasta toiseen oli huomattavasti hitaampaa kuin pujahtaminen metrosta toiseen. Askelia kertyi päivän aikana huomattavan paljon. Monesti päivän loppupuolella ajattelin, että ison kameran kuljettaminen olisi ollut rasite tällä matkalla. Siinä olisivat niskalihakset jumiutuneet varmasti.

Kännykkäkuvien huono puoli on kuvien resoluutio. Tuo 72 dpi ei palvele tarkoituksiani. Sen voi toki vaihtaa 300 dpi:ksi, mutta se tarkoittaa tietysti huomattavan pientä kuvakokoa. Siihenkin löytyy erilaisia vaihtoehtoja. Itse suurensin kuvakokoa 10 % kerralla Photoshopissa. Laatu ei kärsinyt tästä, vaikka tein tämän monta kertaa. Nyt hankin megapixel nimisen ohjelman, koska olen tutustunut synteettisten kuvien luomiseen ja niiden koko on myös pieni (1024×1024 px). Sen avulla saan kerralla nopeasti suurennettua tiedostoa 2, 4 tai kuusinkertaiseksi.

Täytyy myöntää, että kännykkäkuvaaminen on kyllä vaivatonta ja nopeaa, mikä sopi hyvin kaupunkikuvaukseen. Koska sillä sai otettua myös panoraama kuvia, tulivat puistojen valtavat kukkaistutuksetkin mukavasti kuvaan.

Meille oli varattu Buckinghamin linnan sisätilojen kierros. Siellä en ollut ennen käynyt ja ajattelin saavani sieltä hienoja kuvia, joissa olisi tarvittu järjestelmäkameraa. Selvisi kuitenkin heti eteisessä, että siellä ei saanut kuvata. Ei siitä kuvaamisesta olisi mitään tullutkaan, koska kuvattavaa oli ihan liikaa ja ihmisiä myös. Aina olisi joku ollut ”tiellä”. Sekään ei jäänyt harmittamaan. Tulipahan kerrankin katseltua tarkasti omilla silmillä, eikä vain kameran etsimen kautta.

Joka tapauksessa tämän matkan kuvat olisivat olleet aika tyypillisiä turisti kuvia. Tempo oli nopea, ja porukassa liikuttaessa ei voi jäädä etsiskelemään kuvakulmia ja odottelemaan, että muut turistit siirtyisivät edestä pois. Se ei olisi reilua muita kohtaan.

Tästä matkasta jäi yltäkyllin mukavia muistoja ja myös kuvia, joita voin hyödyntää omissa rakennetuissa kuvissani. Maailma muuttuu ja kun koko ajan tulee vielä vuosia lisää, niin kaluston keventäminen on joskus paikallaan. Samoin jos ilmoissa väijyy sateen mahdollisuus en halua enää järjestelmäkameraani kastella. Keväällä olin Azoreilla ja täytyy sanoa, että tuulessa ja sateessa kameran suojaaminen oli kyllä hankalaa eikä sateessa kuvaaminen ole kovin hauskaakaan.