Valokuvaajan työnkuva on entistä monipuolisempi, ja se näkyy myös koulutuksessa. Suomessa tarjotaan valokuvaajan opintoja niin kansanopistoissa kuin korkeakouluissakin.

Kilpailu on luovissa ammateissa kovaa, niin myös valokuvausalalla. Vastavalmistuneita kuvaajia tulee alalle suuria määriä, eikä kaikille löydy töitä. Itsensätyöllistäjiä onkin paljon. Alalla on myös itseoppineita kuvaajia, mutta monet valitsevat pohjakoulutuksen. Opistotasoisesta koulutuksesta voi ottaa vauhtia korkeampiin opintoihin, ja samalla saa hyvän käsityksen valokuvaajan ammatista.

Muotoiluinstituutin, LAB-ammattikorkeakoulun lehtori ja valokuvauksen opettaja Anu Akkanen kertoo:

– Ammattikorkeakoulujen tulee jo lähtökohtaisesti antaa valmiuksia ja taitoja työelämää varten, joten opiskelu koulussamme on hyvin työelämälähtöistä ja siihen sisältyy 30 opintoviikkoa käytännön harjoittelua. Painopiste on omassa ilmaisussa, johon liittyy ammattimainen fokus. Tällä tavoin opiskelija saa hyvät valmiudet tulevaan ammattiinsa.

Oppilaiden työllistymisaste ammattiin on hyvä, noin 75 %. Kaikista ei voi tulla ison päivälehden kuvaajia, joten opiskelijat ovat päätyneet urallaan esimerkiksi viestintä- ja markkinointitehtäviin sekä kuvatoimittajiksi. Iso osa jatkaa myös maisterinopintoihin, joko kotimaassa tai ulkomailla.

Syksystä 2022 alkaen koulutuksen nimi muuttuu kuvataiteilijan ammattikorkeakoulututkinnoksi, ja valokuvaus siirtyy kuvataiteen opintojen alle.

– Opiskeluun kuuluu valokuvauksen lisäksi esimerkiksi kieliopinnot, taidehistoria, piirustus ja maalaus sekä eri ohjelmistojen opettelu. Myös kirjoittamisen opetuksen määrää on lisätty. Hyvä itseilmaisun taito myös kirjallisesti on tärkeää, koska siitä saa eväitä vaikkapa hyvän hakemuksen tekoon ja apurahojen hakemiseen. Valinnaisaineitakin on tarjolla, ja niitä ovat muun muassa muoti ja arkkitehtuuri, Akkanen jatkaa.

– Opintosuunnitelma on tehty niin että se tukee digitaalista valokuvausta. Oppilaitoksella on pimiö, joten myös analogista kuvausta voi opetella itsenäisesti vaikkei sitä ole opintosuunnitelmassa. Akkanen päättää.

Muotoiluinstituuttiin pyritään yhteishaulla. Hakuportaalissa on ennakkotehtävät, jotka lähetetään sähköisesti, ja parhaimmisto kutsutaan pääsykokeisiin. Vuosittain sisään otetaan 18 uutta opiskelijaa. Koulutus kestää neljä vuotta. Omaa kameraa ei tarvita, vaan sen saa lainaksi koululta.

Antoisaa opiskelua

Ihmisten kuvaaminen on Stadin AO:ssa opiskelevan Jutta Myllykosken mieliaihe.

– Tykkään kuvata ihmisiä. On niin hienoa, kun henkilön oma persoona näkyy kuvassa ja kuvista heijastuu heidän sisäinen maailmansa, hän kertoo.

Stadin AO on suuri oppilaitos, ja sillä on 14 toimipaikkaa ympäri Helsinkiä. Tutkintoja on tarjolla lähes 30.

Myllykoski on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, jossa hän kävi peruskoulun ja lukion. Lukion jälkeen hän piti välivuoden töitä tehden ja matkustellen.

Helsinkiin tullessaan 22-vuotias Myllykoski alkoi opiskella liikkuvaa kuvaa.

– Olen aina rakastanut valokuvia ja visuaalista taidetta ylipäätään. Kun opiskelin liikkuvan kuvan linjalla, huomasin pian että valokuvaus on kuitenkin oma juttuni. Onneksi vaihto valokuvauslinjalle onnistui, ja oli itselleni ehdottomasti oikea valinta, hän sanoo.

Valokuvauksen opiskelu maistuu Myllykoskelle.

– Se on tosi kivaa! Olen oppinut paljon kameroiden tekniikasta, valaistuksesta ja koko valokuvaajan ammatista. Koulussa on mukavia mutta haasteellisiakin tehtäviä, ja opiskelijoille annetaan tilaa etsiä ja toteuttaa omaa tyyliään sekä mielenkiinnon kohteitaan. Mihinkään vaikeaan asiaan en ole vielä törmännyt.

Mieleenpainuvin kuvauskokemus Myllykoskelle oli hänen ystävänsä kuvaaminen.

– Hän oli hieman epävarma kameran edessä, ja oli varma ettei tule onnistumaan kuvissa. Nähtyään lopputuloksen hän sanoi, että kuvillani sain hänet tuntemaan itsensä kauniiksi. Se lämmitti ja kannusti todella paljon.

Vanhat valokuvat ovat Myllykoskelle tärkeitä.

– Rakastan mennä esimerkiksi isovanhempieni luokse ja katsella heidän valokuviaan vuosikymmenten takaa. Vaikka en itse ollut tuolloin olemassa, voin kokea ajankuvaa, tilanteita ja tunteita kuvien kautta. Haluan itsekin jättää omat muistoni elämään valokuvina maailmaan. Niitä voi joku tulevaisuudessa sitten vuorostaan katsoa ja kokea, hän päättää.

Vaikea valo

19-vuotias Jemina Suonpää opiskelee Muurlan Opistossa, jossa on opetettu valokuvausta jo yli 30 vuoden ajan.

– Olen kotoisin Savonlinnasta, ja siellä kävin kuvataidelukion. Lukiovuosina innostuin valokuvaamisesta. Instagram oli iso juttu, ja sen kautta aloin julkaista kuvia sosiaalisessa mediassa, Suonpää kertoo.

Muurlassa oppiaineisiin kuuluu esimerkiksi valokuvailmaisu ja tekniikka, valaisu, lehtikuvaus, videokuvaus, mustavalkokuvien pimiötyöstäminen, mainoskuvaus sekä dokumentaarinen valokuvaus. Lähtökohtina on vahva ja omanlainen, persoonallinen ilmaisu. Opisto antaa hyvät valmiudet korkeamman asteen opiskeluihin.

– Meitä on linjallamme kymmenen opiskelijaa, ja ryhmä on todella mukava. On hienoa, että olemme kaikki erilaisia niin iältämme kuin taustoiltammekin. Ja koko opiskelu on muutenkin ihan superkivaa! Meillä on paljon käytännön tekemistä sekä hyödyllistä ja mielenkiintoista teoriaa. Itse pidän eniten henkilökuvauksesta sekä katukuvauksesta.

Suonpään lempiaihe ovat ihmiset, joko miljöössä tai studiossa.

– Tuntuu että luontokuvaus ei ole se omin juttu. Haluan kohdata ja kuvata kaikenlaisia ihmisiä. Potrettivalokuviin saan paljon enemmän syvyyttä ja ulottuvuutta kuin vaikkapa kauniiseen maisemaan.

– Vaikeinta on valokuvata hämärässä ja pimeässä. Olin kerran kuvaamassa häitä ja paikka itsessään oli varsinainen idylli. Vanhassa meijerissä valaistuksena olivat kynttilät. Ja sehän oli sitten varsinainen valokuvaajan painajainen! Valo ei yksinkertaisesti riittänyt ja kuvista tuli rakeisia. Onneksi hääpari piti tunnelmallisista kuvistani! Mutta kaikista haasteellisista jutuista voi onneksi oppia, joten jos vastaavanlainen tilanne tulee joskus eteen, niin otan mukaani tarpeeksi valoja, hän nauraa.

Suonpää pääsi viime kesänä myös festareille.

– Kuvasin Saimaa Hehkuu -festareilla, se oli ollut unelmani jo pitkään.

Valokuvaus on hänelle itseilmaisun väline, ja halu kehittää sitä on vahva. Muurlan opiston jälkeen Suonpää haluaisi päästä kuvausassistentiksi ja oppia lisää ammatista.

– Ihmisiä kuvatessa toivoisin, että kuvista välittyy kuvattavien rentous. He olisivat itsensä näköisiä, ja muistaisivat kuvaushetken ikuisesti, pysähtyneen kohtauksen elämässä. Haaveeni ovat isot, mutta unelmathan ovat toteuttamista varten, hän sanoo.