Nuoresta iästään huolimatta Konsta Punkka on kokenut luontokuvaaja ja Instagramin suosituimpia suomalaisia. Hänellä on huimat 1,3 miljoonaa seuraajaa. Kaikki alkoi helsinkiläisistä pörröhännistä.

Oravakuiskaajaksikin tituleerattu Punkka kiinnostui alun perin musiikki- ja skeittivalokuvauksesta.

– Kuvasin paljon skeittiskeneä sekä keikkoja, mutta luonnostakin olin pitänyt aina. Nuorempana kuvasin ihan kaikkea mahdollista, ja kehitin samalla omaa ilmaisuani. Tein myös hääkuvauksia. Oikeastaan ihan sattuman kaupalla aloin kuvata Seurasaaren oravia, koska halusin päästä eläimen lähelle.

Orava on kuvauksellinen eläin, ja etenkin lumessa kuvatut pienet oravapallerot ovat hellyttäviä. Veikeät ja kesyt kaupunkioravat toivat nuorukaiselle saman tien ihailijoita ja mainetta. Kurrekuvat kiinnostivat saman tien myös ulkomailla.

Punkka sanoo, ettei eläimiä kuvatakseen tarvitse lähteä kauas, vaan kiintoisia kohteita löytyy ihan kotinurkiltakin.

Kun Punkka oli 15-vuotias, Instagram-ilmiö vyöryi maailman tietoisuuteen, ja muovasi valokuvausta pysyvästi.

– Eri näkökulmia luontokuvaukseen löytyy aina, eikä omani ole ollenkaan tyypillisin polku luontokuvaukseen. Koin Instan heti omaksi kanavakseni. Siihen aikaan siellä ei myöskään ollut juurikaan luontokuvia, joten olin sen asian kanssa onnekas, koska olin ensimmäisten joukossa. Lukiossa ollessani oravakuvat alkoivat sitten levitä netissä. Rippilahjaksi olin saanut Canon Powershot -kameran, ja se kulki aina mukana. Se oli oivallinen väline alkavaan kuvausharrastukseen.

– Koko valokuvaus ilmaisumuotona alkoi oikeasti kiinnostaa, ja olin kesätöissä Tekniikan Museossa kuvaten erilaisia esineitä. Palkallani ostin ensimmäisen järjestelmäkamerani, joka oli Nikon D5000.

Punkalla on oma tyylinsä, ja nuoren miehen ihastuttavat oravakuvat olivat niin hyviä, että jo alkuaikoina hän alkoi saada yhteistyötarjouksia. Hän on työskennellyt päätoimisena kuvaajana vuodesta 2012 asti.

Yhteistyökumppaninsa hän valitsee tarkasti. Asiakkaiden on oltava samassa linjassa Punkan omien, vihreiden arvojen kanssa. Hän on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi National Geographicin, Olympuksen, Nikonin, Adoben ja Yleisradion kanssa. Hän on myös kuvannut ilmakehän mittausjärjestö ICOS:lle, joka tutkii ilmastonmuutoksen nopeaa etenemistä Euroopassa ja Grönlannissa.

Ihminen, katso eläintä

Punkka kuvasi oravia parin vuoden aikana, kunnes tunsi, että on aika keskittyä myös muihin eläimiin. Kaikista maailman eläimistä Punkan oma suosikki on kettu.

– Aloin kiinnostua ennen kaikkea kaupunkiluonnosta sekä maisemista entistä enemmän, ja laajensin omaakin reviiriä. Armeijan ohessa etsiskelin ketunpesiä, koska eläimenä kettu on todella mielenkiintoinen, ja niitä löytyy vaikka mistä, kunhan vaan osaa etsiä. Kettuja on niin kantakaupungeissa kuin erämaissakin. Niitä asustaa juna-asemilla ja kauppojen alla.

– Ketunpesällä ei saa olla kiire. Olen seuraillut pesän tapahtumia jopa viikkoja. Huomasin, että ne jopa tunnistivat minut, kun ne eivät enää välittäneet minusta ollenkaan, vaan jatkoivat omia puuhiaan. En mene koskaan liian lähelle eläimiä, vaan haluan tarkkailla niitä etäämmältä. Luonnon täytyy olla villi. On todella etuoikeutettua keskittyä vain eläimiin, ja kuvatessa aikakin menettää merkityksensä. Eläin on myös eloisimmillaan sen omassa ympäristössä. Jokainen eläin on omanlaisensa, ja niiden kasvoilla voi erottaa erilaisia tunnetiloja. Se kiehtoo joka kerta.

Punkka pyöräilee hämärän aikaan Helsingissä, ja näkee sellaista luontoa, mitä monet päiväsaikaan liikkuvat kiireiset ihmiset eivät välttämättä koskaan kohtaa. Kaupunkiluonto on miljöönä kiinnostava. Hän pyrkii myös siihen, että eläin reagoi ihmiseen, ja katsoo kameraan. Silmät ovat eläimenkin olemuksen peili. Silmien kautta voi kertoa tarinaa.

Vaikka Punkka on matkustanut kymmeniin eri maihin, hän on vannoutunut pohjoisen pallonpuoliskon ystävä.

– Afrikkakuvia ja -kuvaajia on jo valtavasti ennestään. Siellä olisin vain yksi kuvaaja muiden joukossa. Itse tunnen turhaksi matkustaa kauas vain valokuvien perässä. Hyvät kuvat eivät ole paikkasidonnaisia, vaan hyvä kuva syntyy kuvaajan päässä ja vaikka omalla pihalla, lähimetsässä tai lintulaudalla. Korona-aika on itselleni tarkoittanut sitä, etten ole matkustellut maaliskuun jälkeen, mikä ei todellakaan ole ollut negatiivinen asia. Suomihan on loistava maa, ja täällä on hienoja eläimiä sekä erilaiset vuodenajat. Normaalina aikoina vietin noin 200 päivää vuodessa poissa Suomesta, joten tämä vuosi on ollut monella tapaa erityinen.

Jännittäviä tilanteita

Nappiotokset syntyvät joskus sattumalta. Näin kävi Punkalle New Yorkissa.

– Kuvistani oli näyttely kaupungissa, ja vietin siellä samalla muutaman päivän. Halusin myös kuvata paikallisia eläimiä, ja kävelin öisin niitä etsimässä. Lajillakaan ei ollut niin väliä, ihan mikä vain olisi kelvannut, vaikka pulut ja rotat. Viimeisenä iltana olin Keskuspuistossa penkillä istumassa, ja uskomatonta mutta totta; edessäni pesukarhu nojasi aitaan! Tilanne oli todella nopea, mutta onneksi kamerani oli valmiina. Heti kun olin saanut pesukarhun kuvattua, paikalle pölähti viisitoista turistia kännykkäkameroineen. Se on edelleen yksi lempikuvistani.

Myös matka Pohjois-Grönlantiin tutkimusasemalle on jäänyt mieleen.

– Kuvasin siellä naaleja, ja alue oli sellainen ettei sinne normaalisti edes päästetty ketään, joten naalit eivät olleet koskaan nähneet ihmisiä. Ne olivat hyvin uteliaita eivätkä pelänneet ollenkaan. Niitä ei oltu metsästetty, ja ne olivat niin luottavaisia että tulivat aivan viereen. Se oli todella hieno kokemus.

Myös kommelluksia ja uhkaavia tilanteita on Punkalle osunut.

– Urani alussa olin Norjassa ystäväni kanssa vaeltamassa, ja näin komeita myskihärkiä. Tilanne oli aika absurdi, koska en tiennyt niitä sillä alueella edes olevan! No pakkohan siinä oli sitten mennä lähemmäksi ihastelemaan. Yhtäkkiä iso myskihärkä alkoi tömistelemään, kuopimaan maata ja lähti tulemaan kohti. Lujaa! Otin vikkelästi jalat alle ja lähdin juoksemaan. Onnekseni siellä oli myös tiheää metsikköä, johon pääsin turvaan. Se oli aikamoinen opetus. Eli täytyy aina tutkia ennakkoon alueen eläimistö, ja mitä voi olla odotettavissa, Punkka nauraa.

Myskihärkäkammoa ei Punkalle tullut, vaan hän pitää niitä edelleen suurenmoisina eläiminä, mutta seuraavan kerran hän kuvaa niitä turvallisen välimatkan päästä.

Inspiraatioita ja vinkkejä

– Olen urallani ollut onnekas, ja juuri tämä meidän aikamme mahdollistaa internetin käytön teosten julkituomisessa ja markkinoinnissa. Olen luonut urani luontokuvaajaksi epätavallista reittiä enkä ole myöskään esimerkiksi osallistunut kilpailuihin. Valokuvausta en ole koulussa opiskellut, paitsi puolisen vuotta Voionmaan opistossa. Olen oppinut kuvausta YouTubesta, ja olen lukenut kirjoja ja artikkeleita. Ja olen myös kuvannut koko ajan. Siis aivan koko ajan. Kuvaamaan ei opi muuten kuin kuvaamalla.

Punkka on tutustunut myös filmillä kuvaamiseen muutaman viikon ajan.

– Olihan sitä mukava kokeilla, ja se on oma kiehtova maailmansa, mutta digitaalisuus se valokuvaa ajaa. Photoshop ei ole minun juttuni, vaan käytän Lightroomia. Siellä säädän sävyjä ja kontrasteja, niin että ne sopivat tunnelmaan. Haen kuvillani tietynlaista satumaisuutta, enkä dokumentaarista luontokuvaa. Mutta kuvissani kaikki on aitoa. Mitään ei lisätä eikä oteta pois.

Kaupunkieläinten linssiin metsästämisen lisäksi Punkka on myös kokenut piilokojuissa istuja. Kojukuvaaminen kuulostaa helpolta, mutta siinäkin on omat haasteensa. Eläimiä odottaessa voi mennä päiviä. Kesällä valoisaan aikaan kuvaaja ei myöskään suuremmin nuku. Odottamisen lisäksi kuvaamiseen tarvitaan myös kosolti onnea.

Punkan yksi kuvaaja-idoleista on Paul Nicklen, maailmankuulu biologi ja valokuvaaja. Hän on erikoistunut ennen kaikkea napaseutujen ekosysteemeihin, ja on urallaan saanut kymmeniä kansainvälisiä palkintoja.

– Suomalaisista ihailen Hannu Hautalaa, ja olen onnekseni päässyt hänen kanssaan myös juttusille.

Punkalla on hihassaan myös vinkkejä aloitteleville luontokuvaajille.

– Kuvaa aina eläimen ehdoilla. Käytä myös aikaa saman eläimen tai eläinten kanssa, ja tutki niiden käytöstä ja elinympäristöä. Valokuvaa myös säällä kuin säällä, ja eri vuorokauden aikoina. Mieti kuvan kompositiota, kokonaisuutta sekä taustaa, ja missä eläin olisi parhaimmillaan. Keskity eläimeen ja sen persoonallisuuteen. Älä kopioi muita kuvaajia, vaan koita etsiä se oma juttusi. Kuvaa eläimen tasolla, tai jopa hiukan alhaalta ylöspäin. Siitä tulee usein mielenkiintoinen perspektiivi, hän vinkkaa.

Punkka myös kehottaa käyttämään valoisat kesäyöt hyväksi. Silloin voi hypätä pyörän selkään, ja ajella omalla asuinalueellaan ja pitää silmät auki.

– Aamuyön tunnit ovat hienoja, ja silloin voi sattumalta nähdä vaikka mitä jännittävää. Maaseudulla voi ajella autolla pikkuisia metsäteitä, ja auto toimii myös erinomaisena piilokojuna.

Konsta Punkalta on juuri ilmestynyt kirja, joka on neljän vuoden työn tulos. Tulevaisuudessa Punkka aikoo kiertää Euroopan suuria kaupunkeja ja kuvata niiden eläimistöä. Hänelle valokuvaus on sekä työ että elämäntapa.

Kuka

Konsta Punkka

Vuonna 1994 syntynyt itseoppinut valokuvaaja. Asuu Helsingissä.

Insta: @kpunkka

Web: konstapunkka.com