Olympus julkisti Photokinassa E-M1 -kameran uuden päivitysversion, Mark II:n.
Sen sarjakuvausnopeus on kaikki automaattitarkennusominaisuudet säilyttäen 18 valotusta sekunnissa. Jos tarkennuksen monipuolisuudesta tingitään, nopeuden saa 60 ruutuun sekunnissa – täydellä 20 megapikselin resoluutiolla.
Tarkennuspisteitä on 121 kappaletta, kaikki ristikkäisiä, sekä kontrastia että vaiheentunnistavaa tyyppiä. Kamera pystyy myös tallentamaan 14 ruutua laukaisimen painamista edeltävältä ajalta, tarvittaessa täydellä resoluutiolla ja raakatiedostoina.
Sähköisen etsimen virkistystaajuus on 120 kuvaa sekunnissa ja viive kuusi millisekuntia.
Muistikorteille on nyt kaksi paikkaa, ja akunkestoa on parannettu. Käsikahva on muotoiltu paremmin käteen istuvaksi, eli kookkaammaksi.
Kameran kenno on Live MOS -tyyppiä ja varta vasten tähän kameraan suunniteltu.
TruePic VIII -prosessoreita on kaksin kappalein, ja ne ovat neliytimisiä. Kuvanvakaaja on viisiakselinen ja toimii yhdessä objektiivissa olevan kuvanvakaajan kanssa. Tuloksena on valmistajan mukaan 6,5 aukkoarvoa vastaava suorituskyky.
Kameralla voi kuvata 4K-videota aina 30 ruutua sekunnissa. Dynamiikkaa on laajennettu yhdellä aukkoarvolla, mikä tuo mukanaan paremmat kohinaominaisuudet kuvan alasävyissä.
Pixel shift -toiminto lisää kuvan värintarkkuutta ja resoluutiota ottamalla kahdeksan valotusta kennoa välillä siirtämällä. Näin jokaisen pikselin kohdalta saadaan jokaisen osavärin informaatio ilman arvaukseen perustuvaa laskentaa. Toiminnolla saatavan kuvan resoluutioksi saadaan tällöin 50 megapikseliä.
Samalla kertaa julkistettiin kaksi uutta objektiivia Olympuksen Pro-sarjaan, ED 25 mm f/1,2 PRO ja ED 12–100 mm f/4 PRO. Molemmat ovat sääsuojattuja.
Toimittajamme Timo Ripatti on Photokinassa, Kölnissä tutustumassa kuvauksen uusiin tuuliin. Joka toinen vuosi järjestettävä Photokina-tapahtuma pidetään 20.–25. syyskuuta 2016.
Kommentointi on suojattu Google reCAPTCHA:lla, jota koskevat Googlen yksityisyyskäytännöt ja käyttöehdot.