Seurat toimivat: tammi-helmikuussa

Kirjoittanut 21.1.2021

Kameraseuroissa ei pelätä pimeää

Espoolaisen Kara-Kameroiden jäsenet kuvaavat nyt enemmän ulkona, koska koronaepidemia on jopa estänyt perinteiset kuvien katseluillat sisätiloissa. ”Kokeilimme lyhyitä retkiä lähiseudulle, mutta pian havaittiin arki-iltoina pimeän tulevan varhain.” sanoo Lassi Ritamäki Kara-Kameroista. ”Opettelimme joskus valomaalausta ja nyt päätimme kokeilla sitä uudelleen”. Marraskuussa kahdeksan innokasta jäsentä kokoontui lähimetsään. Sumuinen ja tihkusateinen ilma sopi hyvin valomaalaukseen ja viereinen kuva syntyi. Jäsenet päättivät jatkaa pimeäkuvausta suuntana kaupungin valot ja valotapahtumat.

Kara-kameroiden perustana on jäsentapaamisten lisäksi tehdä kuvausretkiä lähelle ja kauemmaksi, joskus jopa Viroon saakka.

Tampereen Valokuvausseurassa pyöritettiin puolestaan teräsvillaa. Seuran Lauantaikuvaajat suunnistivat Ritva Järvisen johdolla Pyhäjärven rantaan, jossa teräsvillan pyörittämiselle on tilaa. Tässä Ritvan vinkit: Suljinaika niin kauan auki, kun teräsvilla pyörii, eli kamera on kuvaustilassa B. Harmittaa, jos kamera sammuu kesken. Illassa ei ehdi kovin montaa pyöritystä kuvata, sen verran siihen aikaa tuhrautuu. Kamera ehdottomasti jalustalle. Ota ympäristöä kuvaan mukaan. Kipinäsuihkua pitää varoa. Herkkyysarvoa voi etsiä sopivaa, mutta jos on paljon vallitsevaa valoa kuva palaa helposti puhki, siksi pieni ISO 100-400. Aukko 8-11. Liian pienellä aukolla tulisuihkun viiva kapenee ja vastaavasti isolla aukolla levenee ja saattaa muuttua tuhruiseksi. Vaatii vähän harjoittelua, mutta on tosi hauskaa. Kokeile erilaisia pyöritystapoja.

Pyörittäminen on oma lukunsa. Näyttää helpolta, mutta käsi on kovilla. Koiran talutushihnalla (110 cm) on hyvä pyörittää, koska siinä on lenkki valmiina toisessa päässä ja koiranleuka toisessa, mihin vispilän voi kiinnittää.

Lisäksi tarvitaan teräsvispilä, teräsvillan koko 0000 tai 000, sytyttämiseen kannattaa käyttää kunnon kaasusytkäriä – ei tulitikkuja eikä tavallisia pikku sytkäreitä. ”Pyörittäjällä on hyvä olla päällä turvallinen varustus”, neuvoo Ritva Järvinen.

Kuva: Ritva Järvinen, ISO 250/ f11, 24 mm, 22 sek.

Mikäli haluat syventää valokuvausharrastustasi, katso lisätietoja Kara-Kameroinen verkkosivuilta www.karakamerat.kuvat.fi. tai Tampereen valokuvausseuran sivuilta www.valokuvausseura.fi. Valtakunnallisesti tietoa seuratoiminnasta löytyy osoitteesta www.sksl.fi


Näyttelyt

SKsL:n vuosinäyttely Helsingissä. Kuvien lähetys on käynnissä 31.1.2021 saakka. Lisätiedot: www.sksl.fi

Vantaa Fotokerhon vuosinäyttely 30.12.2020 – 28.1.2021 Myyrmäessä, Myyrmäkitalo, Paalutori 3, 01600 Vantaa

Lisätiedot: www.vantaanfotokerho.net


Suomen Kameraseurojen Liiton kurssi

Portugalin valokuvaustyöpaja ja festivaalimatka 30.4.-8.5.2021 Nazaréhen, Aventesiin ja Portoon. Lisätietoja www.sksl.fi/valokuvauskoulutus


Tampereen Valokuvausseuran kurssit

Valokuvauksen peruskurssi | 23.-24.1.2021 klo 10-14 | 45 €

Lightroom peruskurssi | 20.-21.2.2021  klo 10–14 | 45 €

Luova kuvankäsittely | Lightroom ja Photoshop | 20.-21.3.2021  klo 10–14 | 45 €

AMMATTILAISKURSSIT:

Fine Art -Henkilökuva – Herätä luovuutesi | Mikaela Holmberg | Suunnitelmasta lopulliseen kuvaan 30.1.2021 klo 10-16 | 70 €

Maisemavalokuvauksen verkkokurssi | Mikael Rantalainen | 13.3.2021 klo 10-15

Lisätietoja ja ilmoittautumiset.


Seurainfo

Ohjelmaa kameraseurojen jäsentapaamisiin

Kun haluat jäseniltaasi erilaista ohjelmaa, vaihtoehtoja löydät liiton verkkosivuilta kohdasta ”Seuratoimijan työkalupakki=> Esitelmäpankki”.

Valokuvauskurssin järjestäminen ulkopuoliselle harrastajille ja seuran jäsenille, on erinomainen tapa kasvattaa seuran jäsenmäärää. Liitto auttaa. Ole yhteydessä koulutusvastaavaan, reino.havumaki@sksl.fi.

Järjestätkö valokuvauskurssin tai jonkin muun tapahtuman paikkakunnallasi?

Mikäli haluat tapahtumallesi näkyvyyttä valokuvaajapiireissä, ilmoita siitä liiton tiedotukseen. Liitto julkaisee jäsenseurojen tapahtumia verkkosivuillaan ja some-kanavissa. Kerro tapahtumastasi sähköpostilla tiedotus@sksl.fi ja otamme sinuun tarvittaessa yhteyttä.

Päivitä seurasi uudet toimihenkilöt myös liittoon!

Samalla kun päivität seuran uudet toimihenkilöt yhdistysrekisteriin, lähetä tiedot myös liittoon tiedotus@sksl.fi. Liitto tiedottaa mm. tulevista näyttelyistä ja apurahoista sekä tarjoaa monenlaisia palveluja ja apua.

Oletko kameraseurassa, joka ei ole vielä liiton jäsen?

Suomen Kameraseurojen Liitto (SKsL) on 1932 perustettu valokuvauksen harrastajien keskusliitto. Jäsenseuroja on 88 ja niissä jäseniä noin 4500. Liittyminen tuo monia etuja. Kuvaamisesta tulee tavoitteellisempaa, kun saa oikeuden osallistua liiton vuosittaisiin näyttelyihin sekä moniin kansainvälisiin kuvakilpailuihin. Lisäksi liitto järjestää valokuvauskursseja ja koulutuksia eri puolilla Suomea sekä myöntää rahallista tukea valokuvauskursseihin jne.
Lisätietoja: toimisto@sksl.fi tai toiminnanjohtaja Kari Tolonen, puh. 0400 634 631.