Taustakuvaaja: Vesa Jakkula

Kirjoittanut 19.12.2019

Eläkkeellä oleva arkkitehti Vesa Jakkula, 77, on kuvannut nettisivustomme kuuraisen kuvan. Kuva on otettu Orivedellä vuonna 2017.

– Se oli varmaan syksyn viimeinen mökkireissu. Yöllä lämpötila oli käynyt pakkasen puolella, mutta aamulla kuura alkoi jo sulaa, joten kuva oli otettava nopeasti. Kuva on otettu Sony RX100:lla aukon esivalinnalla f/4,5, ISO 400, 1/50sec, polttoväli 10,4mm (35 vastaavuus 24mm), Vesa kertoo.

Vesan kuvausharrastus alkoi 12-vuotiaana, kun hän sai isänsä kaksisilmäisen ”kottaraispöntön”, venäläisen Komsomolets kameran. Ensimmäinen mieleen jäänyt kuva oli otos siipiään levittävästä hanhesta.

– Olin siitä hyvin ylpeä, vaikka nykymittapuun mukaan se oli surkea.

Millainen on sitten nykyään Vesan mielestä onnistunut valokuva?

– Vaikea kysymys, riippuu aiheesta. Maisemakuvissa pyrin usein dramaattisiin valaistuksiin. Yleensä editoin kuvani siten, että hieman liioittelen ja mustavalkoiset kuvat vedän aika tummiksi ja jyrkiksi.

– Kuvaan kaikenlaista – maisemaa, lintuja, kasveja. Otan samasta paikasta kuvan uudelleen, jos valaistus on parempi tai muuten oletan saavani aikaisempaa paremman kuvan, Vesa sanoo.

Vesan motto valokuvaajana on, että paras kamera on se, mikä on mukana.

– Ulkoilen usein Vuosaaren Uutelassa. Harjoituspainona on silloin kamerareppu, jossa on pari Nikonin kevyttä kroppirunkoa: D3500, jossa on kiini Nikkor 70–300 mm f/4,5-5,6 objektiivi, sekä D5300-runko Tokinan (DX) 11-16mm f/2,8 suosikkilasilla. Taskussa on lisäksi Sony RX100 -pokkari.

Vesan kuvauskalustosta löytyy lisäksi rungot Nikon D700 ja Sony RX100. Objektiiveista Nikkor FX objektiivit: 20mm f/4, 24–120mm f/4, 50mm f/1,4, PC Nikkor 35 mm f/2,8 ja micro Nikkor 55mm f/3,5. Lisäksi muutamia DX normaali zoomeja.