Itse tulostamalla saat ennen näkemätöntä laatua, ja tulokset näet heti.

Helpoin tapa saada paperikuvia on niiden tilaaminen tulostuspalvelusta, ja useimmissa tapauksissa voit jättää tilauksen sisään käyttämällä nettisivulta löytyvää liittymää. Kun olet syöttänyt tiedot kuviesi koosta ja määrästä, tulostusmateriaalin paksuudesta ja pinnasta, ja hoitanut maksuasiat, tarvitsee enää vain odotella. Valmiit kuvat voit noutaa vaikka postista. Isommat paksussa kuoressa ja kookkaammat pahvirullassa.

Jos haluatkin kuvasi muutamassa minuutissa etkä muutamassa päivässä, ja haluat valvoa tulostimen jälkeä ja hienosäätää sitä, vaihtoehdoksi jää itse tulostaminen. Useimmissa tapauksissa paperin ja musteen hinta yhdessä tulevat myös halvemmaksi kuin tilattu tulostustyö lähetyskuluineen.

Sopivan tulostimen hankinta on silloin ajankohtaista.

Markkinoita hallitsevat Canon ja Epson, mutta myös HP on varteenotettava vaihtoehto DesignJet-mallistollaan. Useamman vuoden ajan on HP:n valikoimissa ollut vain A4-koon monitoimitulostimia ja toisena äärimmäisyytenä rullapaperia käyttäviä suurkokolaitteita. Mallistossa on nykyään useampikin tulostin, jonka työleveys on 61 cm eli käytännössä A1-koon lyhyempi sivu.

Millainen kamera on paras?

Intohimoisesti tulostamiseen suhtautuva valitsee kamerankin sen mukaan, että sen kuvista saa toivotunlaisia tulosteita. Ammatikseen näyttelykuviaan myyviä valokuvataiteilijoita on harvassa, mutta menestyneimmät näkevät koko prosessin alkuperäisen kuvansa ideoimisesta näyttelyn purkamiseen yhtenä tapahtumasarjana. Kamera on tässä aivan ratkaisevassa roolissa, muttei ihan samalla tavalla kuin alkuun uskoisi.

On aika yllättävää, miten vähän tarvitaan pikseleitä kuvassa, ja silti saadaan laadukkaita tulosteita. Ensimmäinen käytössäni ollut digikamera, Nikon Coolpix 950, tuotti 1600 x 1200 pikselin kokoisia kuvatiedostoja. Niistä sai tulostamalla A4-kokoisia kuvia, ja vasta suurennuslasilla katsoen saattoi huomata, että pikseleitä voisi olla mielellään enemmänkin.

Jos kamerassasi on 18 MP kenno, sen kuvanlaatu riittää ihanneolosuhteissa A2-kokoisiin kuviin.

Samalla laskutavalla voit 24-megaiselta kennolta saada 40×60-senttisiä kuvia, ja 42 MP riittää jo 53×80 cm tulosteeseen eli käytännössä A1-kokoon.

Kuvien koossa ei ole tällöin huomioitu katseluetäisyyttä. Isompaa kuvaahan katsellaan kauempaa, ja silloin tuo A1-koon 10 linjaa millimetrillä on jo ylellisyyttä. Jos katseluetäisyys on samaa luokkaa kuin tulostetun kuvan leveys, ei kenenkään näkökyky riitä poimimaan noin pieniä yksityiskohtia kuvasta.

Vaikka pikseleiden määrä ei olekaan se kynnyskysymys, on niiden laatu sitäkin tärkeämpää. Parhaiten tulee säätövaraa käyttöön, kun valottaa raakatiedostoja. Silloin voi tehdä perusteellisempaa sävyjumppaa kuin JPEG-kuville. Tulostin tekee sitä parempaa jälkeä, mitä laajempi väriavaruus ja dynamiikka alkuperäisestä kuvasta löytyy.

Lopputulos, tulostettu kuva, on kirjaimellisesti käännöstyö. Sen sävymaailma ja värit ovat siirtyneet muuhun olomuotoon kuin mitä näet tietokoneen näytöltä, ja kuviisi tulee ulottuvuus joka saa lopputuloksen näkymään teoksena, eikä vain valotuksena.

Käyttöönotto

Kun uusi tulostin otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön, sen ajurit pitää ensin asentaa tietokoneelle. Tämä ei ole kiireisen ihmisen työtä. Tulostimen mukana ei nykyään enää tule asennusohjelmaa CD- tai DVD-levyllä, vaan uusin ohjelmaversio haetaan netistä. Jos tulostin on tässä vaiheessa liitetty tietokoneeseen esim. USB-kaapelilla, osaa valmistajan tukisivu tunnistaa sekä käyttöjärjestelmän että tulostimen, ja tarjoaa juuri oikean ajurin imuroitavaksi.

Uuden tulostimen alkulämmittelyyn kuuluu tulostuspään täyttyminen musteilla. Tämä voi viedä puolikin tuntia, ja samalla tulostin imaisee värisäiliöiden musteista jopa puolet letkuihin ja itse tulostuspäähän. Tämä tapahtuu vain kerran, mutta voi näyttää hiukan huolestuttavalta.

Kun tulostin on kalibroinut itsensä, pitää omatoimisesti kalibroida myös tietokoneen näyttö. Ennen vanhaan tämä vaihe oli oikea riesa. Nykyään monet näytöt kalibroivat itse itsensä, tai ne on säädetty tehtaalla niin tarkasti että käyttäjän ei tarvitse puuttua asioihin. Kriittiselle on tarjolla kalibrointiohjelmia ja mittalaitteita ainakin kahdelta valmistajalta. Sekä Spyder 5 että X-Rite tarjoavat ratkaisuja sekä harrastajille että ammattilaisille. Paketin hinta vaihtelee hiukan yli satasesta n. neljään sataan euroon.

Tulostimien mukana ei juuri enää toimiteta vajaita värikasetteja, niin kuin ennen oli tapana. Vuosia sitten oli tavallista, että värikasetit tyhjenivät jo muutaman tulostuskerran jälkeen, ja helposti tultiin siihen tulokseen että tulee halvemmaksi ostaa uusi tulostin musteineen kuin uusi satsi musteita.

Tulostinvalmistajat päivittävät ajureitaan säännöllisesti, mutta sittenkin voi käydä niin, että uusinta tietokoneen käyttöjärjestelmää vastaavaa ajuria ei löydykään – tai löytyy vasta viikkojen odottelun jälkeen. Jos haluat että käyttöönotto sujuu ongelmitta, yhteensopivuudet kannattaa varmistaa myyjäliikkeestä ennen ostopäätöstä. On todennäköisempää, että uuden tulostimen ajurit löytyvät jo ikääntyneeseen tietokoneeseen, mutta uudentyyppisellä prosessorilla varustettu tehdastuore tietokone ei hyväksy ajuria ollenkaan. Tilanteen voi pelastaa tulostaminen langattomasti. Esim. Applen lanseeraama Airprint on tällainen WiFi-verkkoa käyttävä tulostusväylä.

Kun myöhemmin päivität tietokoneen käyttöjärjestelmää, on tavallista että jotkut ohjelmat eivät enää toimi sen alaisuudessa. Valitettavasti tulostimien ajurit kuuluvat juuri näihin, eikä käyttöjärjestelmän päivityspaketissa yleensä kerrota, mitä kaikkia vastoinkäymisiä on tiedossa. Teet viisaasti, jos tarkistat etukäteen vaikka netin keskusteluryhmistä, millaisia kokemuksia toisilla on ollut.

Kun tulostin on valmis ottamaan ensimmäisen paperiarkin, se kysyy haluatko tulostaa testiarkin. Kannattaa haluta. Testiarkissa on jokaisen värisuuttimen tekemä raita, joista voi varmistaa ettei tukoksia ole. Lisäksi arkkiin saattaa tulla kohdistuskuvioita, joiden avulla laite säätää tulostuspään

oikeaan kulmaan. Tulostin myös kalibroi itsensä tässä vaiheessa. Se siis tutkii, että muste juoksee paperille juuri oikealla tiheydellä. Silloin vasta tekevät samanmerkkiset ja -tyyppiset tulostimet samoista kuvista samannäköisiä.

On tärkeätä, että näyttö on säädetty oikeaan värilämpötilaan, ja että se osaa erotella tumman sävyn mustasta ja vaalean valkoisesta. Kriittinen raja ääripäissä menee kolmen prosentin kohdilla. Sen verran pitää olla erottelukykyä myös koko toistoalueella. Oikean värilämpötilan lisäksi pitää vielä varmistaa, että harmaa pysyy neutraalina sen tummuudesta riippumatta, ilman että siihen tulee värisävyä. Jos näyttösi vaikkapa punertaa vaaleista sävyistä ja vihertää tummista, se kelpaa kyllä pelaamiseen muttei tulostamiseen.

Tulostusohjelma

Jos tulostimen mukana on tullut ajurin lisäksi myös tulostusohjelma, sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Se on sentään kotoisin samasta tehtaasta kuin tulostin, ja sen käyttö tulostimen ”omalle” paperille on mutkatonta. Ohjelma osaa hakea kaikki tarvittavat säädöt paperien profiileista, jotka nekin ovat latautuneet tietokoneelle yhdessä ohjelmiston kanssa.

Astetta hankalampaa, mutta myös monipuolisempaa on tulostaminen silloin kun käyttää siihen kuvankäsittelyohjelmaa. Adobe Lightroomin ja Photoshopin varustukseen kuuluu kehittynyt tulostus, joka osaa käsitellä erimerkkisiä papereita ja tulostimia yhdessä. Lisäksi miltei kaikki mahdolliset tehtaan vakiosäädöt ovat kustomoitavissa, jos teet vakioformaatista poikkeavia kuvia vaikkapa itse leikatulle paperille.

Ettei menisi liian yksinkertaiseksi, on myös olemassa kuvankäsittelyohjelmasta riippumattomia tulostusohjelmia. Ne on suunniteltu ensisijaisesti ammattikäyttöön, mutta edistyneelle harrastajalle niistä löytyy ominaisuuksia joihin kuvankäsittelyohjelma ei yllä. Tällainen on esim. Mirage, muutaman sadan euron hintainen ohjelma, jonka parhaat puolet tulevat esiin silloin kun tulostetaan rullapaperille. Ohjelman avulla voi mm. samasta kuvasta tulostaa useampaa kappaletta vieri viereen, marginaalit säilyttäen, ja niin että Mirage asemoi kuvat paperipinnalle mahdollisimman taloudellisesti, hukkamateriaalia välttäen. Toinen Miragen erikoisuus on sen riippumattomuus profiileista. Toki se noudattaa paperivalmistajien profiileja, mutta niistä voi halutessa poiketa, ja omia profiileja voi tehdä käden käänteessä – jopa paperille jota ei ole edes tarkoitettu tulostamiseen.

Profiilit

Tietokoneelta tulostimelle kulkeva bittivirta ei ole ollenkaan samaa kuin vaikkapa näytölle ohjautuva. Profiilin tehtävänä on sovittaa tietyn tulostimen musteet juuri tietylle paperille, ja oikealla tavalla. Turvallisinta on alkuun käyttää tulostinvalmistajan omaa paperia. Vasta kun yhteensopivuus on varmistettu ja tulostuslaatu vastaa odotuksia, voi lähteä kokeilemaan eksoottisemmilla paperilaaduilla.

Paperin valinta

Tulostimen valmistajilla on iso valikoima erilaisia tulostuspapereita erilaisiin tarkoituksiin. Valokuvalabbiksien valikoimaa muistuttavat kiiltävä ja puolikiiltävä ovat vasta alkusoittoa. Paperi saattaa olla viimeistelty helmiäis- tai satiinipintaiseksi. Mattapintaistakin on useita versioita, sileästä kohokuvioituun ja öljyvärimaalauksen kangasta muistuttavaan canvas-tyyppiseen asti. Kirkkain sävyala saadaan kiiltävälle paperille, mutta seinälle ripustettuna on mattapintainen materiaali miellyttävämpää katsella.

Kuvia voi tulostaa erikoisille materiaaleille, jopa alumiinipinnalle, kunhan se on käsitelty niin että se pystyy ottamaan musteet vastaan oikealla tavalla. Tulostimia varten on myös siirtomateriaaleja, joista kuva kiinnitetään lopulliseen alustaansa silitysraudalla.

Kokeilemaan

Kun tulostin on käyttövalmis, kytkettynä tietokoneeseen ja paperiakin käsillä, ei ole enää mitään syytä jäädä ihmettelemään. Parhaiten oppii tulostamisen niksit kun tekee niitä vedoksia, vertailee eri paperilaatuja, ja tutkii miten näytöllä näkyvät sävyt ja värit muuntuvat mustepisaroiden maailmaksi. Muunnos tuntuu ensi alkuun järkyttävältä.

Todellisuudessa ei olekaan mitään keinoa, jolla näytön värit saisi toistumaan paperilla täysin samanlaisina. Syynä on kahden eri värijärjestelmän ero. Näytön värithän perustuvat RGB-värimaailmaan, jossa näillä kolmella perusvärillä tehdään kaikki mahdollinen mitä näytöltä irtoaa. Koska näytöltä katsellaan värillistä valoa, on paperille mustetekniikalla loihdittu kuvapinta aivan eri maailmasta. Vaikka saisit mielestäsi täydellisen näköisen tulosteen, se suorastaan kalpenee kun tuot sen laadukkaalla näytöllä olevan kuvan viereen.

Tästä ei kannata masentua. Värituloste on kuitenkin se valokuvan jalostunein olomuoto. Tulostettua kuvaa katselevat kaikki ihmiset samassa ympäristössä, kun nettiin julkaistu kuva saa yhtä monta versiota kuin katsojilla on erilaisia laitteita, joilla kuvaa katsotaan. Aina löytyy joku, joka kommentoi kuvan sävyjä joita muut eivät näe samalla tavalla.

Jos olet tulostamassa kuviasi näyttelyä varten, kannattaa alkuun valmistaa muutama versio samasta kuvasta, hiukan sävyjä ja värejä vaihdellen. Sen jälkeen kuvat otetaan mukaan näyttelypaikalle ja verrataan kuvia samassa valaistuksessa missä ne tulevat ripustettaviksi. Kannattaa varautua yllätykseen. Se kuva, joka oli tulostettaessa omasta mielestä paras, onkin saanut kilpailijan toisesta versiosta. Ilmiöön vaikuttaa valaistuksen väri, joka taatusti on erilainen kuin tulostusympäristössä. Jopa seinien värisävyt vaikuttavat lopputulokseen. Jos tarkkoja ollaan, pitäisi ikkunan vieressä oleva vedos säätää eri sävyihin kuin se, joka on galleria perällä ja saa ainoastaan keinovaloa pintaansa.